Elbonianjoen yli menevä silta ja kulmatontilla luostarikirkko.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------



Veljekset Darius ja Marten olivat eri mieltä siitä, miten Neelaan pitäisi suhtautua.

- Mitä sinä oikein ajattelit, kun menit pyytämään vampyyriltä apua Neelan tapaukseen? Marten oli vihainen Dariukselle. Jos Neelasta nyt tulee kaiken lisäksi vielä vampyyri, niin onko se mikään hyvä asia? Täh? Onko sun mielestä?
- Darius ei osannut vastata vaan virnisti hämillään ja kohautteli harteitaan.
Marten kiirehti jatkamaan: - Ja mistä sitä tietää, voiko siihen Vladiin edes luottaa? Ei varmasti voi luottaa yhtään! Minä ainakin olen rauhanomaisen ratkaisun kannalla. Ei väkivaltaa, koska se synnyttää vain lisää väkivaltaa.
- Niin, totta kyllä, vastasi Darius saaden vihdoin puhekykynsä takaisin, emmehän halua tänne sellaista. Sitähän me juuri lähdimme pakoon. Kunpa Neela kuuntelisi järkipuhetta ja jättäisi meidät rauhaan.
- Siis sinut, korjasi Marten. Ei hän tietääkseni kenestäkään muusta ole kiinnostunut.



- Puhuin hänen veljensä Kieranin kanssa ja hänen mukaansa Neela on kyllä ihmeen rauhallinen, kuin hänestä olisi puhti kadonnut. Voi olla, ettei tämä täkäläinen kuivahko ilmasto ja erilainen painovoima sovi hänen terveydelleen, arveli Darius. Käärmeiho vaatii kosteamman ilmaston, ettei suomut irtoa, heh.
- Niinpä! Olihan se vaatinut hiukan sopeutumista meiltäkin, myönsi Marten.


Darius päätti mennä itse tapaamaan Neelaa mitä pikimmiten, sillä hän halusi selvittää, mitä Neela oikeastaan haluaa. Turhahan tähän oli ketään ulkopuolisia sotkea.



Kohtaaminen oli lyhyt, mutta ytimekäs: Neela kertoi olevansa tyytymätön tapaan, jolla Darius oli vain häipynyt salaa ja hyvästejä jättämättä.
- Se ei tuntunut kivalta. Ihan kuin olisit halunnut paeta minua! Sitä paitsi, olin sinusta kovasti huolissani, kun päätit lähteä tällaiseen takapajulaan, ja lähdin perääsi, koska halusin varmistua, että sinulla on kaikki hyvin. Et arvosta minun pyrkimyksiäni ollenkaan, Neela valitti.
- Voi kiitos huolenpidosta, mutta ei kiitos. No, nyt olet nähnyt, että minulla on kaikki hyvin, vastasi Darius. Olen onnellinen ja toivon, että sinäkin olisit. Tämä planeetta ei ehkä ole tarpeeksi keskeisellä paikalla sinun makuusi, mutta minulle se on juuri sopivan syrjäinen ja rauhallinen.



- Sinulla on siis kaikki hyvin, joten häivy siitä ennen kuin menetän malttini, Neela kivahti ja huitoi hermostuneena suomuisia käsiään Dariukselle. Et kai sinä kuvittele, että koko maailma pyörii vain sinun ympärilläsi?

Neela kertoi vielä jutustelustaan Babeten isän, Fenririn, kanssa. - Siinäpä vasta tyylikäs vanha herra, Neela kehui. Niin viisas ja ymmärtäväinen, täynnä filosofiaa ja elämänohjeita.

Kukaan muu ei ole puhunut minulle sillä tavalla. Vasta Fenrir sai minut ymmärtämään asioita. Hän oli niin charmantti ja niin elinvoimainen ja ennen kaikkea suurenmoista alien-rotua...
Neelan hehkutus sai Dariuksen hyvin hämilleen. Oliko Neela nyt siis ihastunut appiukkoon? hän ihmetteli. No huh-huh! Onpas tämä nainen nopea käänteissään.
- Niin no, Neela takelteli ja punastui lievästi.


- No kun minä tapasin ennustajaeukon ja hän näki kristallipallostaan, että kohtaan tyylikkään harmaantuneen vanhan herran, joka vie sydämeni ja lähdemme matkalle. Ajattelin, että se olisi Fenrir. Voi kunpa se olisi hän!
- Et siis olekaan minulle enää vihainen, kysyi Darius varovasti ja toivoi, että Neela olisi vihdoin päästämässä otteensa.
- No ei kai sitä ikuisesti jaksa vihaa pitää, vastasi Neela. Hah - toivotkin varmaan, että lähtisin äkkiä pois - yksin tai jonkun kanssa yhdessä.


Darius oli kuulemastaan uutisesta sekä tyytyväinen että pettynyt. Hyvä, että sain sen kiusankappaleen pois niskoiltani näin helposti, mutta voi Fenrir parkaa, nyt Neela siis kohdistaisi kaiken huomionsa häneen. Täytyi keksiä jotakin.


Kotona taas:

Darius oli syvästi helpottunut ja päätti korvata Babetelle tämän kokeman pahan mielen ja kaiken epävarmuuden. Niinpä hän heti kotiin päästyään pyysi Babetelta anteeksi kaikkea aiheuttamaansa surua ja huolta. Hän lupasi olla Babeten rinnalla elämänsä loppuun asti. Liitto päätettiin sinetöidä saman tien ja he järjestivät yksinkertaisen, mutta kauniin hääseremonian vain oman perheen kesken.



Maljoja kohoteltiin koruttomasti Fellenbaumien keittiössä, mutta tunnelma oli mitä mainioin.



Babette otti miehensä sukunimen eli tässä pusuttelevat aviopari Babette ja Darius Kosh. Onnea heille!



Serkukset Ninni ja Bobbo olivat onnellisia myös. Me pidetään aina toisistamme huolta, tuli mitä tahansa, he vannoivat. Ninni pitää Fellenbaumin nimen, vaikka hänen vanhempansa nyt menivätkin avioon.


Marten oli kutsunut vampyyrit Vlad ja Pappa Draculan käymään, koska halusi tietää, mitä heillä oli mielessä Neelan suhteen. Ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä kenellekään.

Darius selvitti humanoiditaustojaan ja kertoi Neelan olevan kiivasluonteinen sekopää, joka sai päähänsä milloin mitäkin kotkotuksia. Ihan pitelemätön käärmenainen ja vielä myrkyllinen sellainen. Nyt se on alkanut uskoa ennustuksiin. Vlad kuunteli tyynesti, mutta Pappa Dracula kähisi kiinnostuneena ja kertoi haluavansa ainakin tavata tuon Neelan. Pappa Dracula tunsi vetoa vaarallisiin naisiin - varsinkin nuorempiin sellaisiin.



Vlad puuttui puheeseen painokkaasti: - Haluatteko te meidän apuamme vai ette? Mitäs jos houkuttelemme Neelan pois tästä naapurustosta, sillä se kyllä varmaankin onnistuu. Olemmehan lähdössä kotiin Transsilvaniaan parin päivän sisällä.
Marten pelästyi hätkähtäen Vladin matalana kumisevaa ääntä, niin että oli pudota sohvalta. Hän piti silti hyvänä ideana, että Neela saataisiin lähtemään. Tästä voisi vielä tulla toimiva suunnitelma, hän pohti.


Hetken päästä Draculat poistuivat talosta. Pappa sanoi: - Vampyyreitä ei kykään kömentele, myistä se, poika. Me teemme aina mitä itse hälyämme eikä meitä vöi siitä estää. (Papan puhe oli hiykän kymmällistä).
- Niin teemme, vahvisti Vlad. Alienit saavat hoitaa itse omat juttunsa.
- Töisääläa - kiinnöstyin siitä Neelasta. Mitä ärvelet, ölisikö minyllä mähdöllisyyksiä?
- Siitä vaan! Minustakin hän kuulostaa kiehtovalta, mutta minulla on nyt kiire Maisan luokse. Sydämeni kuuluu yksin hänelle, tunnusti Vlad isälleen.



Vielä samana yönä Neela sai herätä kesken uniensa yllättävään puhelinsoittoon tuntemattomalta herralta, jonka käheässä äänessä kuului erikoinen hienostunut korostus. Se tuntui Neelasta heti vastustamattoman hurmaavalta. Olikohan tässä nyt se ennustajan tarkoittama mies...



Aikaisin aamulla Neela löysi postilaatikosta mielenkiintoisen kirjeen. Se oli osoitettu hänelle ja siinä hänet kutsuttiin romanttiselle illalliselle. - Hmmm, tämä on siltä viimeöiseltä kähisijältä. Jännittävää! Ehkä tämä planeetta ei olekaan niin umpitylsä kuin luulin.



Aamupäivällä kauppakeskuksen edustalla Maisa tapasi Konstaapeli Jonnan.

Kuinka sinä saatoit mählätä niin pahasti, että päästit sen Tohtori Kaalinpään pakenemaan? tivasi Maisa. Haluan hänet syytteeseen ja lukkojen taakse. Hän itse piti minua ja monia muita lukkojen takana. Oli minun onneni, että pääsin sieltä elävänä pois. Moni muu ei ollut yhtä onnekas. Miksei poliisi tee mitään?

- Kyllä poliisi tekee parhaansa. Tohtori Kaalinpää on etsintäkuulutettu. Nyt on paljastunut vasta jäävuoren huippu. Tämä juttu on paljon laajempi ja siinä on lonkeroita kansainväliseen rikollisuuteen. Tänne on tulossa Interpolin tutkija, joka haluaa haastatella sinua henkilökohtaisesti. Olet tärkeä avaintodistaja, niin että älä lähde kaupungista minnekään.

Maisa tunsi mielihyvää saadessaan olla tärkeä.

- Myös Linda Meripuroa etsitään, koska hänen osuutensa asioihin on selvitettävä.  Häntä ei ole näkynyt maisemissa enää vähään aikaan.

- Linda on varmasti sekaantunut tähän kaulaansa myöden, puuskahti Maisa. Hän se juuri järjesti minut sinne laitokseen, muka "hermoparantolaan". On totta että olin menettänyt muistini, mutta kyllähän Linda tiesi kuka olin ja hänen olisi pitänyt viedä minut kotiin. Sääliksi käy sen naisen lapsia!



Maisa oli melkein unohtanut, että hänellä olisi tapaaminen Vladin kanssa heti yön laskeuduttua. Mutta nyt hän pohti tunteidensa todellista laatua:
- Voi mitä minä nyt teen? Maisa tuskaili. Miten on mahdollista olla yhtäaikaa sekä tulisesti rakastunut että valtavan peloissaan? Näin Vladin silmistä eilen hänen tulenpalavan halunsa purra minua ja ellei aurinko olisi alkanut nousta juuri silloin, niin varmaan hän olisi purrutkin ja tehnyt minusta kaltaisensa oikean vampyyrin. Eli sitä lajia, johon ei antivampiriinit tehoa. Tulen kohta hulluksi rakkauden tuskasta, Maisa vaikeroi itsekseen eikä huomannut, että häntä tarkkailtiin sivustalta.


Rüdiger von Schlotterstein oli tunnetusti neuvokas nuorimies ja hän lähestyi nyt Maisaa ehdotuksella: - luulen tietäväni keinon, hän sanoi. - Mitä sinä pikkupoika muka rakkaudesta tiedät, Maisa naurahti. Nämä ovat aikuisten asioita.
Mutta Rüdigeriä ei ihan niin vähällä lannistettu. Hän jatkoi sinnikkäästi: - Niin niin, en minä sitä kiistä, mutta meillä on paljon vanhoja vaatekaappeja tässä talossa. Tutkitaan niitä. Mielestäni siellä on sukelluspuku, jota käyttämällä vältyt puremalta. Vahvinkaan vampyyri ei pysty sen läpi puremaan.



Koska parempaakaan ideaa ei ollut, Maisa päätti sovittaa sukelluspukua. Se oli suuri, raskastekoinen ja kankea sekä haisi ummehtuneelle. - En kuule juuri mitään tämän kypärän sisällä eikä täällä pysty edes hengittämään, Maisa ajatteli yökötystä pidätellen. Olihan se hyvä ajatus, mutta ei vain toimi käytännössä. Huh, että tulikin kuuma.



Vaatekaapissa oli vielä toinenkin erikoisasu - vanha haarniska - ja se sopi Maisalle paremmin. Kypärän silmikon läpi pääsi raikasta ilmaa eikä asu ollut myöskään yhtä raskas kuin sukelluspuku.
- Ei mutta, onkos se Maisa? ihmetteli Håkan. Miksi olet haarniskassa? Muista vain, ettei peltikuori estänyt armon Kreivtärtä puremasta minua. Onneksi hän ei jaksanut purra kovin syvään ja sen vuoksi sain vain lievän vampirismin. Antivampiriini tehosi minuun. En halunnut oikeasti olla vampyyri, Håkan tunnusti.



Illan tullen selvisi, että haarniska toimi aivan mainiosti. Kun Vlad näki Maisan ensi kerran haarniskassa, hän ihastui iki hyviksi. - Mikä mahtava nainen sinä olet, Maisa, hän huudahti. Niin omaperäinen ja täynnä yllätyksiä! Lähdethän kanssani kotilinnaamme Transsilvaniaan, pliis!
- En voi. Poliisi on kieltänyt minua poistumasta tästä kaupungista, Maisa totesi helpottuneena siitä, ettei hänen nyt tarvinnut keksiä mitään tekosyytä, sillä hän ei todellisuudessa halunnut lähteä minnekään kotikaupungistaan. - Olen tärkeä avaintodistaja suuressa kansainvälisessä rikosjutussa.
- Täh? No sitten en minäkään lähde. Jos sinä jäät, niin minäkin jään, lupasi Vlad.


Toisaalla Slarkin huono onni vain jatkuu:

Slark oli juuri lähdössä kotoaan, kun hänen kimppuunsa aivan yllättäen hyökkäsi tuntematon nainen, joka oli vaaninut häntä auton takana.
Slark oli tästä vyötäröotteesta lievästi sanoen otettu. - Mitä, mitä, mitä prrklettä, hän huudahti ja oli vähällä kaatua. Nainen yritti purra häntä (arvaa vaan minne).


Aih, selkäni nitkahti ilkeästi, Slark valitti. Mikä hullu sekopää sinä oikein olet? Mitä sinä minun kimppuuni noin vain käyt ilman ennakkovaroitusta?
- Siitäs sait senkin sadistinen kiduttaja! Tunnistin sinut heti: olet se heppu joka toi lääkepaketteja siihen salaiseen hoitolaitokseen. Älä yritäkään kieltää. Sinä se olet!
- No ihan taatusti sinulla on nyt väärä mies tässä. En ole ollut lähelläkään kyseistä paikkaa, Slark puolustautui. Tämä on joku väärinkäsitys.
- Olin siellä potilaana ja muistan aivan selvästi nähneeni sinut, nainen jatkoi kiivaasti. Älä kiellä!
- Olet tietysti ollut niin lääketokkurassa, ettet sinä mitään muista, vastasi Slark. Ihan seko-seko!


Siitäkös nainen suuttui ja tappelu alkoi uudelleen entistä rajummin ottein. Seurasi kovaa läpsimistä puolin ja toisin.



Sitten Slark sai yliotteen ja nuiji naisen maanrakoon. - Kuulehan nyt sekoboltsi, Slark huusi, pysy poissa näiltä nurkilta. Olet erehtynyt henkilöstä, siinä kaikki. Minulla on nyt kiire sillä minulla on tärkeä tapaaminen ja olen jo vähän myöhässä sinun takiasi. Muuten soittaisin heti poliisin paikalle.



Slarkilla oli todellakin kiire, sillä hän oli aiemmin kesällä tavannut ihanan nuoren miehen nimeltä Nuutti.
He huomasivat heti pitävänsä toisistaa kovasti. Ja nyt oli sovittu tapaaminen, josta Slark ei millään olisi halunnut myöhästyä.



- Voi Slark, sinä olet sitten niin romanttinen...



Kun rakastuu niin rakastuu, ei sille mitään voi. Nämä kaksi olivat hyvin samanlaisia: kumpikin oli nautintotavoitteinen, löysäilyuralla, täysiä suttupyttyjä ja patalaiskoja huvittelunhaluisia ilopillereitä. Siispä oli ihan luonnollista, että Slark pyysi Nuutin luokseen asumaan. Nuutti toi talouteen kokonaista 14 simeleonia. Loistavaa!



Nuutin keittotaidoissa ei ollut kehumista. Taas paloi ruuat pohjaan, pahuksen pahus!
Keittiön siivottomuus ei yhtään huolettanut Nuuttia. Hänestä kärpäset olivat mukavia kotieläimiä.
Onhan elämässä tärkeämpiäkin asioita kuin ainainen siivoaminen.



Kerätessään munakoisosatoa puutarhassa Slarkille tuli mieleen, että koska Nuutti oli hänen suuri rakkautensa, elämänkumppaninsa ja paras ystävänsä, niin hän haluaisi virallistaa heidän liittonsa pitämällä tyylikkäät juhlat.
Munakoisot olivat aivan mauttomia.



Niin siinä vain kävi, että he päättivät varata ison luostarikirkon ja pitää komeat häät. Valoja vannottiin ja kaikki menikin hyvin, paitsi...
Takapenkin vieraiden keskuudessa alkoi kuulua supatusta: - Katso kuka tuossa etupenkissä istuu, se on se... supinaa supinaa...
- Mitä? Kuka?  Aah, katos vaan niinpäs onkin... - Kylläpä on röyhkeä veto tulla tänne näyttäytymään, vaikka poliisi etsii joka puolelta. - Linda Meripuro, mahtaa olla hyväkin ystävä tuon Slarkin kanssa. Ja siinä vieressä on hänen tyttärensä Milla, mutta Milla on Nuutin ystäviä..supinaa supinaa...



Ja niin Slark ja Nuutti saivat toisensa. Nuutin mielestä Slarkin leopardikuvioinen takki oli oikein tyylikäs.
Seremonia oli vielä pahasti kesken, kun yksi vieraista jo nousi lähteäkseen. Silloin takapenkkiläisten keskuudessa tuli liikehdintää: - Hei nyt se lähtee. Soita poliisille äkkiä ennen kuin se pääsee karkuun!



Linda osallistui kuitenkin vielä maljojen nostoon ja piti lyhyen puheenkin. Eikö tässä juhlassa ole muita naisia läsnä kuin Meripurot?



Kun tuli häävalssin aika, kaikkien katseet kiinnittyivät juhlan päähenkilöihin. Tallaako Slark Nuutin varpaille kuten oli pelännyt? Slark ja Nuutti näkivät tietysti vain toisensa. Pöytä notkui herkullisia ruokia, soitto soi ja kaikilla oli riittävästi shampanjaa. Ei siis ihme, ettei kukaan huomannut, kuinka Linda poistui paikalta ja tietysti juuri ennen poliisien tuloa.


Konstaapeli Jonnalla oli selittämistä esimiehilleen. Linda Meripuro oli jälleen päässyt kuin koira veräjästä. - Tämän jutun minä selvitän, vaikka pitäisi mennä läpi harmaan kiven, Jonna puhisi kiukuissaan. En anna tehdä itseäni naurunalaiseksi. Huijarit hyppii silmille ihan törkeästi ... grrrhh... Mikähän yhteys Slarkilla ja Lindalla on?



Juhlat olivat oikein onnistuneet ja säilyisivät vielä pitkään poikien muistoissa. He kirjoittivat yhdessä päiväkirjoihinsa päivän tärkemmistä asioista. Kummallakin oli aivan oma versionsa tapahtumien kulusta.
Kirjoittavatko simit muuten aina vasemmalla kädellä päiväirjaa?

Sitten takaisin Fellenbaumien talolle:


Oli Ninnin syntymäpäivä ja hänestä tuli tämän näköinen teini. (Pitää laittaa peilin eteen muodonmuutokseen.)


Syntymäpäiviä juhlittiin pelaamalla konsolipeliä. Ninni taisi voittaa isoisänsä, koska hän tuulettaa, mutta peli oli kyllä tasaväkinen ja jännittävä, sillä Fenrir oli kokenut pelaaja. Kaikilla oli hauskaa, mikä olikin ihanaa, sillä näin kaikille jäi kauniita muistoja. Tämän jälkeen sekä Fenrirille että Lolalle sanotaan jäähyväiset. Lola lähti ensimmäisenä ajasta ikuisuuteen 73 päivän ikäisenä hula-zombien saattelemana.


Sitten hula-zombit tulivat hakemaan myös Fenririä, joka ajatteli tyytyväisenä pääsevänsä rakkaan Lolansa luokse. Darius muisteli aivan erityisen kiitollisena Fenririä, jonka oli onnistunut muuttaa toivottomana pidetyn Neelan käytöstä. Eikä siihen kukaan muu olisikaan pystynyt. Kiitos kaikesta, Fenrir!

Fenrir kuoli kunniakkaassa 81 päivän iässä. Hän eli pitkän, vaiherikkaan  elämän ja täysillä loppuun saakka, sillä hän oli jäänyt eläkkeelle vasta edellisenä päivänä. Niisk... hyvästi nyt rakas rumeliini, olet ollut mukana melkein koko sarjan ajan.


Mutta myös toisaalla on venähtäneitä naamoja:

Mikäs Burtonia nyt vaivaa? Miksi olet noin apealla mielellä?



Ja Nannallakin sama juttu: suupielet roikkuvat. Kertokaa nyt ihmeessä, mistä moinen? Onko nuorelleparille tullut ryppy rakkauteen? Ettekö olekaan muuttaneet uuteen taloonne?



- Kyllä meillä rakkautta riittää, mutta tässä on ilmennyt asioita, joille emme mahda  mitään, pariskunta kertoo kuin yhdestä suusta. Olemme kumpikin perhesimejä ja haluaisimme suuren perheen. Sitä varten se iso talokin rakennettiin, että lapsilla olisi tilaa temmeltää. Burton hankki lelunrakennuspöydänkin, koska hän on niin lapsirakas, että haluaa tehdä omintakeisia leluja meidän katraalle. - Voi Burton, se oli niin kaunis ajatus. Olet ihana, kulta minä rakastan sinua niin, tunnusti Nanna.



- Mutta kun asia on nyt niin ikävästi, että minä en voi saada lapsia, parahti Nanna nyyhkien hillittömästi. Olemme juosseet spesialistilta toiselle, eikä mistään erikoishoidoistakaan ole ollut apua. Omaa lasta ei vain ole kuulunut. Väittävät, että se voisi  olla stressiperäistäkin, mutta en tiedä...  Kaikkea on kokeiltu, eikä mikään auta. Kyllä se vetää simin nöyräksi. Nyt pelkään, että Burton jättää minut ja ottaa uuden naisen, jonka kanssa voi perustaa perheen.



Burton kätkee surun sydämeensä ja keskittyy lelunrakentamiseen. Ehkä näitä voi alkaa kohta myymään, hän arveli. Kun teen ahkerasti töitä, voin perustaa oman lelukaupan.



Sitten eräänä iltana talon pieneen pihaan saapui kaksikko, joka vaati huomiota osakseen. Susi ulvoi ja haukahteli kovalla äänellä ja ihmetteli eikö nyt kukaan kuule, että täällä olisi vieraita.



Sitten Nanna tuli ulos ja huomasi maassa pienen tytön ojentelevan äänettömästi käsiään häntä kohden.
Seuraavaksi Nanna näki suuren, karvaisen ja kiiluvasilmäisen suden. - Hui kauhistus, iso paha susi, hän kiljahti.
Mutta susi katseli rauhallisena vuoroin lasta ja vuoroin Nannaa ja haukahti.


- Tule syliin, pikku kulta, Nanna leperteli lapselle. Ei mutta kylläpä sinä olet kevyt. Olet varmaan nälkäinen ja ihan likainenkin sinä olet, mutta tyttö ei vastannut mitään vaan pysyi vaiti.

Susi murahteli tyytyväisenä ja katsoi Nannaa niin kiinteästi, että Nanna käsitti sen tuoneen lapsen varta vasten. Lapsen puku oli vielä märkä siitä kohden, mistä susi oli kantanut sitä suussaan. Susi nyökytteli tyytyväisen näköisenä.


Heti kohta susi otti jalat alleen ja juoksi kieli ulkona roikkuen tiehensä. Sen tehtävä oli suoritettu: metsästä löytynyt tyttölapsi oli saanut hyvän kodin kaltaistensa joukossa.



Nanna vei löytölapsen heti sisään, mitäpä hän muutakaan olisi voinut tehdä. Mutta kun hän olisi halunnut kylvettää sen, niin tietysti talon ainoa kylppäri oli varattu. - Kuule Burton, katso mitä meille tuli. Ihan vaan pihasta kävin tämän pienen tytön löytämässä. Susi toi sen meille. Voimmekohan pitää sen?
- Ei voi olla totta, sanoi Burton epäuskoisena. Mikähän sen nimi on?

Mutta olihan se totta. Tämä vain ei ollut mikään ihan tavallinen lapsi, kuten Nanna ja Burton tulisivat myöhemmin huomaamaan.

Ja talo oli nyt käymässä heille ahtaaksi.


Eipä sitten muuta kuin muuttamaan siihen uuteen kotiin, josta onkin jo ollut puhetta.
Ai niin, ja tytölle annettiin nimeksi Nadia.