Ville oli joutunut viettämään pitkän tovin epämiellyttävän Adoratan vankina. Hän olisi ikuisesti kiitollinen Isobelille vapauttamisestaan. Hän oli kutsunut tämän kotiinsa vierailulle osoittaakseen kiitollisuuttaan.
Myös Viikatemies oli tietenkin kutsuttu. Eihän Ville ollut unohtanut lupaustaan tarjota tälle töitä. Ville kysyi Viikatemieheltä saman tien, mitä hänen poissa ollessaan oikein oli tapahtunut.
- Aika hyvin onnistui se meidän harhautus, iloitsi Viikatemies, Adorata ei ole vieläkään huomannut mitään. Hän ei itse asiassa ole edes vielä palannut retkiltään.
- En voi kyllin kiittää teitä. Ilman teidän kahden apua olisin vieläkin vankina, totesi Ville (joka oli ennättänyt taas vaihtaa urheiluasuun - pahuksen kuntopyöräinnostus).
Vasta sitten Ville yhtäkkiä huomasi, kuinka kaunis Isobel oli. Ville tunsi sydämensä hypähtävän, kun hän katsoi Isobeliä silmiin. - Wauh, mikä nainen, oikea helmi, Ville ajatteli.
Kun vieraat olivat menneet, Ville lähti kahvilaansa. Häntä puistatti vieläkin Adoratan muisto. Nopeasti hän työnsi tämän kuvan pois mielestään. Hän oli varma, että nyt se painajainen olisi ohi lopullisesti. Tänä iltana olisi Viikatemiehen ensimmäinen työvuoro.
Ville ohjasi Viikatemiehen baristaksi myymään espressoa baaritiskillä, joka sijaitsi syvennyksessä heti pääovan vieressä. Ville opasti Viikatemiehen alkuun ja näytti kuinka espressokone ja kassa toimivat.
- Tässä on loistava paikka olla töissä, myhäili Viikatemies tyytyväisenä, koska tästä näkee kaikki sisääntulijat. Voin vahtia, jos vaikka Adorata sattuisi tulemaan.
Silloin myös Isobel saapui katsomaan, miten Viikatemies pärjäilee baristana.
- Maistuisiko sinulle kuppi kuumaa espressoa? kysyi Ville nauraen. Isobelista oli kunnia saada olla Viikatemiehen ensimmäinen asiakas.
- Sehän sujui hienosti, kehui Ville, kun Viikatemies oli valmistanut espresson ja ojentanut kupin.
- Ihan helppoa, sanoi Viikatemies mielissään kehuista.
- Mutta kuulehan, tuo sinun harmaa kaapusi saattaa pelottaa asiakkaita. Voisit kokeilla oikeaa työasua.
- Saatat pettyä pahemman kerran, mutta kokeillaan niin nähdään, miten se sopii, myöntyi Viikatemies.
Ville oli todellakin vähän pettynyt, kun Viikatemies oli vaihtanut vaatteita.
- Sinähän olet läpinäkyvä! parahti Ville. Ei tuo käy. Olet sittenkin parempi omassa kaavussasi.
- Jos joku kysyy, niin ainahan voin väittää olevani naamiaisasussa, hihitteli Viikatemies.
Sen jälkeen Ville esitteli Isobelille tiloja. He huomasivat tulevansa oikein hyvin toimeen keskenään. Kierros päättyi uima-allasrakennukseen, mutta Ville ei halunnut päästää Isobelia lähtemään vielä.
Isobel hehkui entistäkin sinisempänä, kun Ville hyväili hellästi hänen poskeaan.
Hämärässä allashuoneessa Ville pyysi Isobelia tanssimaan kanssaan hitaita. Tuntui ihanalta saada pitää Isobelia sylissä.
Ville taivutti Isobelin kuumaan suudelmaan. Siitä hetkestä lähtien Isobel tiesi, että Ville olisi hänelle se oikea.
Se oli Isobelille tajunnanräjäyttävä kokemus ja hän rakastui Villeen päätä pahkaa. Ville oli kuitenkin vain ihastunut. Hänestä oli tullut hyvin varovainen naisten suhteen. Saapa nähdä, kuinka tässä käy.
Tällä välin toisaalla:
Simlandiassa oli tulossa presidentinvaalit ja Usko Kallonen oli päättänyt asettua ehdokkaaksi. Hänestä oli hauskaa ryhtyä politiikkaan. Nuy hänen piti vain kerätä pitkä lista kannattajia, jotta voisi asettua ehdolle vaaleissa.
Usko suunnitteli innokkaasti kampanjaansa ja kävi ottamassa valokuvia vaalimainoksia varten.
- Hyvinhän nämä onnistuivat, hän myhäili ja katseli tyytyväisenä pyöreää naamaansa kuvista.
Mutta voi kunpa hänellä ei olisi noin luisevan terävät sormet! Peukku meni kuvasta läpi.
Usko yritti puhua kaikki tapaamansa simit puolelleen. Ei tainnut huomata, että tämä tyttö on vasta teini eikä hänellä ole edes oikeutta äänestää. Ahaa, hän yrittikin värvätä tyttöä jakamaan vaalimainoksia kauppakeskuksissa, toreilla ja kadunkulmissa.
Villen äkillinen mielenmuutos, ettei tätä enää kiinnostanut Uskon vaalikampanja, sai Uskon vihan vimmoihin. Hän piti sitä petturuutena eikä enää aikonut työskennellä Villen kuppilassa, mutta "unohtaisi" mainita siitä Villelle. Sen sijaan hän kutsui sinne simejä vaalitilaisuuteen ilmaisille kahveille. Tietämättään Ville siis olisi kuitenkin tukemassa hänen kampanjaansa.
Myös blogin kirjoittaminen kuului niihin keinoihin, joita Usko käytti tehokkaasti saadakseen lisää ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Hän arvosteli kovin sanoin nykyistä hallintoa ja lupasi kaiken muuttuvan parempaan suuntaan, jos vain hänet valittaisiin presidentiksi. Salaa hän kuitenkin suunnitteli aivan muuta.
Nyt kun Ville oli osoittanut todellisen luonteensa, Uskon piti löytää uusi luotettavampi kumppani, jonka kanssa voisi juonitella. Kehen hän nyt voisi enää luottaa? Kenties vain omaan vaimoonsa, mutta se näyttäisi ulos päin liian perhekeskeiseltä. Uudelle kampanjapäällikölle piti saada komea työpöytä. Kaiken piti näyttää upealta.
Uskolla oli poika nimeltä Esko. Hän oli juuri tullut teini-ikään ja viihtyi parhaiten kylpyhuoneen peilin edessä ihailemassa omaa kuvaansa.
Perheessä tuntuivat rahat olevan tiukassa, koska isän vaalikampanja nieli kaiken. Äidilläkään ei ollut kovin hyvä palkka. Sen jälkeen kun hän oli saanut potkut edellisestä työpaikastaan, hän oli vaihtanut alaa ja ryhtynyt rikollisuralle. Esko päätti lainata isänsä moottoripyörää ja lähti stadiin hakemaan töitä.
Aleksi oli juuri viemässä Crazy Mouse Cafén roskia ulos, kunhän huomasi Kallosen Eskon flipperin kimpussa pelaamassa.
- Mitähän tuokin täällä tekee? ajatteli Aleksi. Hän ei pitänyt Eskosta.
Pelattuaan tarpeekseen Esko marssi itsevarmana yläkertaan ja äkkäsi siellä Reetan, joka otti juuri puhelimessa vastaan pöytävarauksia. Eskon mielestä Reetta oli kaunis ja ihailtavan ammattimainen. Eskon itsevarmuus alkoi pikku hiljaa murentua Reetan edessä.
Kun Reetta lopetti puhelunsa, Esko esitti asiansa, mutta häkeltyi Reetan suorasta katseesta ja sekosi sanoissaan. Reetta kuunteli epäuskoisena Eskon sekavaa soperrusta: - Sinun täytyy puhua omistajan kanssa. Minä en voi palkata ketään, sanoi Reetta ja ohjasi Eskon Villen luokse.
Esko selitti Villelle olevansa Uskon poika ja haluavansa töihin. - Voisin olla flippereiden ja muiden pelilaitteiden hoitaja ja huoltomies, hän esitti.
Ville mietti hetken Eskon tarjousta: - Mielenkiintoinen ajatus, mutta ei tämä toiminta ole ihan niin tuottoisaa kuin yleisesti luullaan, hän ajatteli ja päätti olla palkkaamatta enää lisää henkilökuntaa. Entisiäkin täytyisi sanoa pian irti.
Esko oli hyvin pettynyt ja yritti vielä puhua Villeä ympäri, jotta tämä muuttaisi mielensä ja palkkaisi hänet kuitenkin.
- Vastaukseni on ei. Olen saanut tarpeekseni teistä Kallosista, Ville puuskahti.
Myöhemmin tutkiessaan firmansa tilejä Ville oli huomannut, ettei kaikki täsmännyt. Firmalla meni nyt aika kehnosti. Muun muassa kahvia ja kahvileipää oli tarjottu todella paljon ilmaiseksi. Shampanjapulloja oli kadonnut laatikoittain. Hän tiedusteli asiaa Reetalta.
- No en minä muuta tiedä, kuin että se Usko Kallonen on järjestänyt täällä omia vaalitilaisuuksiaan. Enhän minä voinut arvata, ettei hän ole maksanut niistä koituneita laskuja! Reetta kauhisteli.
- Hänenhän piti olla täällä töissä, mutta eipä ole miestä aikoihin näkynyt. Tyhmänäkö se minua pitää? Täytynee erottaa hänet ja pidättää puuttuva summa hänen loppupalkastaan, päätteli Ville.
Valitettavasti yrityksen tilanne ei kuitenkaan juurikaan kohentunut. Viikatemiehen synkeä olemus heti ala-aulassa pelotti asiakkaat pois. Nekin harvat simit, jotka kävivät pelaamassa, vain harvoin tilasivat mitään ruokaa tai juomaa. Palkkalistoilla oli nyt liikaa työntekijöitä ja Ville joutui antamaan potkut sille uudelle tytölle, jonka demoni oli palkannut.
Ravintolasalissa oli taas aivan tyhjää. Petra oli tullut pelaamaan ja huomasi tutun näköisen miehen.
- Eikös se vain olekin Lasse? On poikennut tänne varmaan suoraan töistä, ajatteli Petra ja katsoi miettiväisenä Lassea. Häntä ihmetytti kovasti, ettei hän tuntenut tätä kohtaan oikeastaan enää mitään. Mihin se suuri rakkaus on haihtunut? hän pohti.
Sitten heidän katseensa kohtasivat ja Lasse sanoi: - Ai hei, katos vaan pitkästä aikaa. No, mitä Petra?
Oli helpottavaa huomata, että tunteet olivat laantunet ja he juttelivat niin kuin ketkä tahansa vanhat ystävät vaihtaen kuulumisia.
Käydessään illalla yksin nukkumaan Petra kuitenkin itki miettiessään, miksei hän löytänyt itselleen onnea. Edes ihan pikkuisen vain, edes pienen onnenmurusen. Hän oli kyllä saavuttanut haaveensa muhinoida 10 eri simin kanssa, mutta jotenkin se ei tuntunut riittävän. Kiertäessään ahkerasti keikoilla ympäri Simlandiaa, hänen suhteensa eivät koskaan kestäneet pitkään. Hänestä tuntui kuin hän jäisi jotakin paitsi ja tunsi itsensä ulkopuoliseksi.
Myös kaupungin laidalla oli huolenaiheita.
- Laskuja, laskuja, huokaili Slark käydessään postilaatikolla. - Mistä näiden maksamiseen rahat? Onneksi Reetalla on töitä, mutta en haluaisi aina käyttää hänen rahojaan. Vaikka eipä tuo ole valittanut, mietti Slark. - Niin paitsi jostain kadonneesta pergamenttikääröstä on valittanut jo monta kertaa.
Sinä iltana Reetta oli juuri lähdössä töihin, kun hän huomasi vampyyrilepakon kiertelevän taloa.
- Hmmm, mitähän on tekeillä? Reetta ajatteli ja varoi, ettei vampyyri vain olisi huomannut häntä. Sitten Reetta oli lähtevinään töihin kimppakyydillä. Hetken kuluttua hän kuitenkin hiippaili vaivihkaa takaisin ja piiloutui. Kreivitär von Schlotterstein oli tullut uudelle vierailulle.
Sisällä talossa Slark heitti Kreivitär von Schlottersteinin kanssa tikkaa ja ihmetteli, mitä se Kreivitär taas täällä teki. - Kreisi Kreivitär, heh-heh, hän ajatteli itsekseen.
Kun Slark katsoi muualle, Kreivitär otti varovaisesti hameensa poimuista erikoisesti tätä varten tarkoitetun tikan. Sen varressa oli terävä väkänen, joka oli kastettu voimakkaasti tainnuttavaan myrkkyyn.
Tuli Slarkin vuoro heittää. Kreivitär hymyili voitonriemuisena vieressä. Kun Slark nukahtaisi ja Reetta olisi töissä, hän pääsisi rauhassa tutkimaan taloa.
- Auts, voi rähmä, sain tikasta naarmun sormeeni, valitti Slark.
Samassa häntä alkoi pyörryttää. - Mikä sinun on? Voitko huonosti? hän kuuli Kreivittären kysyvän kuin kaukaa sumun keskeltä. Huone alkoi pyöriä Slarkin silmissä, hän hoiperteli hetkisen sinne tänne ja rojahti sitten selälleen menettäen tajuntansa.
Reetta oli pysynyt hiljaa piilossa niin kauan kunnes huomasi Kreivittären livahtaneen kellariin. Reetta meni perässä. Hänen tietääkseen kellarissa oli vain vanhaa romua sermin takana, ei mitään arvokasta.
- Mistä vampyyri voisi täällä olla kiinnostunut? kummasteli Reetta laskeutuessaan portaita.
Reetta pysähtyi raollaaon olevan oven edessä. Kreivitär oli siirtänyt reunimmaisen sermin sivuun ja mennyt sen takana olevan kirahyllyn luo. Nyt hän näytti tutkivan kirjahyllyä kuin etsien jotakin. Reetta pidätti hengitystä.
Silloin kellarista kuului pieni kolahdus aivan kuin salpa olisi auennut ja kovasti naristen kirjahylly kääntyi auki. Kreivitär katosi näkyvistä hyllyn taakse. Reetta oli jähmettynyt paikoilleen, mutta nyt hän halusi nähdä, mitä oli hyllyn takana. Hiljaa hän lähestyi avonaista sermiä varovasti varpaillaan hiipien. Vampyyreillä oli erittäin tarkka kuulo, joten hänen oli parasta olla metelöimättä.
Kylläpä Reetta hämmästyi kurkistaessaan kirjahyllyn taakse. Siellä oli oikea aarrekammio ja läjäpäin kultaa sekä jalokiviä. Siitä siinä pergamenttikäärössä siis oli ollut kyse. Ja sen katoaminen sattui juuri Kreivittären edellisen vierailun aikoihin. - Että minun pitikin jättää se pergamentti näkösälle! Reetta harmitteli hiljaa mielessään. Nyt Kreivitär näytti laskevan kultalautasien lukumäärää. Samassa Reetta huomasi, että kello oli paljon ja päivä alkaisi valjeta hetkellä millä hyvänsä.
- Olen nähnyt tarpeeksi. Nyt äkkiä pois täältä ennen kuin Kreivitär huomaa minut, Reetta tuumi ja juoksi pois varpaisillaan. Hän oli tyytyväinen pehmeistä kumitossuistaan. Niillä pystyi juoksemaan äänettömästi. Hän halusi heti kertoa näkemästään isälleen.
Myös Kreivitär huomasi aamun sarastavan ja hänelle tuli kiire siirtää hylly ja sermi takaisin paikoilleen. Aurinko oli jo nousemassa, kun Kreivitär juoksi kiireesti pois paikalta. Kohta alkaisi jo savu nousta hänen päästään, sillä vampyyrit eivät kestä lainkaan päivänvaloa.
Illan tullen vampyyrien talossa syttyivät valot.
Kreivitär von Schlotterstein jutteli veljensä Vlad Draculan kanssa: - Muistatko vielä miesvainaani tädin, Agrippina von Schlottersteinin? kysyi Kreivitär.
- Ai senkö, jonka lempinimi oli Agrippina Janoinen? Eikös hän joutunut vuosikausia sitten sen vampyyrinmetsästäjä Gaier-Maierin seivästämäksi, kauhean surullinen tapaus. Puutappi sydämen läpi, sanoi Vlad ja puisteli päätään.
- Miksi otat hänet puheeksi? Onko jotain sattunut? uteli Vlad.
- Hänhän asui sellaisessa syrjäisessä talossa kaupungin laidalla. Talo on ollut tyhjillään siitä lähtien, kun hän kuoli. Kukaan järkevä simi ei tietenkään uskaltanut muuttaa entiseen vampyyritaloon.
- Kyllähän minä muistankin, huudahti Vlad, häntä pidettiin kauhean pihinä!
- Niin pidettiin ja kuitenkin huhujen mukaan hän oli upporikas. Olen etsinyt hänen aarrettaan jo vuosikausia, vastasi Kreivitär ja madalsi ääntään, on olemassa kahteen osaan jaettu kartta, jonka toisenkin palan onnistuin viimein saamaan haltuuni.
- Nyt joku hullu on muuttanut siihen taloon, mutta onneksi aarre on vielä tallella salaisessa aarrekammiossa! Kävin itse tarkistamassa. Meidän on peloteltava ne talonvaltaajat tiehensä ennen kuin he löytävät sen, selitti Kreivitär. Sitten hän pyysi veljeään pitämään asian salassa Veralta.
- Jaa-a, minä en mielelläni salaa morsiameltani mitään, mietti Vlad ja muikisti suutaan.
- Et kyllä ikinä usko, mitä sisarellani oli kerrottavaa. Huvittaisiko sinua lähteä hauskalle pelotteluretkelle, kultaseni? kysyi Vlad nauraen morsiameltaan.
- Tietysti minua huvittaa. Aina valmis pahantekoon, vastasi Vera ilkikurisesti.
- No hyvä, mutta saakoon odottaa. Mennään ensin porealtaaseen, sanoi Vlad.
Porealtaan kuohuissa, kuuman höyryn ympäröimänä Vera kysyi, missä Kreivi von Schlotterstein oikein oli. Silloin Vlad kertoi Veralle kuinka Kreivitär menetti aviomiehensä.
- Murheellinen tarina. Kreivi Alois von Schlotterstein kuoli vain pari vuotta esikoisen syntymän jälkeen. Vampyyri parhaassa iässä! Se oli sen kauhean vampyyrinmetsästäjä Gaier-Maierin syytä, Vlad aloitti.
- Oi ei, olen kuullut siitä Gaier-Maierista. Hän on saanut saaliikseen myös meidän sukua! Vera huudahti.
- No, hän jäljitti sinnikkäästi kaikkia von Schlottersteineja. Miehensä kuoleman jälkeen sisareni Mercedes päätti muuttaa poikansa kanssa tänne Elboniaan voidakseen aloittaa uuden elämän kaikessa rauhassa. Hän on halunnut pitää matalaa profiilia, jottei Gaier-Maier saa vihiä hänen olinpaikastaan.
Ikävät puheenaiheet masentavat helposti ja siksi Vera ja Vlad päättivät jutella jostain muusta. He lähtivät viettämään aikaa toisten kanssa uima-altaassa.
- Ensi yönä lennämme kaikki joukolla jahtaamaan niitä autiotalon simejä. Oma syynsä, elleivät he lähde pakoon, syyttäkööt itseään. Se aarre kuuluu minulle ja pojalleni! sanoi Kreivitär tiukkaan sävyyn.
- En kertonut Veralle aarteesta. Täytyy suunnitella isku huolellisesti ja lähteä sitten heti pimeän laskeuduttua, jottei yö lopu kesken, totesi Vlad. Verenhimo kohisi voimakkaana hänen suonissaan.
- Tästä tulee vielä hauskaa. Pitkästä aikaa saan iskeä hampaani sykkivään kaulasuoneen ja juoda lämmintä verta! Ihan tässä jo suu napsaa. Tuskin kukaan kaipaa paria kadonnutta simiä, jotka asuvat niin kaukana kaupungin laidalla.
Jatkuu!
