Petra sävähti, kun hän huomasi Lasselta tulleen sähköpostia. Hän epäröi hetken ennen kuin avasi sen. Siinä Lasse ja Arja molemmat kovasti kiittelivät Petraa hienosta esityksestä häävastaanotolla. Petran sydäntä viilsi. Eiväthän he voineet aavistaa, miten vaikeaa se oli hänelle ollut.

- Onneksi kaikki meni kuitenkin ihan hyvin eikä kukaan huomannut mitään erikoista, ajatteli Petra.

 

 

- Miksi minua aina vain niin surettaa Lassen menettäminen? Ajattelen vain häntä, vaikka kuinka yritän vakuutella itselleni, että tulee niitä vielä muitakin. Onhan se tuskallista, kun lähipiirissäni toiset löytävät onnen ja itse saan olla yksinäinen, tuumi Petra

 

No, kahden kauppa on kolmannen korvapuusti, eikä siinä muu auta kuin siirtyä elämässä eteen päin. Petra päätti taistella itsensä irti masennuksesta.

 

 

Sitten tulikin sähköpostia siltä blondilta jalkapalloilijalta. Hänen nimensä oli Vili Korventaka ja hän oli Laamojen kapteeni ja keskushyökkääjä. Petra päätti kutsua hänet kylään.

 

 

Pikainen vilkaisu peiliin kertoi Petralle, että meikki oli kunnossa ja tukka hyvin. Vili oli luvannut tulla samantien.

 

 

- Pahus, aina näitä laskuja saa olla makselemassa, mistä niitä oikein tulee? manaili Petra tunkiessaan maksettavat laskut postiluukkuun. Talkkarimuija osallistui myötätuntoisesti manailuun, mutta nimitteli mielessään Petraa pusikkopääksi.

 

 

Petran ja Vilin välillä oli heti säkenöintiä. Talkkarimuija ei ollut huomaavinaan mitään, vaan tuijotti vain kaukaisuuteen. Ehkä häntä harmitti se, että pusikkopäälle tuli tuollainen hyväkäytöksinen ja siististi pukeutunut miesvieras.

 

 

Treffit sujuivat mukavasti taloyhtiön yhteisessä porealtaassa, jossa pari sai rauhassa jutustella ja tutustua toisiinsa.

 

 

Petra oli malttamaton ja teki yllärihyökkäyksen Vilin kimppuun. Tämä vaikutti oudoksuvan noin suoraa toimintaa yleisellä paikalla. Kuka tahansahan saattoi tulla milloin tahansa, koska tämä oli avointa taloyhtiön aluetta.

 

 

- Mitä minä muka tein väärin? ihmetteli Petra.

- Me emme tunne toisiamme vielä kovin hyvin, vastasi Vili ja kiittäen mielenkiintoisista treffeistä jatkoi, että hänen piti lähteä, koska huippu-urheilijat tarvitsevat paljon unta. Aamulla olisi harkat, joista ei sopinut jäädä pois.

Petralle jäi vähän omituinen olo.

 

 

Vili Korventaka oli aina suhtautunut urheilu-uraansa hyvin vakavasti ja tehnyt kovasti töitä sen eteen. Siksi hän olikin menestynyt erittäin hyvin jalkapalloilijana. Hän asui yksin tässä komeassa Meri-Elbonian parhaalla paikalla sijaitsevassa rantakiinteistössä, jossa olisi tilaa vaikka suurperheelle. Mutta miksi hän asui yksin? Eikö hänelle kelvannut kukaan vai eikö häneltä vain liiennyt aikaa seurustelulle? Ainakaan hän ei ollut gay, joten ehkä hän oli vain toivottoman ujo naisten seurassa.

 

 

Vili kutsui Petran vastavuoroisesti luokseen iltaa viettämään. Kun Petra saapui, Vili oli jo portilla vastassa ja vihelsi ihastuneena. Heillä oli kaksi salamaa.

 

 

Vili esitteli Petralle talonsa uima-altaan. Vilin ajatuksissa pyöri kuuma suutelo, mutta hän halusi muutakin kuin suudella. Hän halusi hullaantua, hän halusi rakastua tulisesti. Hän halusi löytää elämänsä naisen, perustaa perheen ja omistautua sille kokonaan. Vili oli perhesimi, jolle perinteiset arvot - iso perhe, kova työ, aito usko - olivat kaikkein tärkeimmät.

 

 

- Isäni toivoi minusta oikeastaan sumopainijaa, tokaisi Vili rannalle sytytetyn nuotion äärellä Petran paahtaessa vaahtokarkkeja.

- Olin kuitenkin liian hentoinen ja niin minun piti vaihtaa lajia ja koska olin aika hyvä futaaja, valitsin jalkapallon, Vili jatkoi jutustelua vaatimattomasti.

 

 

Vilin kysyessä Petran toiveista tämä vastasi totuudenmukaisesti haluavansa muhinoida kymmenen eri simin kanssa. Se oli romantiikkasimille aivan normaali toive, mutta Vili ei ollut uskoa korviaan.

- Ainakin olet rehellinen. Se on myönnettävä, mutta toivottavasti et sentään muhinoi kaikkien kymmenen kanssa yhtä aikaa, hän puuskahti ja samalla hänen mielikuvansa Petrasta romahti.

 

Tekikö Petra virheen? Kannattaako aina olla rehellinen ja kertoa toiselle kaikki, mitä mielessä liikkuu? Tuleekohan tästä nyt suhdetta ja jos tulee, niin millainen? Siihen saadaan selvyyttä seuraavassa jaksossa.

 

 

Meri-Elbonian vastakkaisella rannalla heräiltiin jälleen uuteen aamuun.

 

 

Nuutti oli nukkunut yönsä verkkokeinussa ulkosalla. Hän oli tullut kotiin melko myöhään eikä ollut halunnut mennä nukkumaan siippansa Slarkin viereen. Ajatukset velloivat sinne tänne. Ai miksikö?

 

 

No tämän takia. Nuutilla oli toinen rakas. Salarakas. Edellisen illan ihanat tapahtumat pyörivät villisti hänen päässään. Ihana ilta. Ihania muistoja. Ankea paluu areen edessä...

 

 

Molemminpuoliset rakkaudentunnustukset olivat olleet illan teema. Nyt Nuutti ei tiennyt miten hän menettelisi Slarkin suhteen. Hän ei aikonut, tai oikeastaan hän ei voinut, luopua uudesta rakkaastaan. Mutta hän ei olisi halunnut särkeä Slarkin sydäntä. Olihan hän luvannut elää Slarkin kanssa niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.

 

 

Nuutin ollessa suihkussa Slark tuli kysymään, missä tämä oikein oli ollut koko yön. Nuutti sanoi nukkuneensa ulkona, koska oli ollut niin lämmin kuutamoyö. Sehän oli osittain tottakin.

 

 

Samalla Nuutti huomasi, että ei voinut enää sietää Slarkia ollenkaan. Tämä oli niin tylsä tuijottaessaan siinä lammasmaisesti nukkavieruna ja rähjäisenäkin. Entäs nuo hirveät mursuviikset sitten? Nuutti tajusi silloin, ettei voisi enää elää päivääkään Slarkin kanssa.

Voi Slark parkaa, aina niin huonotuurinen.

 

 

Myös Reetta heräsi hiukan apeana. Vaikkei lapsille yleensäkään koskaan mitään kerrota, niin olihan hän toki vaistonnut, ettei kaikki ollut hyvin. Jostain syystä hänen vanhempiensa välit olivat kylmenneet ja tunnelma talossa oli muuttunut koleaksi. Ennen kaikki oli ollut paremmin.

 

 

Koulupäivä oli mennyt ihan hyvin ja koska ilmakin oli kaunis, Reetta oli hyvällä tuulella tullessaan koulusta. Tosin Aleksi ei ollut tänään koulussa eikä edes vastannut puhelimeen ja se vähän ihmetytti Reettaa.

 

 

Vähän myöhemmin läksyjä tehdessään Reetta kuuli olohuoneen puolelta kiivasta sananvaihtoa. Hän pelkäsi pahinta ja hiipi sydän pamppaillen ovenrakoon kuuntelemaan.

 

 

Nuutti oli harkinnut asioita vielä kertaalleen, mutta tullut samaan lopputulokseen. Ny hän ilmoitti Slarkille päätöksensä. Hän halusi erota. Asia tuli Slarkille täytenä yllätyksenä ja hän oli järkyttynyt.

- Mutta miksi, Nuutti? Luulin että olemme onnellisia. Eikö tästä voisi vielä keskustella? kauhisteli Slark.

 

 

- Ei, älä jätä minua! Slark itki ja rukoili Nuuttia jäämään, mutta tämä sanoi jyrkästi, että oli liian myöhäistä.

 

 

- Olet paras ystäväni, rakkaani ja elämänkumppanini, nyyhkytti Slark Nuutille suurien kyynelkarpaloiden valuessa poskille.

- No se ystävyys taitaa olla nyt mennyttä, totesi Nuutti. Hän oli kehinyt itsensä oikein vihaiseksi, jotta pystyi sanomaan entiselle rakkaalleen sen, mitä nyt oli sanottava. Paluuta entiseen ei enää ollut.

 

 

- Hyvä on sitten, Nuutti. Jos nyt lähdet niin takaisin ei ole tulemista, uhosi Slark dramaattisesti itkunsekaisella äänellä.

- Ei ole pelkoa, että tulisin takaisin. Meidän tiemme eroavat nyt lopullisesti, vastasi Nuutti ja teki lähtöä ovelle.

 

Reetta ihmetteli, eikö lasten mielipidettä kysytä ollenkaan. Slark ihmetteli, eikö hänen tunteillaan ollut mitään merkitystä. Aivan turhaanko hän oli Nuuttia rakastanut? Noinko vain Nuutti hänet nyt jätti?

 

 

Nuutille tuli vielä mieleen yksi käytännön asia: - Talohan on puoliksi minun ja haluan rahat mahdollisimman pian. Voit joko lunastaa puolikkaani omaksesi taikka sitten pannaan talo myyntiin, totesi Nuutti. Hän oli hymyssä suin helpottuneena siitä, että oli saanut vihdoin kerrotuksi Slarkille. Ei valheessa ollut mukava elää.

- Voi Nuutti, Nuutti, niin paljon minä sinua rakastin, mutta en taida tuntea sinua enää ollenkaan, ajatteli Slark. Tämä kaikki oli hänelle aivan liikaa ja hän halusi mennä yksin pimeään merenrantaan istumaan. Eihän hänellä ikinä olisi varaa lunastaa talonpuolikasta. Pakkomuutto siis edessä.

 

 

Reetta meni isänsä perässä, koska oli huolissaan. Ei kai vain isä ajatellut tehdä mitään tyhmää. Slark yritti hymyillä urhoollisesti, mutta hän ajatteli vain eroa ja että se merkitsi talon myymistä. Silti hänestä tuntui hyvältä, että tytär oli hänen tukenaan, sillä muutenhan hän olisi jäänyt aivan yksin. Reetta lupasi unohtaa haaveet omasta kämpästä toistaiseksi ja jäädä isän luokse, kunnes tämä saisi elämänsä järjestykseen.

 

 

Slark meni nukkumaan, mutta ei saanut unta. Hän yritti lukea kirjaa, mutta kirjaimet pomppivat silmissä ja hän huomasi tuijottaneensa samaa sivua jo tunnin. Hänen teki mieli murhata Nuutti ja se uusi poikaystävä. Hän mietti jo erilaisia toinen toistaan kauheampia kidutuskeinoja. Se tuntui hyvältä, mutta sitten hän tuli kuitenkin järkiinsä ja päätti, ettei se olisi vaivan arvoista.

 

 

Pyöriskeltyään unettomana sängyssä pikkutunneille asti Slark totesi, ettei kuitenkaan nukkuisi koko yönä. Niinpä hän avasi tietokoneen ja alkoi selata myytäviä asuntoja.

 

Millaisen asunnon Slark löysi? Viihtyisikö Reetta siellä? Se selviää myöhemmissä jaksoissa.

 

 

 

Villen kehon haltuunsa ottanut Demoni Daimon saapui Crazy Mouse Cafén tontille iltapäivällä. Hän tarvitsi vain hiukan aikaa sisätilojen puhdistamiseen ylimääräisestä tavarasta ja sen jälkeen alkaisi purkutyö. Hän oli pannut vauhtia rakennuslupiin ja oli nyt reippaalla mielellä. Hän arveli, ettei haittaisi, jos hän tekisi rakennuksesta hiukan suuremman kuin luvan saaneissa piirustuksissa.

 

 

Taikasauvallaan demoni Daimon muutti tuolit, pöydät, palvelutiskin ja kaiken muunkin sisustuksen atomeiksi. Mitään ei tarvinnut säästää. Harmi vain, ettei sisustusta ollut tämän enempää. Tästä tavaramäärästä ei saisi aikaan enempää kuin uudet perustukset. Pakko kerätä lisämateriaa jostakin.

 

 

Aamun tullen oli perustukset luotu uudelle rakennukselle. Silloin paikalle taapersi tämä vihainen mummeli, joka alkoi sättiä demonia niin, että koko tienoo raikui hänen kääkätyksestään. Daimon ihmetteli, oliko eukkoa pistänyt ampiainen, kun oli niin äkäinen.

- Sinä et ole Ville! Kuka sinä olet ja mitä sinä olet tehnyt oikealle Villelle?

- Oi ei, mistä tuo nyt tuohon tupsahti? ajatteli Daimon ärtyen koko ajan entistä enemmän.

 

 

Demoni Daimon raivostui eukolle ja käski tämän lopettaa pähkähullut puheensa.

- Minä olen selvänäkijä ja tiedän, että et ole se, joka väität olevasi, jatkoi eukko sinnikkäästi.

- Nyt poistut tontiltani häiriköimästä, tai sinun käy huonosti, suuttui demoni Daimon ja hätisteli eukon tiehensä.

 

 

Demoni Daimon oli erittäin kireä ja huonotuulinen, koska rakennustarpeista oli pulaa. Hän joutuisi muuttamaan atomeiksi naapuritaloista jotakin, jotta saisi lisämateriaa. Hän oli juuri lähdössä kotiin miettimään, ottaisiko kattotiilet vai sadevesiviemärit vai molemmat, kun Rouva Viheriä yllättäen asteli paikalle.

- Lupasit, että saan seurata rakennustöitä, visersi Rouva Viheriä. Hän oli selvästi ihastunut, mutta ei nyt saanut vastakaikua vaan kylmää tuijotusta.

- No, näen että perustukset ovat jo valmiina. Voin tulla toisen kerran uudelleen, jos nyt ei ole hyvä hetki, Rouva Viheriä jatkoi epävarmana, kun ei ollut saanut mitään muuta vastausta kuin jonkinlaista murinaa.

- Olen hyvin väsynyt työskenneltyäni koko yön, joten olisi varmaan parasta, että tulet uudelleen joskus toiste. Tule vaikka ensi viikolla. Nythän täällä ei ole edes mitään nähtävää vielä, Daimon sai sanotuksi.

 

 

Seuraavalla viikolla Rovuva Viheriä saapui, kuten oli sovittu. Daimon oli paremmalla tuulella ja esitteli tontille kohoavaa rakennusta suurieleisesti kehuen kuinka hän kyllä maksaa viulut.

- Tästä tulee paljon suurempi ja komeampi kuin entinen Crazy Mouse Café ja lisäksi toimintoja on enemmän. Nettikahvilan lisäksi tähän tulee hieno ruokaravintola, pelikasino, disko ja paljon muuta. Oikea viihdemaailman keskus.

 

 

Demoni Daimon nauroi omituista onttoa naurua vitsille, jonka hän yksin ainoastaan ymmärsi. Rouva Viheriä oli tyrmistynyt kaikesta kuulemastaan. Paikastahan tulisi jättimäinen.

- Täällä ei ole pitäydytty suunnitelmissa. Eihän tämä tämmöinen käy, ajatteli Rouva Viheriä ja päätti heti ottaa yhteyttä siihen rakennustarkastusviraston mieheen.

 

 

Vielä samana iltana rakennustarkastaja Hakulinen tuli paikalle saatuaan vinkin, ettei tällä rakennustyömaalla kaikki ollut ihan kohdallaan. Ja toden totta, hän käsitti heti, että hyväksytyt piirustukset oli heitetty nurkkaan, kun rakennustyöt oli aloitettu. Raivostuttavaa, tämähän oli aivan erilainen kuin oli sovittu. Sitä paitsi työ oli edistynyt käsittämättömän nopeasti.

- Kas, hyvää iltaa tarkastaja Hakulinen, tervehti Demoni Daimon maireasti. Hän arvasi, että Rouva Viheriä oli lähettänyt tämän vahtikoiran hänen kimppuunsa ja nautti tilanteesta.

 

 

Demoni Daimon tiesi, miten tilanne hoidettaisiin. Hän esitteli Hakuliselle juuri valmistuneen uima-allasosaston ja tarjosi savut hookah-piipusta. Pian Hakulinen olikin hilpeällä tuulella ja juttu luisti.

 

 

Hakulinen kokeili uutuuttaan kiiltelevää uima-allasta ja Daimon vihelteli tyytyväisenä. Hän sekoitteli erikoista yrttijuomaa, jota hän aikoi tarjota seuraavaksi. Se saisi Hakulisen pään aivan sekaisin. Kaikki sujui loistavasti. Pian Hakulinen saisi VIP-kortin klubiin ja olisi vakuuttunut paikan oivallisuudesta. Ja vielä enemmänkin: hän vaatisi jopa laajennusta.

 

 

Demoni Daimon oli ollut aivan oikeassa Hakulisen suhteen. Nyt ei ollut enää huolta rakennustarkastajista. Kaikki muutokset vanhoihin suunnitelmiin oli hyväksytty sellaisenaan kättä päälle -periaatteella.

- Tästä tulee oikea rahasampo, kunhan pääsen vauhtiin, tuumi Daimon ja hyppäsi kärryynsä.

 

 

 

Tällä välin kaupungin ulkopuolella, maanalaisessa laboratoriossa.

 

- Voihan nenä, en löydä niitä autonavaimia mistään, puhisi Aleksi harmissaan. Nyt en pääse lähtemään pois ja tuo robotinryökäle selvästi suunnittelee jotain.

 

 

- Älä nyt turhaan pelkää! Kuinka monta kertaa minun on vakuutettava sinulle, että en todellakaan aio vahingoittaa sinua, sanoi HK.47.

- No tuossa pöydänkulmallahan on ruisku, jossa on pitka neula ja eihän sitä voi tietää, mitä näillä kaikilla laitteillakin tehdään. Miksi minä sinuun luottaisin? kysyi Aleksi epäröiden.

- Tiedätkö, olet korvaamattoman arvokas osa erästä projektia. Tohtori Kaalinpää aloitti mielenkiintoisen ja tärkeän kokeen. Ellei koetta suoriteta loppuun, sillä saattaa olla sinulle pahat seuraukset, kun kasvat aikuiseksi. Siinä kaikki, selvitti HK-47 saatuaan Aleksin vihdoin kuuntelemaan.

 

 

- Tohtori Kaalinpää tutki tesseraktin eli neliulotteisen hyperkuution soveltamista energiatiheyden posteriojakaumaan, sanoi HK-47.

- Siis, täh? Aleksi sanoi ja HK-47 huomasi, ettei hän pysynyt kärryillä.

- Käytännössä siis maallikkokielellä sanottuna hän tutki siirtymistä ulottuvuudesta toiseen. Kokeita on tehty muualla ennenkin, mutta siirtymä ei ole koskaan ollut saumaton, vaan siihen jääneet murtumat ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia. Uutta on magneettisten partikkeleiden käyttö, mikä oli keskeisin osa Kaalinpään teoriaa.

 

 

HK-47 jatkoi selitystään: - Sinulle juotettiin taaperona pienen pieniä nanohiukkasia, jotka aktivoituvat, kun kasvat aikuiseksi. Koska häivyit ennen kuin kerkisit saada täydennysannoksen, olet vaarassa joutua epävakaaseen siirtymään eli saatat kadota tuntemattomaan ulottuvuuteen. Tässä ruiskussa on tarvittavat magneettiset partikkelit, jotka tasapainottavat prosessia.

 

 

- Näitä ruiskeita on annettava tämän lisäksi vielä kaksi. Kerralla ei voi antaa kovin suurta määrää, sillä se johtaisi myrkytystilaan. Lisäksi tarvitaan tuota bipolaarisuuden säätäjää, se vetää dipolit oikeaan suuntaan.

- Miten voit tietää tuollaista? ihmetteli Aleksi tuijottaen lähestyvää ruiskua pelokkaana.

- Toithan sinä minulle sen kadonneen päiväkirjan ja läppärin. Kaalinpää oli tehnyt kaikki laskelmat valmiiksi. Olen valmistellut kaiken hänen ohjeidensa mukaisesti.

 

 

HK-47 antoi Aleksille pistoksen ja kytki laitteeseen virran. Laite alkoi hurista ja punainen lamppu syttyi. Kauhukseen Aleksi tunsi sähkövirran kulkevan lävitseen.

- Apua! Mitä nyt tapahtuu? Ai, sattuu! Lopeta heti! huusi Aleksi.

 

 

Sitten Aleksi ei enää kyennyt puhumaan, sillä sähköiskut lävistivät hänen kehonsa kauttaaltaan ja saivat hänet hytkymään hallitsemattomasti kuin sätkynukke. Säkenöinti kiihtyi ja prosessi oli riistäytymässä käsistä.

 

 

- Akuutti oksidaatiokriisi. Pahuksen pahus, laskelmissa taisi olla virhe, HK-47 mutisi itsekseen ja kiirehti pysäyttämään prosessin ennen kuin olisi liian myöhäistä. Hän oli jättänyt mainitsematta, että Kaalinpää oli tullut hulluksi nimenomaan tesseraktia miettiessään.

 

 

 

Aleksi menetti tajuntansa ja HK-47 oli epätietoinen, mitä tehdä seuraavaksi. Hän varmistui, että Aleksi hengitti yhä ja päätti sitten odottaa ja katsoa, mitä tapahtuisi.

 

 

Kului muutama minuutti hiljaisuuden vallitessa. Yhtäkkiä Aleksi avasi silmänsä. Hänen katseensa oli lasittunut ja hän vaikutti poissaolevalta. HK-47 oli huolissaan. Olikohan kaikki kunnossa? Olikohan poika saanut liian suuren annoksen?

 

 

Laboratorion vieressä oli pieni verholla erotettu makuutila. Aleksi raahusti hitaasti sinne ja asettui sängylle makaamaan. Hän oli täysin turta eikä muistanut lähiajan tapahtumista mitään.

 

 

Outo toimenpide oli selvästi ollut hyvin rankka koettelemus Aleksille. Hän jäi tuijottamaan vastapäistä seinää mitään näkemättömin silmin.

 

 

HK-47 jätti Aleksin makaamaan vehon taakse puolihämärään ja alkoi tutkia Kaalinpään päiväkirjaa uudelleen löytääkseen lisäohjeita.

- Ahaa! Toksisuutta vähennetään tietysti nesteytyksellä. Mutta Aleksille pitäisi nyt antaa jotain syötävää, jottei verensokeri laske liian alas, lausahti HK-47 yllättyneenä.

 

 

HK-47 oli kokonaan unohtanut, että simit tarvitsevat ravintoa, eikä laboratoriossa ollut mitään suuhunpantavaa. Niinpä hän kävi noutamassa ulkoa kookospähkinän. Ehkä se auttaisi asiaa.

 

 

 

Jatkuu...