Rakkaat pikku opossumit, olen ottanut käyttöön vieraskirjan, joka löytyy tuosta oikeasta sivupalkista. Niin ettei tarvitse enää scrollata koko pitkää tarinaa alas nähdäkseen ja lisätäkseen kommentteja. Eli jatkossa kaikki kommentit vieraskirjaan, kiitos.

Huom! Tässä osassa on kuvien lähteenä käytetty myös peliä nimeltä EVE-Online.
Nyt sitten itse tarinaan:




Jussi HowMany tapaa vanhan ystävänsä Ville von Himpulan.

Ville ja Jussi tapasvat pitkästä aikaa. Jussilla oli ollut niin monia kiihkeitä romansseja lähes kaikkien naapuruston naisten kanssa, että hänellä alkoi jo olla kyllästymisen oireita, niin romantiikkasimi kuin olikin. Liika on aina liikaa ja eihän sellaista tyhjää ja pinnallista pelehtimistä kukaan loputtomiin jaksa. Masennushan siitä seuraa tai muita psyykkisiä häiriöitä.



Onneksi Villellä oli taas tohtorintakki yllään ja hän oli innokas leikkimään tsykiatria Jussin kanssa. Hiukan Ville-terapiaa teki ihmeitä Jussille. Nämä pojat olivat kyllä parhaita ystäviä keskenään ja mikäs sen mukavampaa.



Terapiatuokion jälkeen oli hauska puhallella kuplia ja nauraa ihan mille tahansa. Ville kikatti: - Työpaikka toimistossa... hih-hih-hii. Jussi vastasi: - Ja vielä suuressa kaupungissa, heh-heh-hee.
Sellaista hilpeyttä se kuplapuhallin sai aikaan.



Sitten Jussi sai tarpeekseen ja päätti jo lopettaa, mutta Ville oli vasta pääsemässä vauhtiin ja alkoi leijua. Jussi ajatteli, ettei Ville osannut ollenkaan lopettaa ja pitäisiköhän moisesta huolestua. Selvästi hyvin addiktoituva luonne.



Mutta ei hätää, Ville oli kyllä ihan teräväpäinen. Hän oli huolissaan Maisan katoamisesta. Miksi he eivät etsi Maisaa? Miksi ei ole tehty katoamisilmoitusta poliisille? Onhan meillä täällä Elboniassa myös mestarisalapoliisi Hercule Poirot, eikö häntä voisi pyytää apuun? Onkohan tässä jotain hämärää?



Tällä välin Linda Meripuro oli luikerrellut itsensä Uskon suosioon ja oli hyvin tyytyväinen asioiden tilaan.



- On tiettyjä juttuja, joiden en tahdo tulevan päivänvaloon enkä varsinkaan halua, että ne kantautuvat Uskon korviin. (Eihän luurangolla ole korvia, pöhkö).



Rebekka kyseli alinomaa isältään, missä äiti oli ja milloin äiti tulisi kotiin. Mutta eihän Usko sanonut oikein mitään. Hän oli vakuuttunut tekevänsä oikein, kun ei kertoisi totuutta lapselle. Hän vain leikitti ja kutitteli pientä tytärtään pitäen tätä hyvällä tuulella. Joutaisihan tuo kuulemaan myöhemminkin, miten katala äiti oli.

Aika julman näköinen hymy, Usko. Varmasti Rebekkaa pelotti tuo nenän edessä heilunut veitsenterävä sormi.


Sitten tuli Rebekan syntymäpäivä. Jussi katsoi Lindaa pitkään ja hitaasti ja ajatteli: - Olimme ennen parhaita ystäviä, Linda, mutta nyt en enää tunne sinua. Millainen simi sinä oikein olet?
Rebekka ei tällaista huomannut ollenkaan vaan otti tyytyväisenä synttärikakkua.



Rebekka tivasi isältään tietoja äidistään, mutta edelleenkään Usko ei halunnut puhua koko asiasta. Hän sanoi, että parempi olisi unohtaa menneet.  Äitisi lähti, koska halusi muuttaa muualle. Siinä kaikki.



Sitten Rebekka löysi äitinsä päiväkirjan ja alkoi lukea. Se taisi olla pikkutytölle vähän liian rankkaa luettavaa. Rebekka alkoi epäillä isäänsä.



Rebekka olisi halunnut kysyä Jussi-sedältä selvänäkijästä, jolta voisi saada tietoja äidin olinpaikasta. Se oli kuitenkin turhaa, sillä Jussi halusi katsoa TV:tä.
Ei kannattaisi tökkiä peukalolla silmään, Jussi. Siitä voi lähteä näkö.



Toivotonta edes yrittää, kun TV:stä tulee tärkeä jalkapallo-ottelu, tuumi Rebekka murheellisena. Kukaan ei välitä! Mutta minä en luovuta. Haluan löytää äidin.



Rebekka tutustui myös Lindan poikaan Nunoon, sillä he olivat samalla luokalla koulussa. Nuno pyysi eräänä päivänä Rebekan käymään kotiinsa. Rebekka käytti heti tilaisuutta ja kysyi Lindalta, mitä tämä tiesi hänen äidistään. Mutta Lindakaan ei halunnut puhua asiasta. Tuosta naisesta sitten pitäisi tulla mulle äitipuoli, tuumi Rebekka. Ja Nunosta tulisi mulle velipuoli. Hmmm...



Tällä välin Fellenbaumien talossa:


Ei Fenrir mikään pervo ole, vaikka katselikin, kun toiset nukkuivat umpi unessa. Hän oli kuullut viereiseen huoneeseen saakka, kuinka Darius huusi nähdessään taas painajaisia. Pitäisikö Darius herättää?



Babette heräsi, kun Darius vääntelehti ja päästeli ahdistuneita äännähdyksiä unissaan. Selvästi oli taas menossa joku tähtien sota tai pako avaruusasemalta tai muuta sellaista. Babette oli ihan huolestunut miehestään. Dariuksen menneisyydessä oli jotain pelottavaa.



Unessa Darius oli veljensä Martenin kanssa matkalla kohti tuntematonta aurinkoa kaukana ulkoavaruudessa. Ohi vilahteli vieraita planeettoja ja unenomaisia maisemia.



Hän näki myös tuttaviaan avaruusasemalta: Kieran ja tämän vaimo Moira, molemmat ihan mukavia, mutta Kieranin sisko Neela oli toista maata. Galaktinen sota oli täydessä käynnissä ja tunnelma oli unessa epätoivoinen.


Erityisen kauheaksi painajainen muuttui, kun Neela alkoi pyöriä Dariuksen mielessä. Pelottava käärmenainen, joka kykeni sylkemään tappavaa myrkkyä vastustajansa silmille. Kuinka minä lankesinkin ansaan... Eih..eih! Darius voihki unissaan.



Sitten matkanteko taas jatkui Dariuksen unessa.



Darius eli unessa uudelleen hetken, jolloin he Martenin kanssa saapuivat aluksellaan Elbonian ilmatilaan. Kuinka ystävällisesti meidät otettiin vastaan...

Onneksi uni päättyi näin miellyttäviin tunnelmiin.



Jussi tapasi kadulla aivan erikoisen värisen naisen, joka sanoi nimekseen Neela. Tämä kertoi olevansa uusi tässä naapurustossa ja etsivänsä miestä nimeltä Darius Kosh.
- Olemme sukulaisia ja haluaisin tavata hänet. Voisitko viedä minut hänen luokseen? kysyi Neela. Mieluiten nyt heti, jos sinulle vain sopii. Pikku ylläri Dariukselle!
Koska Jussi oli joka tapauksessa menossa samaan suuntaan, hän päätti viedä Neelan Fellenbaumeille.



Fellenbaumeilla palmut olivat kauniisti lumen peitossa ja talon eteen oli tehty lumiukko. Darius tuli tervehtimään vieraita. - Voi ei, Neela! hän ajatteli.
Jussi pyyteli anteeksi, että toi kutsumattoman vieraan, mutta Darius sanoi, ettei se mitään. Ei Jussin kannattanut olla huolissaan. Neela oli taitava manipuloimaan ja sai simit helposti taipumaan tahtoonsa.




Neela sanoi Babetelle tulleensa etsimään miestään Dariusta. - Mitäh? huudahti Babette. Darius on minun mieheni. Masentaa, en pidä kierrätyksestä.



- Minä rakastan Dariusta. Mene sinä ikävä nainen muualle siitä! sanoi Babette Neelalle.
Darius seurasi tilanteen kehittymistä voimattomana. Hänen päässään raksutti, kun hän yritti kuumeisesti keksiä, miten tilanteen saisi laukeamaan rauhanomaisesti. Neela oli suuttuessaan oikeasti hengenvaarallinen.



Siitä tietämättömänä Babette pilkkasi Neelaa ja nauroi tämän tulleen ihan turhaan. - Darius on minun, hän ilkkui. Neela hermostui silminnähden. Nyt Dariuksen piti toimia nopeasti, ennen kuin kaikki ryöstäytyy käsistä ja tulee ruumiita.



Darius päätti tervehtiä Neelaa ystävällisesti ja sanoi: - Hauska nähdä pitkästä aikaa, Neela! Mitä kuuluu? Mikä sinut tänne lennätti?
Babette seurasi tyrmistyneenä vieressä. Miksei Darius aja sitä jo pois?



- Minun Dariuksellaniko toinen nainen? Ulkoavaruudesta? Ei voi olla totta! vaikeroi Babette.

Voi miten sinulle nyt käy, meidän iloinen lörpöttelevä Babettemme? Vaikeat ajat ovat edessä. Koeta kestää!



Darius soitti veljelleen Martenille ja sanoi: - Et ikinä arvaa, kuka on tullut Elboniaan!



Marten oli hyvin pettynyt, kun kuuli että heitä oli kaikista varotoimista huolimatta sittenkin seurattu. Tilanne oli vakava, sillä Neela oli melkoinen pakkaus. Nyt olivat hyvät neuvot kalliit!



Babeten äiti, Lola, selvitti naapurin Fumikolle, että alieneita oli mukavia ja ystävällisiä, kuten Fellenbaumit ja Koshit ja sitten sellaisia ikävä kyllä vähän pelottavia. Tai oikeastaan ihan hirveän pelottavia. Lola pelkäsi, että sellaisia oli nyt tullut Koshin veljesten perässä myös Elboniaan. Fumiko oli hyvin huolestunut kuulemastaan.



Lola teki Dariukselle selväksi, mitä hän ajatteli Neelasta. Darius oli samaa mieltä.
- Antakaa minun hoidella Neela. Tunnen hänet, ei kannata suututtaa, sillä ei voiteta mitään, sanoi Darius.
- Oliko hän todella sinun vaimosi siellä avaruusasemalla? tiedusteli Lola.
- Ei siellä edes tunneta avioliittoa samalla tavalla kuin täällä. Päätin suhteeni häneen heti, kun tajusin millainen hän oikeasti oli. Tai siis yritin ainakin päättää. Neela vain ei tainnut olla asiasta samaa mieltä.



Sitten koitti Ninnin syntymäpäivä. Dariusta vain ei näkynyt missään.
- Onkos Darius tehnyt katoamistempun? ihmetteli Fenrir.



Ninni odotteli isäänsä koko illan ja seisoskeli sinnikkäästi ikkunan ääressä myöhään yöhön. Turhaan hän tähysi ajotielle, Darius ei tullut. Lopulta väsymys vei voiton ja Ninni nukahti matolle nähden unia isästään.

Darius oli käymässä tuttaviensa luona.

Darius kuunteli Moiran varoitusta: - Olet suututtanut Neelan, Darius. Sinuna olisin hyvin varovainen hänen kanssaan. Hän voi olla arvaamaton. - Tiedetään, mutta kiitos kuitenkin muistutuksesta, vastasi Darius.
Neela oli pianon ääressä, mutta oli selvästi käärmeissään. Katse oli paljon puhuva.



Neela halusi saada nopeasti uusia liittolaisia ja toivoi pääsevänsä hyviin väleihin Rosannan kanssa. Juuri Rosannan  mies Kim oli ensimmäisenä havainnut uudet muukalaiset ja tarjonnut heille turvapaikan. Rosanna oli mielissään, kun sai ihailua näin erikoiselta ja mielenkiintoiselta maailmannaiselta.
Voi Rosanna, älä usko kaikkeä, mitä sinulle syötetään...


Samaan aikaan myös von Schlottersteineilla valvottiin. Tai niin no, itse asiassa kreivitärhän eli vain öisin, vampyyri kun oli.

Kreivittären palvelijarobotti, Håkan, tunnusti kuinka paljon hän rakasti emäntäänsä. Kreivitär oli ihan otettu.



Myös Rüdiger von Schlotterstein oli vielä hereillä ja chattaili netissä ystävänsä Rebekka Kallosen kanssa. Rebekka valitti, ettei kukaan halunnut auttaa häntä äidin löytämisessä. Rüdigeristä tuntui pahalta ja hän halusi olla edes jotenkin avuksi. - Teenpä muutaman haun, hän tuumasi. Katsotaanpas, hmmm...



Sillä välin Kreivitär päätti vähän leikkiä Håkanin kustannuksella. Kyllä sinä olet sitten sinisilmäinen, Håkan!



Kreivittären hypnoottisen katseen valtaan joutuessaan kukaan simi ei voisi vastustella.



Seurasi vampyyrinpurema. Kreivittären hampaat läpäisivät pellin helposti ja imaisu koneöljyä näköjään maistui hänelle. 
Toivottavasti hampaasi eivät tästä kovasti tylsyneet, Kreivitär.



Vavahduttava tunne lävisti Håkanin ja ravisteli häntä voimakkaasti.



Håkanista tuli vampyyri ja Kreivitär katseli työnsä tulosta tyytyväisenä.
- Nyt sinä et enää ole sinisilmäinen, hän totesi.



Aamulla Rüdiger näytti äidilleen netistä tulostamaansa paperia: tässä voi olla tärkeä johtolanka, hän sanoi. Kreivitär ei nyt kuitenkaan jaksanut kuunnella, sillä hänellä oli kiire suojaan auringon valolta. Niinpä hän vain sanoi samaa kuin aina ennenkin eli ettei hakkerointi ollut sopiva harrastus vampyyrien talossa. - Sinun pitäisi tehdä ahkerammin purentaharjoituksia, niin tulet kunnon vampyyriksi.
Sitten Kreivitär toivotteli pojalleen hyvää päivää ja kävi nukkumaan.



Kreivitär asettui arkkuunsa makaamaan ja kansi sulkeutui kolkosti kolahtaen.



Rüdiger soitti Rebekalle ja kertoi, että talossa oli tapahtunut kummia: - Meillä on nyt robottivampyyri, hän naurahi. Mutta oli minulla tärkeämpääkin asiaa.



Haluan auttaa sinua löytämään äitisi. Tein netissä hakuja ja taisin löytää jotain. ... No mitä varten ystävät ovat? ... Eipä mitään, tulen sinne saman tien. Nähdään kohta, Rüdiger sanoi ja lopetti puhelun. Hän tunki tärkeän paperin takin taskuun ja livahti saman tien ovesta ulos kenenkään huomaamatta. Oli sunnuntai aamu ja Elbonian kaduilla oli hiljaista.



Rebekka sanoi kuulleensä, että oli ollut oikein rankka lumisade, kun hänen äitinsä oli kadonnut. Mutta kukaan ei kerro minulle mitään, hän valitti.
- Voisimme lähteä käymään yhdessä paikassa, jonka osoitteen löysin netistä. Lähdetään yhdessä etsimään äitiäsi, Bekka, ehdotti Rüdiger.

Ja niin he lähtivät.


Lapset kävelivät ja kävelivät, kunnes eivät enää jaksaneet.
- Jalkoja väsyttää ja alkaa olla nälkä, valitti Bekka. Oleme kävelleet jo halki koko kaupungin. Milloin olemme perillä, Rüdiger?
- Taidamme olla eksyksissä, tuumi Rüdiger. Pitää kysyä tietä, kun vain olisi joku jolta kysyä.