Tohtori Kaalinpään pakoa avustanut vanginvartija, Hugo, oli löytänyt kaupungin laidalta varsinaisen ihannetalon, jonne Kaalinpää saattoi perustaa laboratorion ja jossa oli myös tilava lastenhuone. Aluksi lapsia oli otettu vain kolme: Leevi ja Veeti sekä Vilma. Muutto tapahtui aikaisin aamulla ja sattumalta paikalle osunut varhaislehden jakaja pani merkille erikoisennäköisen taaperon, joka näytti jotenkin tutulta. - Missähän minä olen nähnyt tuon lapsen kuvan, hän mietti, mutta ei muistanut ja niinpä kiireisen aamun muut asiat täyttivät hänen mielensä.

 

 

Tohtori Kaalinpää suunnitteli uutta laboratoriotaan: - Tästä kellarihuoneesta saa kyllä ihan toimivan, vaikka täällä onkin melko ahdasta, hän ajatteli. Tähän seinustalle mahtuisi kyllä vielä yksi pöytä... hmmm, missähän minun mikroskooppini on? Pitää siirtää tuo tippateline ja happisäiliö muualle. Hyvä että täällä on tuo vesiletku, niin saan pidetyksi lattiat puhtaana. No niin, ikkunoihin tarvitaan kaihtimet ja sitten vain työnalkuun!

 

 

Seuraavana päivänä Tohtori Kaalinpää veti sälekaihtimet tiukasti kiinni suojaksi uteliailta katseilta. Kun hän oli saanut laboratorion sisustetuksi mieleisekseen, hän alkoi heti viritellä Hugon avustuksella hankkimiaan kemian laitteita. Kaalinpää oli älykäs ja järjestelmällinen nainen ja vankila-aikanaan kerinnyt kehitellä valmiiksi monia nerokkaita ideoita. Nyt oli kyse vain prioriteeteista, mitä kannattaisi kokeilla käytäntöön ensimmäisenä.

 

 

Kaalinpäällä oli käytössään tietysti myös verkkoyhteys ja hän sai nopeasti kontaktin luotettaviin ystäviinsä, jotka olivat lupautuneet auttamaan häntä. Hänen vankkumaton kannattajakuntansa piti häntä väärinymmärrettynä nerona, jolla olisi paljon annettavaa simien tiedeyhteisölle ja koko simikunnalle. Harmillista sinänsä, että aiemmin oli sattunut niitä kuolemantapauksia, mutta kuka niistä kaikista kadonneista simeistä tiesi. Olivathan he voineet vain lähteä toiseen naapurustoon ilmoittamatta kenellekään.

 

Entinen vanginvartija Hugo halusi nyt täysin omistautua ihailemansa Kaalinpään auttamiseen. Hän oli salaa rakastunut tähän etevään tiedenaiseen ja oli suojelevainen kuin vahtikoira. Yhdessä tämä parivaljakko oli päättäväinen ja varma salaisten suunnitelmiensa onnistumisesta. Nyt olivat valmistelut niin huolellisia, etteivät viranomaiset pääsisi heihin mitenkään käsiksi. Hugolla oli suuria odotuksia ja hän luotti tohtoriinsa täysin.

 

Tohtori Kaalinpää oli niin uppoutunut laskelmiinsa, ettei huomannut ajan kulua. Hugo tuli huolissaan katsomaan, miksei tohtori tullut ollenkaan nukkumaan. - Et ole edes syönyt mitään koko päivänä, hän huomautti moittivaan äänensävyyn. Kaalinpään teki mieli vastata terävästi, mutta viime hetkellä hän sai pidetyksi kielensä kurissa. Sen sijaan hän kertoi saaneensa valmiiksi ensimmäiset laskelmansa. Lisäksi hänellä oli tiedossa koehenkilö erään aiemmin kehitellyn lääkeaineen pienen koe-erän testaamiseen. - Ooo-ohoh, kylläpäs sinä olet tehokas, ihmetteli Hugo.

 

Ennen yöpuulle vetäytymistään Tohtori Kaalinpää kävi vielä kurkkaamassa pienokaisia lastenhuoneessa. Hiukan ne haisivat pahalle likaisissa vaipoissaan. - Nukkukoot nyt rauhassa, hän ajatteli. Jos laskennan tulos näyttää oikealta, voin huomenna käydä tositoimiin näiden taaperoiden kanssa. Hmmmh... kenetkähän valitsisin ensimmäiseksi koekaniiniksi?

 

Olisivatpa naapurit tienneet, mitä salaisuuksia tämä viehättävä tiilitalo kätki sisäänsä...

 

 

Aamu valkeni harmaana Gabbeleiden merenrantahuvilalla.Tämä tontti ei ollut kovinkaan kaukana Kaalinpään talosta, mutta Gabbelit eivät tienneet sitä.

 

 

Yllättäen ystävämme Slark Gabbel oli alkanut ajatella lapsen hankkimista. Hän oli saanut mielenkiintoisen viestin vanhalta tuttavaltaan, Tohtori Kaalinpäältä, joka pyysi häntä mukaan erääseen tieteelliseen kokeeseen. Kaalinpään kokeet olivat ennenkin liittyneet simien lisääntymiseen ja lapsettomuuden hoitoihin, niin nytkin.

 

 

Slark otti asian varovasti puheeksi elämänkumppaninsa Nuutin kanssa. Hän aloitti kehumalla tätä elämänsä mieheksi. Nuuttikin tunsi samoin Slarkia kohtaan. Siitä rohkaistuneena Slark jatkoi: - Nyt kun meillä on näin mukavat oltavat, voisimmeko harkita yhteistä lasta? - Mikäpäs ettei, vastasi Nuutti ja ajatteli adoptiolasta. Slark alkoi sitten kertoa ihmeellisestä tohtori Kaalinpäästä, joka oli kehittänyt nerokkaan pikku pillerin miesten keskinäiseen lisääntymiseen. - Jotenkin siihen tarvitaan myös mikraaltouunia, Slark selitti hämmentyneelle Nuutille. - Tämä on tietysti erittäin salaista, hän lisäsi.

 

Kun Antton lähti jälleen työmatkalle tienaamaan rahaa, Slark jatkoi Nuutin suostuttelua. - Nyt on meidän tilaisuutemme, hän sanoi ja tarjoutui itse olemaan se, joka synnyttäisi lapsen. - Sinulle jää vain se mukavampi velvollisuus, eli pökätä minut paksuksi, hän naurahti. - Oletko sinä nyt aivan tosissasi? ihmetteli Nuutti ja epäili kumppaninsa tulleen hulluksi.

 

- En ole ikinä ollut näin tosissani, vastasi Slark. Ja niinpä hän heitti toisen Tohtori Kaalinpään lähettämistä ihmepillereistä mikroaaltouuniin ja söi siitä muodostuneen mössön. Sitten vain töpinäksi ja odottelemaan vauvauutisia.

 

Koska Slarkilla meni alkuraskaus niin mukavasti, hän houkutteli Nuutin ottamaan jäljelle jääneen toisen pillerin. - Sitten meillä molemmilla olisi lapsi ja olisimme samalla kumpikin isiä. - Hmm, tuplaisiä, tokaisi Nuutti järkyttyneenä ajatuksesta.

 

Slarkin raskaus eteni nopeasti ja Nuutti ei voinut muuta kuin ihailla rakastaan. - Kyllä sinä olet sitten rohkea, hän kehui Slarkia. Niin komeakin tuon massun kanssa. - No mikset itse suostu samaan? heitti Slark. Se ihmepilleri voi pilaantua, ellei sitä käytetä nopeasti.

 

 

Slarkin synnytyksen aika koitti ja hän vaikeroi tuskissaan. - Hetkinen nyt, mitäs sinä Viikatemies täällä teet? ihmetteli Nuutti. Tässä on kyseessä syntymä eikä kuolema. - Mutta kun täältä kuului kiljuntaa niin kuin olisi sikaa tapettu. Se oli Slarkin vika, mitäs huusi niin kovaan ääneen kuolevansa, puolustautui Viikatemies. Huomaanpa muuten, että sinullakin on isyysverkkarit päällä, hän lisäsi tarkastellen Nuutin vatsanseutua.

 

 

 

- Juupa juu, ottaahan se lujille, kun peräsuoli venyy ja paukkuu, mutta ei kai siihen kuole, sanoi Nuutti mutta ei ollut asiasta niinkään varma.

- Okei, okei, erehdyin pahemman kerran, totesi Viikatemies ja kohautti olkapäitään. Sitten hän lipui pois sinne mistä oli tullutkin, hämärän rajamaille.

Slark ei juuri nyt kerinnyt osallistumaan keskusteluun, sillä hänellä oli pahin ponnistusvaihe menossa.

 

 

Synnytys kesti kauan ja oli jo hämärää, ennen kuin kaikki oli ohi. Syntyi tyttövauva, joka sai nimeksi Reetta. Slark-isi oli hyvin ylpeä. Reetan toinen isi, Nuutti oli sen sijaan hyvin peloissaan, sillä hänellähän olisi synnytys vielä edessä.

 

 

Antton Sasquatch tuli juuri sopivasti kotiin maailmanmatkaltaan. Hän oli aivan äimänä, kun hänen kämppäkaverinsa noin olivat alkaneet lisääntyä keskenään. Hän ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut, mutta Slark ja Nuutti antoivat ymmärtää, ettei heillä itselläänkään ollut mitään tietoa, mistä tämä nyt johtui. He syyttivät viallista mikroaaltouunia kaikesta ja naureskelivat salaa Anttonia, joka jahtasi ympäri maailmaa pahamaineista Tohtori Kaalinpäätä. Kuitenkin juuri täällä, aivan hänen kotonaan, olikin kaksi tohtorin koehenkilöä.

 

 

Eipä aikaakaan kun Nuutin vuoro tuli äheltää ja voihkia tuskissaan. Tällä kerralla virkaintoinen Viikatemies ymmärsi pysytellä poissa ja Nuutti sai synnyttää rauhassa. Hänenkin peräsuolensa venyi ja venyi niin, että se alkoi lopulta roikkua puoli metriä. Voi sitä kirvelyä...

 

Jälleen Slark ja Nuutti tulivat isiksi. Nyt syntyi poika, jolle annettiin nimeksi Aki.

 

Jääkaapista löytyi vihreä tuttipullo, kuten aina. Niitä oli ollut siellä varmasti koko ajan odottamassa, että perheeseen syntyisi vauvoja. Aki olikin hirmu nälkäinen. Syntymä peräsuolen kautta otti tietysti lujille myös hänelle.

 

Antton oli edelleen kovin ihmeissääm, kun Slark ja Nuutti noin vain saivat toinen toiselleen lapsen. - Miten se oli mahdollista? Tyttö ja poika, aivan täydellistä perheonnea, hän päivitteli ja leperteli lapselle. Nuutti oli vähällä paljastaa salaisuuden, mutta onneksi sai pidetyksi mölyt mahassaan.

 

Slark ja Nuutti olivat valmistautumattomia vanhemmuuteen. Ei heillä ollut tilaa vauvanhoitopöydälle, vaan vaipat vaihdettiin aina lennossa. Hyvä, että ylipäätään vaihdettiin.

 

Sisarukset Reetta ja päivää nuorempi Aki tiirailivat toisiaan isiensä sylistä. He eivät tienneet omaa alkuperäänsä, eikä se heitä edes kiinnostanut. Antton sen sijaan oli erittäin kiinnostunut, mutta ei kyennyt keksimään mitään järkevää selitystä.

 

Koska ei ollut kehtoja tai pinnasänkyjä, Aki ja Reetta saivat nukkua kovalla lattialla. Akilla sentään oli jotain vaatemyttyjä pehmukkeena. Reetan vaippakin oli vaihtamatta, kun laiskat vanhemmat eivät viitsineet niin usein hoitaa vauvojaan.

 

 

Reetasta tuli tämän näköinen taapero. Hän piti kovasti Anttonista ja niin muuten Akikin.

 

Akille tuli punaiset hiukset. Mielenkiintoista!

 

Slark luki lapsille ihan mielellään, sillä hän piti itsekin saduista. Aina säännöllisin väliajoin Slark piti yhteyttä Tohtori Kaalinpäähän ja kertoi lasten kehityksestä. Slark ei tiennyt yhtään enempää Kaalinpään kokeiden tarkoituksesta, eikä aavistanut olevansa osa suurempaa kokonaisuutta. Hänellähän oli kädet täynnä työtä näiden taaperoiden kanssa. Aina välillä Antton käytteli tuota samaa läppäriä. Entäs jos hän joskus löytäisi Slarkin käymän kirjeenvaihdon?

 

Sitten olikin jo Reetan syntymäpäivä. Hän ei mielestäni muistuttanut kumpaakaan vanhempaansa. Tuleekohan hänestä kenties Kaalinpään näköinen aikuisena?

 

Aki ei ainakaan luonteeltaan ollut ollenkaan kummankaan vanhempansa kaltainen, sillä hän oli oikein siisti ja toimelias. Hänen mielestään puhtaus oli puoli ruokaa. Hänen molemmat isänsä taasen olivat patalaiskoja ja erittäin sotkuisia, etenkin Nuutti, joka oli synnyttäjä-iskä. Aki päätti ihan itse tiskata ruokalautaset vessan lavuaarissa. (Akin hiukset olivat ihanat!)

 

 

Noh, mikäs Nuuttia nyt itketti? Ei kai hän sitä surrut, että poika oli siisteysintoilija? Rakoiliko perheonni tässä huushollissa?

 

 

Ohi mennessään Aki irvisteli isälleen rumasti, sillä hän ajatteli, miten huonosti tämä oli kohdellut Anttonia. Poika oli jo taaperona huomannut, kuinka kaikki kotityöt oli laiminlyöty sillä välin, kun Antton oli matkoilla. - Nuutti-isi, sinä olet saamaton nahjus, poika totesi pikkuvanhasti ja Nuutti-parka purskahti entistä äänekkäämpään itkuun.

 

 

Aki oli todella siisti lapsi. Hän petasi vanhempiensa vuoteen ja huomasi inhottavan likaiset lakanat, joita ei ollut vaihdettu ikinä. Hän toivoi kovasti, että koti olisi viihtyisän puhdas ja kauniimmin sisustettu. Eihän hän mitään sille voinut, ettei perheessä ollut rahaa. Ainoa työssä käyvä simi oli Antton. Puhtaudesta hän kuitenkin pystyisi huolehtimaan.

 

 

 

Sillä välin Perhe HowMany istui ankeissa tunnelmissa illallispöydässä nauttien jälkiruokaa hiljaisuuden vallitessa. Perheenpää oli poissa eikä mikään olisi enää ennallaan. Varsinkin Petralla oli suunnaton ikävä isäänsä. Petralla oli muutenkin vaikea vaihe menossa ja hän testasi rajojaan rajusti. Kunhan ei vain päätyisi ihan hunningolle koko tyttö. Kertun pelkona oli nyt jäädä naimattomaksi.

 

Saimi-täti toimi opettajana samassa koulussa, jota Petra ja Niko kävivät. Niko harjoitteli huvikseen naisen hurmaamista tätinsä kanssa ja hyvin hänellä näytti homma olevan hanskassa, sillä Saimi oli ihan myyty. Luulenpa, että Saimille tämä suhde merkitsi paljon enemmän kuin Nikolle. Saimi sanoi: - Muista Niko, että kukaan ei saa tietää meistä. Eli se mikä pätee öisin ei päde enää päiväsaikaan. Meidän on pidettävä tämä suhde täysin salassa. - Selvä se, vastasi Niko sillä hänkään ei todellakaan halunnut kenenkään tietävän. Äiti saisi raivarin.

 

 

Silti he käyttivät jokaisen hetken hyväkseen aina, kun saivat olla kahdestaan talossa, ja hyväilivät ja pusuttelivat toisiaan hellästi. Saimi-täti oli tietysti paljon kokeneempi ja tiesi, miten miehiä viihdytetään. Olihan hän opettaja eli hän opetti Nikolle ne elämän perusasiat käytännössä. Niko oli oikein ahkera oppilas tässä asiassa. Antoikohan ope hänelle kiitettävän?

 

 

Niko ei kylläkään suhtautunut mitenkään vakavasti Saimi-tätiinsä, vaan etsi koko ajan "sitä oikeaa". Sitten eräänä päivänä ostarin kuntosalilla Niko äkkäsi aivan ihastuttavan tummatukkaisen tytön, joka sai hänen sydämensä läpättämään (ja viisarin värähtämään, tietysti).

 

 

Saman tien Niko lähestyi tyttöä ja yritti tehdä vaikutuksen breikkaamalla villisti.Tyttö yllättyi moisesta, mutta hurrasi Nikon suoritukselle.

 

 

Tytön nimi oli Janita. Niko laittoi viehätysvoimansa peliin ja sai sovituksi tuossa tuokiossa tapaamisen Jokivarren puistoon seuraavaksi päiväksi.

 

 

Puistossa Janita päästi Nikon lähelleen ja heillä oli ihana halituokio. - Nuuh nuuh nuuh, mmmm... tuoksut niin hyvälle, mumisi Niko Janitan kaulaan ja puristi tyttöä tiukasti itseään vasten. - Iiiik, kihersi Janita.

 

 

Niko pyysi Janitan kanssaa valokuvakoppiin kuhertelemaan.

 

 

Otettiin muutama kuva muistoksi tästä hetkestä. Nikon mielestä kuvat onnistuivat hyvin.

 

 

Janitan kanssa Nikon oli helppo jutella. Nikosta oli mahtavaa, että Janitalla oli niin samanlainen huumorintaju kuin hänellä itsellään ja mikä parasta, hänkin oli lähdössä yliopistoon. Sattumalta Petra tuli puistoon samaan aikaan ja näki veljensä niin uppoutuneena keskusteluun, ettei tullut huomatuksi, vaikka oli aivan vieressä.

 

 

- Nytten muuten lopetatte tekin siellä sen tuijottamisen, tai tulee tupen rapinat! Täytyyhän similläkin olla sentään vähän yksityisyyttä, murisi Niko kaikille uteliaille.

 

 

Kotiin päästyään Niko ei voinut ajatella enää mitään muuta kuin tuon ihanan tytön ihania silmiä ja hymyä. Voi miten suloista, meidän Niko oli rakastunut! - Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa! huokasi Niko. Lähden entistä innokkaammin yliopistoon, siellä voin hankkia oman kämpän tai jotain. Parasta on, että pääsen eroon Saimista, joka alkaa olla aika rasittava, komenteleekin mua koko ajan, ajatteli Niko ja hyräili tyytyväisenä katsellessaan omaa komeaa peilikuvaansa.

 

 

 

Niko soitti heti saman tien yliopistolle ja selvitti, mitä stipendejä hän voisi saada. Niistä ei kuitenkaan kertynyt tarpeeksi. Harmillista kyllä, hänellä ei olisi sittenkään varaa siihen omaan kämppään. - Voi kökkö! Nyt pitää saada Petra vakuuttuneeksi, että opiskelu kannattaa. Yhdessä voimme varmasti vuokrata vaikka talon, tuumi Niko ja alkoi punoa juonia siskonsa pään kääntämiseksi.

 

 

Jussi HowManyn entinen työnantaja, tuottaja Usko Kallonen kävi esittämässä surunvalittelunsa Jussin poismenon johdosta. Petra haaveili edelleen Idolssin koelauluista. Silloin Petralle välähti, että tämä Kallonenhan oli yksi Idolssin tuomareista. - Jess! Mikä loistava tilaisuus tehdä vaikutus ja ottaa irtopointseja, Petra ajatteli ja päätti lähestyä Uskoa.

 

Petra alkoi jutella Usko Kallosen kanssa ja kertoi aikovansa osallistua seuraaviin Idolssin koelauluihin. Usko toivotti Petran tervetulleeksi kisaan ja siitäkös Petra innostui selittämään, miten hän aikoi voittaa koko kilpailun ja lyödä rahoiksi. Uskoa hymyilytti tytön lapselliset puheet, mutta ääneen hän sanoi vain: - Kannattaa miettiä koelaulukappale tosi tarkkaan.

 

 

Mitäpä muuta kuului ystävällemme Uskolle? Hän oli tällä välin ennättänyt hankkia perhettä. Hänellä oli kaksi tytärtä: Raakel ja Raita sekä poika nimeltä Esko. Perheen elättäminen nieli rutkasti rahaa, kun vaimokin oli niin kova syömään. Jos Usko alkaisi Petran manageriksi, hän voisi päästä vähän paremmille ansioille. Siis jos Petra olisi tarpeeksi hyvä.

 

 

Usko oli kyllä hyvin onnellinen vaimonsa kanssa. Kun toinen oli ylilihava ja toinen langan laiha, niin keskimäärin he olivat aivan sopusuhtaisia.

 

Kallosen perheeseen tuli niin paljon laskuja, että Usko käytti kottikärryjä niiden kuljettamiseen. No joo, rahapula siis vaivaa, mutta eikö tuo nyt ole vähän liioiteltua, Usko?

 

 

 

Niko yritti parhaansa mukaan taivutella Petraa lähtemään yliopistoon, mutta tällä vain kiilteli silmissä Idolssin voitto. Kyllähän sillä Petran mielestä oli suuri merkitys, että Usko Kallonen oli heidän perhetuttunsa. Ei auttanut, vaikka Niko olisi miten maalaillut tulevaisuuden uhkakuvia, joissa entinen laulajatähtönen onkin suosion hiipuessa rahaton ja velkakierteessä.

- Haluan ainakin yrittää, sanoi Petra. Jos en nyt mene ja osallistu, niin saan katua koko loppuikäni.

- No, ei sitten muuta kuin onnea vain valitsemallasi tiellä. Lycka till sanos ruåttalainen, kuittasi Niko.

 

 

Petra seisoi Idolssin tuomareiden edessä polvet vapisten ja yritti pitää tiivistä katsekontaktia Uskoon. Tämä suhtautuikin Petraan ihan positiivisesti. Muut kaksi tuomaria olivat tiukemman oloisia. He halusivat tietää, minkä ikäinen Petra oli ja miksi tämä uskoi pärjäävänsä kilpailussa. - Kertoisitko vähän taustaasi ja mikä on sinun suosikkimusaasi, pyysi vaaleatukkainen tuomari. Petraa jännitti niin, ettei hänen mieleensä tullut yhtään järkevää lausetta.

 

Petraa pyydettiin aloittamaan ja hän eläytyi pian esitykseensä niin, että alkujännitys unohtui.

- Mullon tästä asti aikaa, muutama lantti mammonaa, mielin määrin kahvii ja tupakkaa... Petra tunnelmoi, mutta tuomarit keskeyttivät hänet ja sanoivat, ettei tuollainen kappale ollut hänelle paras valinta tässä kilpailussa. He kysyivät voisiko hän laulaa jotain muuta, jotain sopivampaa.

 

- Yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa... Petra päästeli karhealla äänellä osoittaakseen monipuolisuutta. Hän oli varma, että tällä biisillä pääsisi jatkoon.

 

- Kiitos riittää, sanoivat tuomarit ja luonnehtivat Petran ääntä mielenkiintoiseksi. Sitten he alkoivat keskustella keskenään hiljaisella äänellä. Petra liikehti levottomasti, sillä hän malttoi tuskin odottaa, että hänelle ojennettaisiin jatkoon oikeuttava kortti pöydällä olevasta pinosta. Usko ainakin piti hänen esityksestään.

 

 

Tuli aika julistaa tuomio. Usko sanoi: - Sinulla on kyllä nuottikorvaa ja osaat mukavasti muunnella ääntäsi. Minä sanon jatkoon. Keskimmäinen tuomari sanoi: - Olet liian nuori eikä sinulla ole karismaa. Sinun kannattaa yrittää joskus myöhemmin uudelleen. Kiitos käynnistä, mutta ei jatkoon.

Oikeanpuoleinen tuomari sanoi: - Emme nyt hae tuon tyyppistä laulajaa. Et pääsisi kuitenkaan seuraavalle kierrokselle. Vaikka lauloit ihan mukavasti, niin silti täällä on nyt niin kova taso, että ei jatkoon!

 

KÄÄK! Mikä shokki! Petra luuli pyörtyvänsä, kun kaikki veri pakeni hänen aivoistaan. Hän ei ollut osannut odottaa tällaista päätöstä.

 

 

Petra veti kilarit ja antoi tuomareiden kuulla kunniansa. Varsinkin se tuomari, joka oli sanonut häntä liian nuoreksi sai kunnon ryöpytyksen. Olikohan tuo nyt ihan viisasta, Petra?

 

 

Kotona Petra otti kiihkeän matsin nyrkkeilysäkin kanssa ja purki raivoaan, kunnes oli aivan uuvuksissa. Sen jälkeen hän seisoi suihkun alla pitkään. Siellä hän nyyhkytti hillittömästi ja antoi veden valua kasvoilleen ja huuhtoa kyyneleet. Vihdoin tuli aika kohdata todellisuus ja tehdä uudet suunnitelmat.

 

Petra kertoi äidilleen vasta jälkeen päin käyneensä koelaulussa ja epäonnistuneensa. Petrasta tuntui kuin häneltä olisi pudonnut pohja pois koko elämästä. Mitä tehdä? Äiti tietysti lohdutti tyttöään ja vakuutteli, että koulunkäynti olisi ihan viisas vaihtoehto ja antaisi lisää valinnanvaraa jatkoa ajatellen.

 

Nikon riemulla ei ollut rajoja, kun hän nauroi vahingoniloisesti Petralle. Oli kyllä hävytöntä ja julmaa hieroa epäonnistumisen tuskaa toisen naamaan, kun toisen unelmat olivat pirstaleina.

 

 

Nikon luokkakaverikin kiusasi Petraa ihan säälittä. Petra sai kiukusta näppylöitä naamaansa, sillä hän olisimuuten voinut vaikka tykätä tästä söpöstä pojasta.

 

Petralla oli nyt monenlaista harmia. Hän piti Nikoa syypäänä kaikkeen ja vannoi kostoa. - Turpiin vaan jäbälle! Odotahan vaan, Niko, vielä minä sinulle itsekeskeiselle sällille näytän, hän manaili mielessään.

 

Petra uskoutui Saimi-tädille ja purki suruaan ettei ollut edes löytänyt poikaystävää. Petra kertoi olevansa myös ihan kateellinen Nikolle, jolla oli meneillään kuuma romanssi erään Janitan kanssa. Sitten Petra huomasi Saimin ilmeestä, että Nikon seurustelu oli epämieluisa uutinen. Saimi oli jo pelännytkin, että Nikolla oli toinen, mutta nyt, kun hän sai Petralta varmistuksen asiaan, hän tunsi itsensä niin vanhaksi. Miten Saimi saisi Nikon pidetyksi itsellään?

 

Kas-kas, Saimi-täti huomasi yllättäen olevansa raskaana ja se oli hänelle oikein iloinen ylläri. Niko oli taasen iloisen tietämätön. Eikä häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa, mitä Saimi nykyisin puuhaili.

 

- Minulla on salaisuus, jota ei kukaan saa koskaan tietää, ajatteli Saimi. Halusin tarkoituksella hankkiutua raskaaksi ja todella haluan saada tämän lapsen. Näin Nikolla ja minulla on jotain pysyvää yhteistä.

 

Kerttu huomasi Saimin vaihtaneen äitiysmekon ylleen ja ihmetteli, kuka mahtaakaan olla onnellinen isä. Eihän Saimilla Kertun tietämyksen mukaan ollut ketään vakituista miesystävää. - Mielenkiintoista, ajatteli Kerttu, mutta ei uskaltanut kysyä Saimilta suoraan.

 

 

Sitten koitti Petran suuri hetki. Hän sai kostaa veljelleen kertomalla tämän lämpimistä väleistä Saimi-tädin kanssa. Kerttu ei ollut uskoa korviaan. Niko katsoi sisartaan murhaavasti. - Minulla ei ole Saimin lapsen kanssa mitään tekemistä, hän huudahti suuttuneena.

 

Pian koitti Saimin suuri päivä. Hänestä tulisi äiti. Hän oli tuskansakin keskellä onnellinen.

 

Kun lapsi oli syntynyt, nähtiin ketkä sen vanhemmat oikeasti olivat. Nyt Niko ei enää voinut kieltää osuuttaan asiaan, kun sininen tutti leijui armottomasti hänen päänsä päällä. Lapsi oli poika ja se sai nimekseen Roope.

 

 

- Mitä siinä tuijotatte? Pitäkää mielipiteenne, ei minua kiinnosta, sanoi insesti-Saimi ja esitteli Roopea sen nuorelle isälle.

 

Koska tilanne kotona alkoi Petrasta olla ylivoimaisen ahdistava, hän alkoi tosissaan yrittää sittenkin yliopistoon. - Mitä tahansa, jotta pääsisin täältä pois mahdollisimman pian.

 

Niko halusi yhtä kiihkeästi päästä pakoon kotioloja kuin Petrakin. Riitaisat sisarukset päättivät yhteistuumin haudata sotakirveen toistaiseksi ja hankkia yhteisen vuokrakämpän opiskelujen ajaksi. - Mitähän siitäkin tulee? Petralla oli epäilynsä. Saimi ei voinut muuta kuin seurata tilannetta sivusta. Hän oli kuitenkin saanut sen minkä halusikin: oman lapsen Nikon kanssa.

 

- Heippa sitten Roope, iskä lähtee nyt yliopistoon opiskelemaan, Niko hyvästeli poikansa.

 

 

- Ei tässä mitään taksia tarvita, tuumasi Niko ja hyppäsi itse auton rattiin.