Nadia lennätti leijaa pimeyden jo laskeuduttua Elboniaan. Sitten hänen äitinsä tuli ovelle ja huusi hänet sisälle.
Nanna ja Burton päättivät, että oli tullut aika kertoa pikku-Nadialle tulevasta perheenlisäyksestä ja kuinka isi ja äiti olivat asiasta hyvin innoissaan, sillä uutta tulokasta oli toivottu jo pitkään.
Nadia ei oikein tiennyt miten suhtautua uutiseen. Hän oli toisaalta kovin helpottunut saadessaan kuulla, ettei hänen äitinsä ollutkaan sairas, niin kuin hän oli pelännyt, vaan että pahoinvointi kuului odottavan äidin arkeen. Toisaalta Nadia halusi näin saada uuden leikkikaverin. Saisikohan hän osallistua vauvan hoitoon, hän mietti.
Ilta oli lämmin ja Burton oli kutsunut isänsä ja siskonsa käymään kertoakseen heillekin ilouutisen. Nadia heitti kärrynpyöriä ja näytti kaikki taitonsa isoisälleen Villelle, joka oli tietysti aivan myytyä miestä. Kukapa ei olisi näin söpön nukketytön tanssiessa ja laulaessa. Burton hengasi Kertun kanssa jalkakäytävällä, sillä hän halusi käyttää tilaisuutta tutustua uudelleen pikkusiskoonsa, koska tunsi aivan laiminlyöneensä tätä. Kerttu kertoili laveasti musiikkiharrastuksestaan. Näillä simeillä oli käytettävissään iso talo ja silti he pitivät parempana oleskella ulkona. Kumma juttu.
Eräänä päivänä olin lähettänyt Amandan ostamaan vauvanvaatteita ja - kas kas - sattumoisin myös Nanna ja Burton olivat asioimassa samassa kauppakeskuksessa. Eikä Burton aikaillut nähdessään Amandan ostoksilla, vaan syöksyi paikalle ja nappasi tämän muitta mutkitta tiukkaan syleilyyn. No huh-huh! Onneksi Nanna ei nähnyt tätä hellää hetkeä. Olikohan Burtonille vieläkään valjennut, että Amandakin oli raskaana?
Nannan ja Burtonin suhde kukoisti ja he olivat hyvin onnellisia. En tiedä kuinka se noin helposti onnistui Burtonilta, mutta hän ei nähtävästi tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä tai katumusta syrjähypystään. Sen sijaan Burtonin toiveissa oli jatkuvasti kaikkea Amandaan liittyvää: hän halusi mm palkata Amandan lelukauppaansa töihin.
Burton ehdotteli erilaisia lastennimiä, joita hän on miettinyt valmiiksi: tyttö voisi olla Nessa ja poika Roderick. Nanna sanoi harkitsevansa asiaa, mutta hänellä oli tietysti ihan toisenlaiset nimet valmiina mielessään. Kuin ohimennen Burton mainitsi Nannalle, että Milla oli muuttanut Migen luo ja että Mige oli kovasti kutsunut käymään. - Okei, vastasi Nanna, kiva nähdä Millaa ja myös hänen uusi piha ja puutarha, mennään vain.
Milla ja Mige olivat sitten menneet naimisiin ja vihkiminen oli tapahtunut takapihalla vain Migen isän, Villen, ja siskon, Kertun, ollessa todistajina.
Hääkakkua oli tietysti syöty niin kuin asiaan kuului.
Ja maljojakin nosteltu hääparin kunniaksi. Kummallista, ettei sen paremmin Kerttu kuin Villekään ollut välittänyt pukeutua juhla-asuun. Aika epäkunnioittavaa käytöstä, mutta minkäs teet...
Nyt sitten Mige ja Milla olivat kutsuneet Burtonin ja Nannan luokseen iltaa istumaan. Mige oli ylpeä uudesta pallogrillistään ja valmisti lohimedaljonkeja itse kalastamastaan jättilohesta. Tuoksu oli herkullinen.
Vieraat saapuivat sopivasti juuri, kun ruoka oli valmista ja Mige tarjoili lautaset pöytään. Koska oli lämmin kesäilta, oli mukavampi kattaa ulos takapihan patiolle. Nanna oli hirveän nälkäinen, kuten raskaana olevat naiset yleensäkin ja kävi heti aterioimaan.
Nanna ahmi ruokansa niin pikavauhtia, ettei Milla ollut kerinnyt edes aloittaa omaansa vielä, kun Nanna oli jo valmis. Burton osoitti taas oma-aloitteisesti tunteitaan vaimoaan kohtaan ja mikäpäs siinä, mukavaahan se on, että ovat noin onnellisia.
Myös Milla oli kova ahmimaan ruokaansa (se taisi olla näiden Meripuron tyttärien sukuvika). Samaan aikaan Burton seurusteli syntymättömän lapsensa kanssa ja Nanna loisti tyytyväisyyttä. Hän oli onnensa kukkuloilla: elämä ei voisi olla tämän parempaa!
Myöhemmin illalla istuskeltiin ja polteltiin hookah-piipulliset. Burton nauroi, että koko maailma varmaan paheksui Millan ja Migen käytöstä kylpylässä, jossa nämä oli nähty edellisellä viikolla aivan ilkosillaan pelehtimässä porealtaassa. Puna karehti Migen poskilla, johtuiko sitten tuosta piipunpoltosta, vai...
- Mistä sinä sellaista olet kuullut, hihitteli Mige, mutta ei kieltänyt tapausta.
Burton ei maininnut, kuinka oli kuullut asiasta ja kuka olikaan nähnyt Millan ja Migen. Se oli ollut Amanda, joka oli aivan järkyttynyt nähdessään alastoman pariskunnan toistensa kimpussa julkisella paikalla. Milla ja Mige eivät olleet huomioineet ympäristöään mitenkään. He näkivät vain toisensa.
Milla jatkoi puutarhanhoitoharrastustaan myös uudessa kodissaan. Mige ei ollut paljon välittänyt istuttamistaan hedelmäpuista ja ne olivat päässeet hoidon puutteessa villiintymään. Niihin oli myös pesiytynyt oikein pahoja tuhohyönteisä, joista ei oikein millään tahtonut päästä eroon. Niinpä Milla joutui ruiskuttelemaan myrkkyä, vaikka tiesikin sen vaarat.
Eräänä iltana sitten kävi, niin kuin saattoi arvata, hupsista vain. Millasta tuntui vähän oudolta ja hän ihmetteli, miten kummalliseksi hänen hiuksensa olivat yhtäkkiä muuttuneet.
Milla meni peilin eteen katsomaan ja kummasteli uutta ja erilaista ulkonäköään. Hän ei ymmärtänyt mitä kummaa oli tapahtunut ja ajatukset löivät ihan tyhjää. - Vettä! Hirveä vedenjano, hän vain ajatteli ja otti juotavaa.
Miten Milla pärjäilee vihersiminä ja miten Mige suhtautuu vaimonsa uuteen olomuotoon, siitä kuulemme joskus myöhemmin.
Rebekka tuli koulusta ja tarkasteli synkkänä todistustaan. Ei hyvältä näytä, hän ajatteli. Koulunkäynti ei juurikaan jaksanut innostaa tätä nuorta naista samalla tavalla kuin joskus ennen. Motivaatiota puuttui ja koulukaveritkin syrjivät erikoisen ulkonäön takia.
Aina niin ihana Rüdiger kuitenkin piti kovasti Rebekasta. Hän yritti soittaa tälle pyytääkseen tätä treffeille, mutta sai kuulla, ettei Rebekka ollut nyt kotona. - Voi kurja, ajatteli Rüdiger. Missähän Rebekka mahtoi olla?
Rebekka oli kutsuttu Fellenbaumeille ja Ninni otti hänet avosylin vastaan. - Hauskaa, että pääsit tulemaan, Ninni sanoi.
Ninnin vanhemmat Babette ja Darius olivat hyvin huolissaan tyttärestään, koska tämä ei heidän mielestään ollut aivan normaali. Vanhetessaan Babetesta oli muuten tullut äitinsä Lolan täydellinen kopio ihan vaatetusta myöten. Darius oli kaljuuntunut ja yritti peittää paljasta päälakeaan kampaamalla joitakin ohuita haituvia poikittain. Ihan kauhean näköistä.
Ninnillä oli tapana kaivaa takataskustaan tämä lentopallo - Wilson - ja jutella sille kaikkea omituista ja naureskella itsekseen. Eipä ihme, että Darius ja Babette olivat huolissaan. Miten nyt kävisi Fellenbaumien kuuluisalle suvulle, kun sen viimeinen vesa oli näin pimahtanut? Fenrir kääntyili levottomana haudassaan.
Sitten yhtäkkiä Ninni sai jonkinlaisen kohtauksen ja putosi hervottomana lattialle istumaan. Amandakin oli samaan aikaan käymässä ja sekä hän että Rebekka olivat kumpikin sitä mieltä, että Ninni oli ihan täysin seko-seko päästään vialla. Silloin Darius päätti vihdoin hommata apua tyttärelleen ja soitti psykiatrille. Jo oli korkea aikakin, ajattelivat vieraat.
Psykiatri lennähtikin paikalle aivan saman tien ja yritti parhaan kykynsä mukaan saada Ninnin kuntoon.
- Hmmm... tämä on kyllä yksi vaikeimpia näkemiäni toivedeprivaatiotapauksia, mutisi psykiatri, ja otti psykedeelipyöränsä esiin pyöräyttäen sitä Ninnin naaman edessä. Ninni oli kuitenkin joutunut pahanlaiseen psykoosiin eikä tavanomainen hoito enää tehonnut. Niinpä psykiatri määräsi Ninnille tuhdin psyykenlääkityksen sanoen, ettei se sinällään vielä riittäisi, vaan omaisten ja ystävien tuki olisi nyt avainasemassa hoidon onnistumiseksi.
Ninnin serkku Bobbo oli aikoinaan luvannut olla tälle tukena tapahtuipa sitten mitä tahansa ja nyt oli tullut aika lunastaa tämä lupaus. Ninni pyysi Bobboa auttamaan.
Tietysti Bobbo auttaisi serkkuaan. Samalla Bobbo kuitenkin huomasi Rebekan ja tulikin kutsuneeksi tämän treffeille. Että se siitä Ninnin auttamisesta! Noh, ehkä halauskin riittää. Sitä paitsi Bobbo on romantiikkasimi eikä siis mahtanut mitään itselleen.
Myöhään illalla Bobbo ajoi auton Rebekan kodin eteen ja Rebekka livahti ulos onnellisena siitä, että oli saanut kutsun niin hyvännäköiseltä ja suositulta pojalta kuin Bobbo.
Heillä oli oikein onnistuneet treffit Jokivarren puistossa. Leikittiin vesisotaa, tanssitiin hitaita ja halailtiin ja pusuteltiin romanttisesti ja sitä rataa.
Rebekan mielestä Bobbo oli ihana ja hän suorastaan rakastui Bobboon. Kahvikioskin myyjä katseli kohteliaasti ihan muualle. Rebekka ei tainnut oikein ymmärtää, että luotettava ja uskollinen Rüdiger olisi hänelle kyllä paljon sopivampi rakas kuin romantiikkasimi Bobbo.
Bobbon mielestä treffit olivat huikean ihanat. Hänellä ei ikinä ollut ollut yhtä hauskaa. Hän toi ruusukimpun Rebekan portaille. (Eli siis radioaseman eteen.)
Ruusukimppu ei kuitenkaan Bobbon mielestä oikein riittänyt ja niinpä hän toi vielä lisäksi lahjan: flipperin. Siinä se nyt tukkii koko sisäänkäynnin radioasemalle. Miten hän sen oli onnistunut kantamaan tuossa pienessä hauskannäköisessä pussukassa onkin sitten toinen juttu.
Radioaseman yläkerrassa oli samaan aikaan menossa pokerimatsi ja Uskon kanssa pöydän ääressä tällä kerralla oli Kreivitär von Schlotterstein. Usko kutsui peliluolaansa aina uusia pelaajia, joilta arveli voivansa kyniä rahat pois. Toistaiseksi Kreivitär on kuitenkin pitänyt puolensa.
Radioaseman toimittaja Jussi oli kovin ihastunut Kreivittären viileään kauneuteen. Sinertävän valkoinen iho oli Jussin mielestä vastustamaton. Jussi pitää hiukan villeistä ja vaarallisista naisista.
Monien muiden naisten tavoin myös Kreivitär hurmaantui Jussin tulenpalavaan katseeseen. Heidän välillään alkoi kiihkeä suhde, jossa kummallakin osapuolella oli omat erilaiset suunnitelmansa ja päämääränsä. Mutta sehän ei haitannut hauskanpitoa laisinkaan.
Seuraavana iltana Kreivitär jo janosi tuoretta verta ja oli kutsunut Jussin luokseen vampyyrien taloon aikomuksenaan hiukan puraista vampyyrinhampaillaan Jussia kaulasta. Talon yläkerrasta yllättäen kuulunut kova huuto kuitenkin keskeytti Kreivittären suunnitelman. - Mitäs nyt on tekeillä, ihmetteli Kreivitär, mutta tajusi sitten nopeasti, että Vladin synnytys oli varmaankin käynnistynyt. Nopeasti hän hyvästeli Jussin ja päätti siirtää veriorgiat toiseen kertaan. Jussin onneksi. Tosin Jussi kyllä päätti, ettei hän hyväksy moista kohtelua eikä enää ikinä jalallaan astuisi tähän taloon.
Yläkerrassa oli todellakin synnytys menossa ja Vlad huusi tuskissaan. Hän olisi varmaankin tarvinnut epiduraalin. Rüdiger toimi kätilönä ja olisi tarvinnut jotain rauhoittavaa, sillä hänestä ei ollut mitään apua Vladille. Rüdigerille tuli melkein kurat housuun, niin kovasti hän pelästyi tilannetta. Ei ole täyttä varmuutta, kummalle tämä oli järkyttävämpi kokemus.
Kreivitär juoksi nopeasti yläkertaan ja sai ilokseen nähdä veljenpoikansa juuri syntyneen. Vlad oli väsynyt mutta onnellinen ja esitteli ylpeänä pientä poikaansa.
Pojan ihonväri oli tyypillinen alienin vihreä ja myös kasvonpiirteet olivat hyvin alienmaiset. Nenä taisi olla peräisin Vladilta. Onneksi silmät eivät sentään olleet sysimustat, ehkä nekin on Vladilta (paitsi että Vladilla on nyt käytössä vihreät piilarit. Oikeasti hänen silmänsä ovat punaiset samoin kuin hänen sisarellaankin). Lapselle annettiin nimeksi Nocturno.
- No haloo, saisinko edes hetken aikaa leikkiä rauhassa poikani kanssa, huomautti Vlad ärtyneenä siitä, että koko ajan kamera räpsii kuvia. Nocturno kihersi onnellisena isänsä turvallisissa käsissä.
Vladin takki oli ratkennut kainalosta, hih-hii.
Koska vampyyrien on pakko viettää koko valoisa aika ruumisarkussa, Håkan sai luvan kunnostautua lapsenhoitajana päivisin. Håkan olikin mitä luotettavin ja helläkätisin lapsenpiika.
Pulloruokinta onnistui hyvin myös Rüdigeriltä ja Nocturno kasvoi nopeasti ainakin vatsan kohdalta. Älkäähän nyt niin usein sitä lasta syöttäkö, siitähän tulee vielä pullukka.
Vampyyrien taloon tuli talvi ja Vlad teki pihaan hauskan lumiukon. Myös Kreivitär osallistui talvileikkeihin ja ajatteli, että oli oikein mukavaa, että Vlad oli noin hyvin toipunut raskaudesta ja synnytyksestä. Sitten Vlad todisti olevansa todella toipunut, sillä hän tunsi veren kutsuvan ja päätti lähteä puistoon kyttäilemään, josko löytyisi sopivaa purtavaa, johon voisi iskeä hampaansa.
Kuinka ollakaan, Vlad huomasi puistossa tutun näköisen naisen. Kyllä kyllä, Maisahan se siinä. He vaihtoivat kuulumisia keskenään. Vlad kertoi tietysti pojastaan mutta halusi myös saada tietää, missä Maisa oli oikein ollut.
Vlad sanoi toivovansa, että vaikka heidän kihlauksensa olikin nyt purkautunut, että he silti voisivat olla ystäviä keskenään. Maisalla ei ollut mitään sitä vastaan.
Maisalle kuului sekä hyvää että huonoa. Ensin huonot uutiset: hän oli ollut Tohtori Kaalinpään vankina ja oli sen seurauksena menettänyt terveytensä.
Vlad ei ollut uskoa korviaan.
Maisa jatkoi, ja kertoi olevansa aivan rutiköyhä ja joutuvansa tavan takaa kerjäämään kadunvarressa, jotta saisi ostetuksi edes ruokaa itselleen. Vlad oli kuulemastaan syvästi järkyttynyt, mutta Maisa ei halunnut häneltä mitään. - Kuinka sitten oikein pääsit pakenemaan Tohtori Kaalinpäältä? hämmentynyt Vlad sai sitten vihdoin kysytyksi.
- Minut vapautti Interpolin salainen agentti Mark Roscoe, joka oli jo jonkin aikaa valeasuisena seuraillut tohtori Kaalinpäätä, kertoi Maisa. Olin kyllä kuullut jo kauan sitten, että tällainen agentti olisi tulossa Elboniaan. Oli todella hyvä uutinen, että hän olikin ollut Kaalinpään kintereillä. Muuten olisi käynyt vielä kehnommin.
Salainen agentti Mark Roscoe oli päässyt Tohtori Kaalinpään jäljille ja seurasi tätä jo ennen tämän muodonmuutosta, kun tämä vielä esiintyi postinkantajana. Tarkkailu oli siitä lähtien tiivistä mutta varovaista, niin ettei Kaalinpää huomannut mitään. (Ja tämän kuvanhan tarkkaavainen lukija muistaakin nähneensä jo aiemmin)
Roscoe sai pian selville Kaalinpään uuden talon sijainnin. Se oli hyvin kaunis kaksikerroksinen talo metsäisellä tontilla kaukana kaupungin keskustasta. Oikein idyllinen perhekoti, paitsi että sen sisustus oli hiukan poikkeava: siellä oli koelaboratorio ja kellarityrmä, joita harvemmin tapaa perheasunnoissa.
Maisa jatkoi kertomustaan syvään huokaisten: - Kaalinpää kerkesi kuitenkin huumata minut jollakin vihreällä kaasulla, ennen kuin poliisit saapuivat, ja olin sen vuoksi aivan sekaisin ja puolustuskyvytön.
Kaalinpää hykerteli tyytyväisyyttä ja oli juuri aloittamassa jotakin karmaisevaa koetta, kun poliisi keskeytti hänen puuhansa.
- Näin kaiken kuin usvan läpi istuessani siinä sohvalla, Maisa sanoi. Muistan vain hämärästi, kuinka Roscoe ilmoitti Kaalinpäälle, että hänet oli pidätetty. Kaalinpää teeskenteli, ettei ymmärtänyt mistä oli kyse.
Kaalinpää vastusti pidätystä tietenkin ja vakuutteli syyttömyyttään, mutta Roscoe ei antanut tuumaakaan periksi. Turha oli Kaalinpään huutaa, että kaikki oli vain erehdystä ja että hän oli todellisuudessa väärinymmärretty nero.
Roscoe sanoi, että oli aivan käsittämätöntä, miten Kaalinpää kuvitteli voivansa kokeilla outoja laitekeksintöjään ja virheellisiä matemaattisia kaavojaan viattomiin simeihin. Nyt hänellä ei olisi enää mahdollisuuksia selviytyä tästä, kun kaikki todistusaineisto puhui häntä vastaan. Häntä odottaisi pitkä vankilatuomio.
Niin tohtori Kaalinpää vietiin pois käsiraudoissa ja hänen laitteensa takavarikoitiin. Poliisi sai hänen tietokoneestaan kaikki hänen muistiinpanonsa ja kontaktinsa, joiden perusteella voitiin saada kiinni ja oikeuden eteen koko kansainvälinen liiga.
Sitten eräänä päivänä Maisa tapasi kaupungilla Mark Roscoen, joka oli kovin kiireinen, mutta ennätti kuitenkin vaihtaa pari sanaa Maisan kanssa. Roscoe oli pahoillaan, ettei ollut kerinnyt ajoissa pelastaa Maisaa, vaan Kaalinpää oli ennättänyt kaasuttaa häntä jollain keksimällään hermokaasulla. Valitettavasti siitä jäi Maisalle pysyviä vaikeita muistikatkoksia.
Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, tuumi Maisa ja oli syvästi kiitollinen Agentti Roscoelle, joka oli saanut Tohtori Kaalinpään ja koko rikollisliigan kiinni ja telkien taakse. - Tein vain työtäni, totesi Roscoe vaatimattomasti.
Maisa ikääntyi pian vapauttamisensa jälkeen. Hän käytti kaikki säästönsä kauniin vanhan kivitalon ostoon ja joutui jäämään saman tien työkyvyttömyyseläkkeelle. Ei ihme, että hänen tiimalasinsa näytti punaista.
Maisa sanoi Mark Rocoelle pärjäävänsä ihan kohtuullisesti, koska ei mitenkään pystynyt kertomaan totuutta. Hänen talonsa ja varsinkin kylpyhuoneensa olisi ollut kovasti remontin tarpeessa. Toisaalta, voisihan sitä joskus edes siivota, ellei muistamattomuus iskisi juuri siinä kohden.
Elämä ei muutenkaan ollut hääppöistä, sillä Maisa oli unohtanut miten kokataan ja poltti jopa valmisaterioita pohjaan. Hyh, mitä moskaa sitä joutuukaan syömään.
Maisan muistiaukot olivat jatkuva ja kiusallinen riesa. Ne saivat hänet voimattoman raivon valtaan: - Vastalause! Vastustan hmm... jotakin, mutta mitähän se nyt olikaan...
Kiukunpuuskat toistuivat päivästä toiseen samanlaisina, kiihkeinä mutta päämäärättöminä. Maisa oli täynnä tyhjiä ajatuksia ja nekin kielteisiä. Kaiken vastustamisesta tuli itse tarkoitus.
Sen sijaan vampyyrien talossa ei ollut huolen häivää vaan elämää jatkui mukavissa merkeissä: juhlittiin Nocturnon ensimmäistä syntymäpäivää ja vieraaksi oli kutsuttu Rebekka ja hänen isänsä Usko. Vlad auttoi poikaansa puhaltamaan kynttilät. Kuten jo epäilinkin, Nocturnoa oli syötetty liikaa ja hänestä oli todellakin tullut söpö pikku pullerovatsa.
Hiioppia, Vlad nakkasi Nocturnon rivakasti ilmaan ja niinhän siinä kävi, että pojasta tuli entistä enemmän alienin näköinen. Ihan mahdottoman rumia nuo alienit. Tuleekohan Nocturnosta uusi Fenrir? Muuten, minkähän takia Rüdiger oli varustautunut tilaisuuteen keltaisella kypärällä?
__________________
