Millaa ei huvittanut tehdä enää mitään, hän vain löhösi sohvalla päivätolkulla. Ei viitsinyt edes pukea vaan oli samoissa vanhoissa verkkareissa. Hän mietti tulossa olevaa perheenjäsentä ja  miten hän siihen osaisi suhtautua. Että tällä iällä vielä saisi siskon tai veljen... on se järkyttävää! Nurkassa oleva kasvi sekoitti Millan ajatuksia ja hän alkoi muistella, kuinka hän teini-ikäisenä oli tavannut Migen ja kuinka ihanaa heillä oli ollut silloin. Oi niitä aikoja!



Ensisuudelma Migen kanssa von Himpuloiden musiikkihuoneessa... Millaa hymyilytti ihanat vanhat muistot, mutta samalla hän ihmetteli, mikä sitten oli mennyt vikaan. - Mitä mä tein väärin? Voi Mige, kuinka voin sinut koskaan unohtaa? Milla pohti ja nyyhkäisi tuskin kuuluvasti.: "And love said no."



Linda oli rakentanut kasvihuoneen Lehmäkasvin suojaksi talven tuiskuja vastaan. Milla tuijotti lasin läpi teräviä hampaita ja herkullisen näköistä kakkupalaa. - Voisin lopettaa kaiken vain avaamalla tuon oven ja astumalla sisään, hän ajatteli. Sitten kaikki olisi hetkessä ohi.
Ei, älä anna sen hymyn hämätä itseäsi! Pidä pintasi äläkä anna periksi, Milla!



Lindan raskaus eteni mukavasti ja vaivattomasti, mutta hän oli hyvin huolissaan vanhemmasta tyttärestään. - Voi kunpa osaisin piristää Millaa jotenkin, mutta häntä ei näköjään kiinnosta enää mikään. Kukahan osaisi auttaa?



Sitten illalla Ville von Himpula oli netissä ja huomasi myös Millan olevan samalla keskustelupalstalla. Hän alkoi jutella Millan kanssa. He olivat tunteneet jo pitkään ja aina tulleet niin hyvin toimeen keskenään. Ville tiesi Millan surevan kovasti eroa Migestä. Ehkä hän voisi auttaa tyttöä jotenkin eteen päin elämässä.



Koska Ville oli nyt hullu tiedemies, hänellä oli helposti saatavilla kaiken kattava tiedekirjasto. Hänen omassakin kirjastossaan oli huomattavia hakuteoksia. Häntä alkoivat kiinnostaa mielensyöverien mysteerit ja hän kahlasi läpi kaikki löytämänsä  alan opukset. Hän aikoi tosissaan saada Millan mielentilan kohenemaan. - Eikä siihen varmasti tarvittaisi mitään poppakonsteja, tuumi Ville.



Tällä välin Linde von Himpula kokeili magnetohytkytintä. - Tämä ei taida olla minun lajini, hän parahti, kun laite nytkähti  liikkeelle ja pyöräytti Linden hallitsemattomaan kierteeseen. Äkkiä pois tästä.

 

Linde oli pyörryksissä myös siitä, kun hän muisteli aiemmin samana päivänä tapahtunutta ensisuudelmaansa naapurin tytön kanssa. Lippe Lepolahti oli Linden mielestä oikein kiva tyttö. He sopivat melko hyvin yhteen sillä heillä kummallakin oli suosiotavoite.



Lippe oli myös unelmoinut Lindestä ja toivoi heidän alkavan seurustella. Rohkeana tyttönä Lippe siis soitti Lindelle ja muitta mutkitta pyysi tätä livahtamaan ulos. - No mikäs sen mukavampaa, vastasi Linde. Tulen hakemaan sinut ihan kohta.



Kun talon eteen ajoi suuri musta limusiini, ei Lippe ollut uskoa silmiään. Onko tuo muka Linden? Tällaisella koslallako me mennään, Lippe kummasteli. On pojalla ainakin tyyliä.



Täytyy ihan kurkistaa, kuka tätä kaaraa oikein ajaa. Ja kyllä, kyllä se Linde siellä ratin takana on. Lippe istahtaa takapenkille ja Linde painaa kaasua. Iso auto lipuu äänettä paikalta. Vaikka onkin autossa sisällä, Lippe ei voi salata tyytyväisyyttään, sillä hänen päänsä päälle ilmestyy lukema +2000.



Lippe ja Linde pelaavat snookeria paikallisessa baarissa.




Sitten tanssittiin hitaita hiukan ujostellen, mutta pikku pusuja vaihdellen. Treffit onnistuivat ihan mukavasti ja Lippe oli tyytyväinen. Tämähän sujui kuin leikiten. Ihana ilta!



Seuraavana päivänä Lipellä oli naurussa pitelemistä, kun hän näki äitinsä Rosannan työasun. - Voi ei, ihan hirveää, parahti Lippe. Olen kutsunut Linden käymään meidän piti lukea yhdessä yliopiston pääsykokeisiin. Vaihda äiskä äkkiä pois noi kamppeet ennen kuin se tulee!



Linde tuli ja rutisti Lippeä lämpimästi. Lippe oli kovasti mielissään tästä hellyydenosoituksesta. He päättivät lukea vasta myöhemmin ja viettivät mukavan iltapäivän yhdessä kuherrellen.



Sitten Lippe huomasi kauheita finnejä naamassaan. - Kääk! Siis oliko nää lautasen kokoiset näpyt koko ajan kun Linde oli täällä? Ou shit! Mitähän se nyt ajattelee musta, vaikeroi Lippe.



Äkkiä finnivoidetta!



Jiihaa! Sain ylennyksen ja kunnon bonuksen.



Lippe oli äitinsä kanssa sopivan hyvissä väleissä ja he kertoivat toisilleen kaiken (tai no, melkein kaiken kuitenkin).
Rosanna oli hyvin iloinen Lipen puolesta, Linde oli niin hyvin kasvatettu, kirkassilmäinen ja kohtelias poika.
- Entäs ne sun miesasiat sitten, kysäisi Lippe. Toivottavasti se kauhea Slark ei enää tule tänne. Lippeä huolestutti, kun Rosanna ei osannut valita itselleen sopivaa miestä, vaan sortui aina aivan vääränlaisiin.



Kun se Slark kävi täällä, niin se takoi rintaansa kuin joku gorilla. Vähänks oli noloa, kun mun yks luokkakaveri oli käymässä. Sit se kaveri vielä kertoili siitä hullusta kaikille koulussa! totesi Lippe närkästyneenä. Sain hävetä silmät päästäni.



Niin, vaikea uskoa, mutta totta se oli. Perhesiminä Rosannalla oli hinku perustaa oma perhe ja hän oli kerran jopa niin epätoivoinen, että meni Slarkin luokse kylään. Koska Slark oli sinkku ja ... niin en oikein  tiedä miksi.
Slarkille tämä oli ensimmäinen kerta naisen kanssa ja lähinnä vain kokeilua. Ei siitä mitään enempää tulisi.



Vaikka huusholli olikin pikkuisen sotkuinen, niin Rosannalle Slark onneksi tarjosi sentään hyvää ruokaa. Ei tullut ruokamyrkytystä.



Rosanna tapasi toisen miestuttavansa  Rock Radion yläkerrassa, jonne hänet kutsuttiin pelaamaan korttia. Komea mies tämä oli ja aikamoinen korttihai, ajatteli Rosanna ja teeskenteli, ettei ollut kiinnostunut. Harmi että hävisin niin paljon rahaa sille mokomalle. En kyllä enää pelaa sen kanssa ikinä.

 

Kuitenkin loppujen lopuksi ihan mukava ilta, mutta ei tästäkään mitään pysyvämpää tulisi. Rosanna vaistosi, että tämä kaveri oli romantiikkasimi ja peluri ja niitä olisi perhesimin parasta välttää.



Sitten Rosanna tapasi kauppareissulla hauskan miehen, Kim Asolan, joka oli tosi hyvä vitsinkertoja.  Kolmas kerta toden sanoo, tuumi Rosanna. Tähän kaveriin haluaisin tutustua. Myös Kim oli ihastunut ja juttua riitti.



Illalla postilaatikosta löytyi ihanalta tuoksuva rakkauskirje. Nuuh-nuuh...



Lepolahden naiset asuivat kaksikerroksisessa puutalossa. Lippe oli lähdössä kouluun ja taas hänellä oli ajatuksissa Linde von Himpula. Se söpö vaalea rastatukka, hänet minä haluan, unelmoi Lippe ja hyräili laulua Gone with the Sim, my darling how beautiful you are...



Koska Rosannalla oli vapaapäivä, hän päätti soittaa sille mukavalle Kimille ja kutsua tämän käymään.



Oli oikein hauska päivä. Kuinka ollakaan, he huomasivat olevansa perhesimejä molemmat ja haluavansa perustaa yhdessä perheen mahdollisimman pian.



Koska he tulivat niin hyvin toimeen keskenään, he päättivät mennä saman tien kihloihin. Mitä sitä turhaan odottelemaan, töpinäksi vaan.



Lippe tuli koulusta ja huomasi äitinsä menneen kihloihin miehen kanssa, jonka oli juuri vastikään tavannut.
- Mistäs tiedät, millainen veikko tämä on, ihmetteli Lippe äitinsä impulsiivisuutta. Minä en ole edes nähnyt koko kaveria! Mitä sinä oikein olet mennyt tekemään, äiti?



Ei siinä kauaa mennyt, kun Kim teki tiettäväksi, mitä hän Lipestä ajatteli. Eikä se ollut mitään kovin hyvää. Lippe sai kuulla aikamoisen nuhdesaarnan, vaikka ei tietääkseen ollut tälle uudelle isäpuolelleen mitenkään tilivelvollinen. Lippe oli äimistynyt. Riitaahan siitä tuli.



Mutta pian Lippe unohti äitinsä ja tulevan uuden isäpuolensa, kun se ihq rastatukka tuli käymään. Tässä oli rakkautta ilmassa. He lupasivat olla yhdessä myös yliopistossa, jonne pitäisi lähteä ihan muutaman päivän sisällä. Onneksi, ajatteli Lippe. En kestäisi olla tässä talossa enää hetkeäkään kauempaa.



Kylläpä olikin  ikävä ilta. Ei mitään puhuttavaa. Kaikki vain murjottivat ja Lippe toivoi Linden tulevan vielä käymään. Oli niin kova ikävä Linden lempeitä silmiä. Niinpä hän soitti vielä kerran Lindelle.



Kim ei ollut ollenkaan tyytyväinen.



Heti kun Linde tuli, niin Kim hätisti tämän isännän elkein saman tien tiehensä.
- Aika törkeää, ajatteli Linde ja poistui paikalta pettyneenä.



Von Himpuloiden kotona Linde jutteli ystävänsä Max Moneypennyn kanssa yliopistoon lähtemisestä. Max sanoi, että yliopistoon pääsy vaati hyviä arvosanoja ja paljon työtä eikä hän ollut varma, halusiko hän ollenkaan lähteä. Linde kertoi hakeneensa jo stipendiäkin. Kaasukin olisi lähdössä. Eikö nyt kannattaisi sinunkin lähteä, Max? Saisit parempia töitä.
- En ole vielä päättänyt, haluanko alkaa tekemään töitä, kun tulen isoksi. Eihän minun ole mitenkään pakko, kerskui Max perheensä varallisuutta.



Ville oli pyytänyt Millaa käymään ja kysyi haluaisiko Milla kokeilla erästä uutta terapiamuotoa, josta Ville oli äskettäin lukenut. Milla kyllä luotti Villeen täysin, mutta että terapiaa?! Eikä Tiinakaan ollut kotona...
-Tarkoitatko, että leikitään lääkäriä? hän kysyi.
- No, voihan sen niinkin ilmaista, vastasi Ville.
- Onko tämä sellainen aikuisten lääkärileikki?
- On.





Tuumasta toimeen. Tässä terapiassa sekä terapeutti että potilas ovat pötköllään, vaikka yleensä vain potilas. Miellyttävämpäähän se näin on.
Milla kertoi, että oli niin synkkää kuin raskas pilvi olisi roikkunut hänen päällään.



- Älä sure, paistaa se aurinko vielä sinullekin, lohdutteli Ville.
- Kiitos tästä terapiatuokiosta. Se auttoi. Oloni on nyt paljon parempi, totesi Milla ja lähti helpottuneena kotiinsa.




Kun Millan asiat oli näin saatu järjestykseen, Ville huolehti taas perheen ruokkimisesta (ihanaa kun hän alkaa aina puuhata tuollaista aivan oma-aloitteisesti. On muuten hyvännäköisiä leipiä mmm... *poistuu ratsaamaan jääkaappia* ).



Puheenaiheeksi von Himpuloiden ruokapöydässä nousi tietysti naapuruston uudet alienit. Kerttu oli utelias kuulemaan, mitä miehiä he olivat ja mistä he olivat oikein tulleet.



Kaasu oli tavannut toisen niistä ja sanoi, että ne tulivat ulkoavaruudesta. Planeetalta, joka oli räjähtänyt tai jotain. Sen planeetan nimi oli joku Garderoobi. Heh-hee. Tai Gauriloota.
- No eikä ollut, älä ole lapsellinen, sanoi Ville.
- Toi on ihan tyhmää, hei. Koita nyt muistella! kehotti Linde, mua kiinnostais tietää.
Mutta eihän Kaasu muistanut.
- Minusta tässä on jotain hyvin epäilyttävää, tuumi Ville itsekseen. Ja miksi ne on tulleet juuri tänne? Mitähän ne meistä tahtoo? Täytyypä ottaa selvää.



Aterian jälkeen Ville halusi hiukan lepuuttaa hermojaan ja istahti rumpujen ääreen musiikkihuoneessa pitkästä aikaa. Nuorena hän olisi halunnut tulla rumpaliksi, ennen kuin muutti uratoivettaan. Mutta juuri tällä hetkellä Villen toiveissa oli kohdata kummitus. Hän oli tässä tarkoituksessa käynyt jopa kirkkomaalla, koska siellä oli useita epämääräisissä oloissa kuolleiden simien hautoja, mutta eivät niiden haamut viitsineet Villelle näyttäytyä. Turhaan hän siellä itseään kylmetti.



Linde ja Kaasu pitivät pikkusiskostaan Kertusta kovasti ja halusivat leikkiä tämän kanssa vielä ennen kuin lähtisivät yliopistoon. Kaasu onnitteli Kerttua hyvästä todistuksesta ja kehotti jatkamaan samaan malliin. Kerttu kaipasikin juuri tällaista kannustusta, sillä hän oli kerran jo jättänyt menemättä kouluun. Silloin hän piiloutui kattotasanteelle ja tiiraili sieltä naapureita kaukoputkella koko päivän (enkä mä huomannut mitään!) Aika kiva likka toi Kerttu.



Lindestä oli hauska tanssittaa pikkusiskoa ympäri taloa. Pojat myös lukivat usein Kertulle ihan oma-aloitteisesti. Tässä perheessä on aina ollut paljon rakkautta ja keskinäistä huolenpitoa.



Kertulla oli koulussa tullut tutuksi tämä pirteä nuorimies. Hänen nimensä oli Rüdiger von Schlotterstein ja hän oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle äitinsä kanssa.
- Siellä mistä minä tulen meillä on aika isoja leppiksiä, sanoi Rüdiger.
- Meillä on vain pieniä, mutta sitäkin pippurisempia, vastasi Kerttu. Onko muuten totta, että sinua kutsutaan pikkuvampyyriksi? hän kysäisi sitten uteliaana.
- Sanotaanhan sitä kaikenlaista, tokaisi Rüdiger. Mutta en ole vampyyri, saat olla ihan huoletta. En voi kuitenkaan kutsua sinua meille kotiin ainakaan iltaisin, koska äiti on joskus vähän arvaamaton.



Sitten tapahtui jotain melko yllättävää. Villen omassa talossa oli erään nuorena kuolleen sukulaisen, Kurt von Himpulan haamu, joka nyt ensi kertaa päätti näyttäytyä Villelle. Kumpikin iloitsi kohtaamisesta, joskin Villeltä tuli pisut housuun pelästyksestä. Tyytyväisyys oli silti taattu. Mutta koska muut perheenjäsenet eivät arvosta kummittelua yhtä paljon kuin Ville, päätin siirtää Kurtin uurnan toistaiseksi Villen tavaraluetteloon.



Kun Mige tuli käymään, Villellä oli tärkeää kerrottavaa: näin Kurt von Himpulan haamun. Se ilmestyi minulle ja pelästytti minut oikein kunnolla. Upea kokemus! - Niin varmasti, sanoi Mige kiinnostuneena.
Samalla Ville sai myös kerrottua tavanneensa Millan ja auttaneensa tätä toipumaan masennuksesta.
- Voi kuinka sinä olet sitten kiltti, isä, kun ajattelet aina kaikkien parasta, totesi Mige ja halasi isäänsä ystävällisesti. Toivon totisesti, että Milla löytäisi jonkun kivan kaverin.



Kun Milla palasi kotiin, Linda onnitteli häntä heti. Vaikka Milla ei kertonut, mitä Villen kanssa tarkalleen ottaen oli tapahtunut, niin Linda huomasi tyttäressään selvän muutoksen parempaan. - Onpa ihana nähdä sinut taas omana itsenäsi, totesi Linda. Aloin jo olla sinusta kovasti huolissani, kun vain haahuilit ympäriinsä naama nutturalla...



- Ei hätää, äitikulta, sanoi Milla, elämä jatkuu. Maltan tuskin odottaa, että tämä pikkuinen putkahtaa maailmaan.


Vielä pitää esitellä yksi simi:

Mia Kitulias pänttäsi ahkerasti pääsykokeisiin. Hän ei ollut kovin hyvä oppilas, mutta teki parhaansa, sillä hän ei halunnut missään nimessä reputtaa. Katsos kun hänellä oli haaveena tutustua paremmin erääseen poikaan, joka oli lähdössä yliopistoon...



Vaikka heillä ei ollut muuta yhteistä kokemusta kuin tämä yksi ainoa pikku pusu, niin Mia ei voinut unohtaa Linde von Himpulaa. Mia oli katsellut ja ihaillut Lindeä jo pitkään ja päättänyt saada tämän pojan itselleen hinnalla millä hyvänsä. - Seuraan sinua ihan minne ikinä menetkin, ajatteli Mia ja teen kaikkeni, jotta huomaisit minut.



Sitten sattui ikävä tapaturma: Mia sai sähköiskun Leenistä. Kituliaitten servot olivat aina kovin arvaamattomia, koska tontilla oli iso uima-allas, jossa nekin pulahtelivat uimassa kielloista piittaamatta. Vesi ei tee hyvää elektroniikalle vaan saattaa aiheuttaa kaikenlaista harmia.



Mian isä Ensio on kovin järkyttynyt, mutta ei mahda tilanteelle mitään vaan seuraa tapahtumien kehitystä vierestä. Onneksi Mia selvisi hengissä, hiukan vain mustui. Tässä ei Leenille käynyt kuinkaan, vaikka kyllä sekin vähän järkyttyi. Se lähti kuitenkin vain hoitelemaan kotitöitä eikä edes vilkaissut, miten Mian kävi.



Hupsista-rallaa



Voi ei, hyi kuinka ajattelematonta, sirkutti Mian äiti Noora. Tuo ei tehnyt hyvää iholle. Turhaa ihon palamista on vältettävä, koska se aiheuttaa ryppyjä!



- No kiitti mutsi, tota mä just tarvitsinkin. Nyt olen saanut tarpeekseni kaikesta ja varsinkin noista robotti-romukasoista. On toden totta ilo muuttaa pois kotoa! HYVÄSTI!