Niko Jussinpoika HowMany oli iloinen ja huoleton heppu, jonka koulumenestys oli keskitasoa. Hän ei piitannut, vaikka muut lapset nimittelivät rakohampaaksi eikä hän myöskään haikaillut koskaan yksityiskoulun oppilaaksi, joten sellaista ei hänelle siis järjestetty. Sen jälkeen kun radioaseman tuottaja Usko Kallonen tyttärineen oli muuttanut tontilta pois, oli pihamaalla hiukan hiljaisempaa kuin ennen. Silti Nikosta oli aina hauskaa leikkiä rosvoa ja poliisia myös siskon kanssa.
Kerttu HowMany oli alkanut syödä yhä enemmän ja enemmän. Hän valmisti salaa aterioita itselleen muiden huomaamatta, sillä häntä nolotti jatkuva pupeltaminen. Olikohan hänelle kehittymässä ahmimishäiriö? Johtuisiko se siitä, että Jussi oli vanhentunut niin äkisti eikä ollut enää yhtä kiinnostava? Kyllähän sinua varoiteltiin suuresta ikäerosta, Kerttu.
Petra HowMany oli lapsista eniten isänsä näköinen, vaikka hänelle olikin tullut ruskeat hiukset. Petra huomasi kyllä äitinsä lihoneen ja kutsui tätä luontevasti Paksumahaksi.
Kerttu oli alkanut valmistaa suklaata myyntiin, mutta hän söi konvehteja liukuhihnalta melko tiuhaan tahtiin. - Pelkkää laaduntarkkailua, hän perusteli. Täytyyhän jonkun uhrautua ja varmistaa, että suklaa on kelvollista, mums-mums.
Jussi HowMany ei pitänyt ollenkaan siitä, että tuottaja Usko Kallonen oli jättänyt hänet yksin vastaamaan radioaseman toiminnasta. - Haluan jäädä eläkkeelle jo, Jussi ajatteli. Voisimmehan me muuttaa täältä mekin. Meri-Elbonia kuulostaa ihan houkuttelevalta paikalta ja sisarenikin asuu siellä.
Sillä välin von Himpuloiden talossa vietettiin Lassen syntymäpäivää ja kaikki olivat iloisia.
Lasse onnistui kasvussaan. Jippii!
Iso pala kakkua naamariin ja menoksi, tuumi Lasse. Hänessä oli kovasti sukunsa näköä.
Ville von Himpula ja vaimonsa Tiina olivat kumpikin harmaantuneet tyylikkäästi. Lasse ihaili isoisovanhempiaan kovasti ja halusi itsekkin elää yhtä vanhaksi. Ville oli aina ollut jotenkin levoton sielu eikä harmaantuminen näyttänyt rauhoittavan häntä paljonkaan.
- Taidan hipsiä tästä ostarilla käymään. Heippa vaan, kulta, huiskutti Ville ja lähti tallustamaan kadunvartta.
Tiina ei jaksanut enää tässä iässä olla kovin kiinnostunut Villen menemisistä. - Vanha ukko, mitähän se oikein itsestään luulee? hymähti Tiina, jonka silmät olivat jotenkin oudon sameat nykyään.
Niinpä niin, ostarillahan voi tavata kauniita neitokaisia. Tämän Jennan kanssa oli ollut niin mukavaa siellä puistossa, että Ville päätti yrittää vielä kerran. Eihän hänellä ollut mitään hävittävää. Jenna ei kuitenkaan edelleenkään lämmennyt Villelle, vaan piti ihan nolona moisia flirttailuyrityksiä.
Jenna käveli pois tyynen viileästi. Aika merkillistä, sillä Jennahan oli romantiikkasimi. Ville oli nyt menettänyt charminsa, ei voi mitään.
Sitten Ville muisti Tiinan ja päätti ostaa tälle pienen lahjan, jotainhan hänen olisi kotona sanottava syyksi ostarilla käyntiin. - Onhan se vaimokulta saanut kestää kaikenlaista minun taholtani. Ostan hänelle korvikset, tuumi Ville.
Sitten tarina sai yllättävän käänteen, kun Ville oli taas ollut Susannan kimpussa ja Jesse osui paikalle. (Oli tapahtunut se mitä olin jo pelännytkin. En oikein kerinnyt tilanteeseen mukaan, mutta onnistuin kuitenkin saamaan kuvan heidän ihastumisestaan. Kääk Ville, mitä sinä olet mennyt tekemään?!! Ja vieläpä ilman minun lupaani!)
Jesse oli täydestä syystäkin raivoissaan Villelle. - Sinä olet minun isoisäni. Kuinka sinä kehtaa-aat vikitellä minun vaimoani?! julmisteli Jesse. Susanna oli tulla hulluksi häpeästä.
Seuraavaksi Jesse kävi raivoamaan Susannalle, vaikka oikeastaan mitään vakavampaa ei ollut tapahtunutkaan. - Senkin petollinen narttu! Piru sinut periköön! hän huusi. Pelkkä ajatuskin Susannasta ja Villestä kuvotti Jesseä. - Mitä olisikaan tapahtunut, ellen olisi tullut sattumalta tänne takapihalle?
Villekin oli käärmeissään Jesselle, koska oli juuri ollut saamaisillaan Susannan itselleen.
Jesse syytti Susannaa pelehtimisestä Villen kanssa, vaikka sellaista ei ollut lainkaan tapahtunut. Susanna kyynelehti ja vaikeroi turhaan. Jesse halusi ottaa eron Susannasta ja käski tämän häipyä silmistään lopullisesti.
- En ole tehnyt mitään pahaa, vakuutteli Susanna. Muutan toki pois, jos en kerran saa tänne enää jäädä asumaan, mutta viaton minä olen. Ville, se vanha höppänä, sen aloitti. Hän on jo pitkään katsellut minua. En minä sille mitään voinut. Kerrankin hän tuli parivuoteeseen viereeni rentoutumaan, kun olin raskaana ollessani nukkumassa ja hirveän väsynyt. En voinut tietenkään jäädä siihen enää nukkumaan vaan minun oli pakko siirtyä pienempään sänkyyn. En minä ole tähän syypää!
- Sama se minulle on kuka sen aloitti ja kuka on suurin syyllinen, huusi Jesse. Et enää ole vaimoni ja sillä selvä. En voi itsekkään jäädä enää tähän taloon. Lähden isän ja äidin luokse ja otan Lassen mukaani. Kyllä Julius-veljeni varmasti ymmärtää, kunhan kuulee miten on käynyt. Isoisä on karmea pukki! Tätä ei voi ikinä antaa anteeksi. Ei ikinä!
- Oih ei, mitä minä tosiaan olen mennyt tekemään? sureksi Ville katuvaisena. Kauhea ilta! Voi kunpa Jesse ei olisi sattunut näkemään. Mitähän Tiina sanoo, kun saa tietää? Nyt ei taida pelkät korvikset riittää...
Kauhea ilta toden totta. Ennen niin onnellinen talo oli nyt saanut todistaa järkyttävän perheriidan. Tällaista ei todellakaan voisi unohtaa eikä mikään enää olisi ennallaan tässä talossa.
Eläkkeelle jäätyään Tiina oli alkanut polttaa yhä useammin Hookah-piippua ja oli taaskin niin pöllyssä, ettei välittänyt tämän maailman menosta enää mitään.
- Kyltymättömyyteni sai vihdoin palkkansa. En jaksa enää elää, huudahti Ville dramaattiselle tyylilleen uskollisena.
OZZY BEAM ME UP!
Kitaransoitto oli aina lohduttanut Villeä vaikeissa tilanteissa. Niinpä hän tarttui kitaraansa nytkin. Samassa pimeältä taivaalta lankesi valkoinen säde, joka otti hänet valtaansa.
Ozzy oli kuullut Villen rukouksen ja Ville pääsi kitaristien taivaaseen melkoisen poksahduksen säestämänä.
Samaan aikaan Rüdiger von Schlottersteinin rakentamassa kivitalossa, jonka nimi oli "Vakava vesivahinko" vietettiin tavallista koti-iltaa.
Rüdiger ja Rebekka kuulivat kovan pamahduksen ja huomasivat kaupungilla päin oudon valonleimahduksen. He katsoivat taivaanrantaa ja ihmettelivät, mikä se oli.
- Mikähän pamaus tuo oli, kummasteli Rebekka, mutta eihän Rüdiger sitä tiennyt. Se oli Ville von Himpula, joka ampaisi taivaalle valon nopeudella. Aika näyttää, tuliko hänestä kiintotähti vai jäikö vain tähdenlennoksi.
Rebekka oli raskaana ja Rüdiger syystäkin ylpeä. - Mukavan pullea masu sulla on, hän silitteli vaimonsa pyöristynyttä vatsaa. Ja niin kaunis valkoinen iho!
Rebekka ja Rüdiger olivat todellakin menneet salaa naimisiin. Jostain syystä he eivät halunneet viettää häitä. Niistä olisi voinut tulla mielenkiintoiset, sillä Rüdigerin äiti oli vampyyri Kreivitär von Schlotterstein ja hänen enonsa oli Vlad Dracula, niin ikään vampyyri.
Sen sijaan Rebekka soitteli ystävilleen ja tuttavilleen uutiset puhelimitse.
Kerttu HowMany tuli tapaamaan hyvää ystäväänsä kuultuaan, että tämäkin odotti kaksosia. Olivathan he asuneet samalla tontilla ja Rebekka oli ollut aina kovin avulias Kertun lasten ollessa vauvoja. Kerttu halusi vastavuoroisesti olla kaikella tavalla avuksi Rebekalle ja nyt, kun hänen isänsäkin oli niin yllättäen singahtanut taivaalle, hän tarvitsi muuta ajateltavaa. Sähköiskun oli iskä-parka saanut kitarastaan, virallisen selityksen mukaan.
Robotti 47 oli innokas leipuri, joka paistoi mielellään marjatorttuja.
Tässä hellassa täytyi olla jotain vikaa. Miten muuten oli selitettävissä, että syttyi tulipalo? Eihän simeille koskaan käy niin.
Tulipalo pääsi leviämään jonkin verran, koska nämäkin simit olivat aivottomia ja kädettömiä tumpeloita, jotka hyppivät vain hädissään kuin idiootit.
Robotti 47 oli arvaamattoman herkkä. Hän otti kovin itseensä aiheuttamansa tulipalon ja oli niin syvästi häpeissään, että lähti juoksemaan jonnekin. Hän juoksi ja juoksi. Hänellä ei ollut mitään tietoa, minne hän oikein oli menossa, kunhan vain pääsisi kauas pois.
Hän tuli merenrantaan ja katseli aavalle ulapalle. Hän ajatteli hukuttautua.
Robottien luulisi vajoavan heti pohjaan, mutta niin ei käynyt. - Pahus, unohdin ne kellukkeet. Enhän minä voi hukuttautua, manaili 47 itsekseen ja ui takaisin rantaan. Samalla hän ihmetteli, asuiko tässä autiotalossa joku, koska rannalla oli pönttögrilli ja talon päädyssä oli auto pysäköitynä. Sitten hän huomasi teltan ja ajatteli, että auto oli tietysti telttailijoiden.
Vesi ei tee ollenkaan hyvää roboteille. Ne alkavat aina riehua järjettömästi. 47 tunsi vastustamatonta halua hyökätä päälle ja tappaa tuo talon edessä seisova tyttö. Onkohan tämä meatbag se telttailija vaiko satunnainen ohikulkija?
Poliisi sai hälytyksen, että kaupungilla riehuu valtoimenaan tuntematon ruskea robotti. Se oli illan tullen onneksi mennyt tilttiin ja niin poliisit saivat kannetuksi sen putkaan säilöön.
Vihdoin koitti Rebekan synnytyksen aika. Se sujui aivan normaalisti ihan ilman epiduraalia.
Lapset olivat poikia ja heille annettiin nimeksi Leevi ja Veeti. Kotiin poliisin putkasta päästetty Robotti 47 oli ihmeissään. Se ei ollut ennen nähnyt pienokaisia.
Ilmeisesti robotteihin on ohjelmoitu jokin siminsuojeluohjelma, sillä robotti 47 oli erittäin huolehtivainen, silloin kun ei ollut epäkunnossa ja murhanhimoinen. Ulkonäkö saattaa joskus pettää.
Taaperoinen äitinsä sylissä oli enemmän isänsä näköinen.
Tämä taaperoinen taas oli tullut enemmän äitiinsä.
Rebekan täytyi lähteä töihin ja hän jätti lapset 47:n hoitoon.
Illan tullen Rüdeger tuli töistä ja hänen äitinsä Kreivitär von Schlotterstein tuli katsomaan pojanpoikiaan. - Minä ja Vlad-enosi olemme niin onnellisia ja ylpeitä teidän kaksospojista, sanoi Kreivitär ja halasi poikaansa sydämellisesti. Kylläpä sinulla on kauniita ruusuja tuossa, hän lisäsi. Ja talosi on muutenkin oikein komea. Äidistä on ihanaa, kun sinä pärjäät niin hyvin elämässä!
Kun Rüdiger olisi halunnut esitellä pojat äidilleen, heitä ei löytynytkään mistään. Myös 47 oli kadonnut jäljettömiin. - Missä he voivat olla? ihmetteli Rüdiger, en käsitä tätä. Olen etsinyt joka paikasta, mutta he eivät ole täällä.
Rebekka oli Elbonian H&M:llä saadessaan kuulla poikiensa kadonneen. Samalla hän kuuli hurjan huhun, että mielipuolinen tohtori Kaalinpää oli karannut vankilasta. - Voi ei, onkohan se totta? Nyt hän haluaa tietysti kostaa minulle ja Rüdigerille! huudahti Rebekka järkyttyneenä. Kyllä on kauhea ilta!
Aloitteleva agentti Antton Sasquatch sai vielä samana iltana puhelun CIA:n päämajasta. Hänen oli välittömästi tultava töihin, sillä nyt käynnistettiin valtava operaatio karanneen vaarallisen vangin kiinnisaamiseksi. Kaikkien lomat oli peruutettu.
Antton asui edelleen Slarkin ja Nuutin kanssa kimpassa, vaikka ahdastahan siellä oli, kun ei ollut kuin yksi makuuhuone. Onneksi Antton nukkui mieluiten ulkona riippumatossa.
Antton siis joutui lähtemään kiiruusti töihin ja häneltä jäi ruuanlaitto kesken. Ruuat kärvähtivät hellalla pahemman kerran. Pojat eivät suotta hermostuneet, vaikka lieskat löivät aika korkealle.
(Slarkilla on muuten aika outo tyyli istua tuolissa).
- Voihan rähmänkäkkänä, mä joudun laittamaan ruokaa. En nyt jaksa. Katotaan sitte huomenna.
Nyt kun keittiö oli palanut, Slark grillasi takapihan pönttögrillissä nakkeja hodareita varten.
- Oletko kuullut, että täällä Elboniassa on viime aikoina tapahtuut kaikenlaista omituista, sanoi Slark Nuutille, kun hodarit jo höyrysivät lautasilla. Simit eivät halua jäädä enää tänne. Monet ovat muuttaneet uuteen Meri-Elbonian kaupunginosaan. Olisikohan siellä meille sopivaa taloa? - Eikös siellä ole aika kallista? vastasi Nuutti. Tuskin sieltä meidän kukkarolle sopivaa merenrantatonttia löytyy.
- Niin niin, mutta onhan siellä tietenkin tavallisiakin tontteja. Tarvitsemme enemmän huoneita nyt, kun Antton muutti tänne, sanoi Slark ja päästi muhevan pierun.
Myöhemmin Nuutti oli tullut toisiin ajatuksiin ja oli sittenkin myöntyväinen uuden talon hankintaan. Hän sanoi rakastavansa Slarkia kovasti ja olisi aina onnellinen niin kauan, kuin vain saisi olla yhdessä tämän kanssa.
- Eipä tätä varmaan tule kovasti ikävä, Nuutti ajatteli istuessaan vessanpytyllä. Onhan tämä aikamoinen murju. Mitähän Antton siitä tuumaa, jos muutamme hänen ollessaan töissä?
Elbonian yllä pörräsi helikopteri aamusta iltaan etsien kadonneita. Oliko robotti 47 syyllinen vai itsekin uhri? Se selviää seuraavassa osassa.
----------------------
