Nyt tietysti luulette, että Burton olisi äimänä sen takia, että tuo Tohtori Kaalinpää seisoo aivan
vieressä. Mutta olette väärässä, sillä eihän Burton edes katso postinkantajaa. Itse Kaalinpääkin ihmettelee, kuinka vapaasti hän voi kulkea kaupungilla ilman, että kukaan huomaa.




No, Burtonilta loksahti leuat sen takia, että naapuriin oli muuttanut uusi kiinnostavan oloinen nainen.
Burton oli heti ensi hetkestä lähtien myytyä miestä. - Hei, olen Amanda Waronius ja olen vasta muuttanut
tänne Elboniaan. Täällä luonani on jo käyneet naapuruston tervetulleeksi toivottelijat. Kukas sinä olet ja millä asioilla liikut? ihmetteli uusi naapuri nähdessään Burtonin notkumassa postilaatikkonsa luona.

Burton esittäytyi ja kertoi pitävänsä lelukauppaa viereisessä talossa. Sitä paitsi hänen veljensä Mige
asuu tuossa taustalla näkyvässä talossa ja aika usein tulee sen vuoksi kuljetuksi tästä ohi.
- Valikoimissa on paljon itse valmistamiani lejuja. Tervetuloa ostoksille! Ja ota lapsesi mukaan. Vai
onko sinulla perhettä? hän kysyi suorasukaisesti.
- Sepä mielenkiintoista. Vai että lelukauppias itse, Amanda sanoi silmät loistaen. Onpa tosi ihana
ammatti! Kiitos kutsusta, tulen tietysti tutustumaan. Nyt juuri ei ole isompaa tarvetta ostella leluja,
sillä olen kiireinen työssäkäyvä ihminen eikä minulle valitettavasti ole lapsia siunaantunut. Kissa
minulla kuitenkin on.



Kun Burton ei huomannut, Amanda ihaili häntä salaa. - Wau, mikä pepa tuolla kundilla, mmm... Olisikohan tässä miehessä aineksia hyväksi isäksi? Amanda pohti.



Burtonilla riitti puuhaa lelukaupan hoitamisessa. Hyllyjä piti täyttää tavan takaa, jotta asiakkaat
eivät valittaisi tavaran puutetta. - Hmmm, leijat ovat nyt oikea menestysartikkeli. Niitä on tehtävä lisää.




Töitä oli paljon: Burtonin piti myös ahkerasti rakentaa uusia leluja. Outoa, että leijat syntyvät tällaisesta
puukuutiosta.
Mielessään Burton toivoi kuitenkin näkevänsä taas Amandan, kun hän kohta lähtisi kävelylle. Jostain
syystä hän oli alkanut kävellä Migen luo entistä useammin.




Monta kertaa, kun Burton meni Amandan talon ohi, Amanda olikin pihalla ja he vaihtoivat keskenään aina pari ystävällistä sanaa. He huomasivat pitävänsä samoista asioista, kuten lapsista. Burton ilahtui
löydettyään vapaan naisen, jonka kanssa saattaisi mahdollisesti suunnitella hankkia omia lapsia. Aika suuria suunnitelmia sinulla, Burton.



Amanda kutsui Burtonin kovin mielellään myös sisälle. Burton oli tästä aina hyvillään eikä salannut
ihastustaan. He viihtyivät mainiosti toistensa seurassa. Burtonia suretti, ettei noin mukava nainen - ja vielä perhesimi - ollut löytänyt aviomiestä. Voisinpa ottaa toisen vaimon, hän ajatteli.




Eräänä päivänä sitten kävi niin kuin jo uumoiltiinkin: Burton ei malttanut pitää näppejään erossa
Amandasta enää kauempaa ja kaappasi tämän tiukkaan rutistukseen (siis en minä käskenyt häntä siihen).
Amanda ei hangoitellut yhtään vastaan. Hänenkin toiveissaan näkyi kaikenlaista mukavaa Burtoniin liittyen.



Myös tämä on Burtonin oma-aloitteinen idea: muhinointituokio siinä vaan jalkakäytävällä. Entäs jos Nanna osuisi paikalle? Ei käynyt Nanna mielessä näköjään ollenkaan, mutta onneksi Nanna ei nyt tullut.



Pitihän heidän saada yrittää vauvaa, koska kumpikin sitä niin halusi. Mikäs minä olen torumaan, että so-so, Burtonhan on naimisissa toisaalla.



Nanna oli huomannut miehensä olevan yhä enemmän poissa kotoa ja hänen sydäntään kouraisi, mitä se mahtoi tarkoittaa...
- Olet niin vähän kotona nykyään, hän valitti miehelleen. Onko kaikki hyvin? Kerro! Rakastan sinua aivan valtavasti, Burton. En halua menettää sinua ja olisin valmis tekemään mitä tahansa, jotta olisit
onnellinen. Miksi me emme enää juttele kaikesta niin kuin ennen? Mitä meille on tapahtumassa?
Burton vastasi vältellen: - Kaupassa on ollut kiireitä ja työpajalla ongelmia, kun pitäisi
ehtiä rakentaa aina vain uusia leluja. Kohta on alettava suunnitella laajennustakin.
Burton ei pystynyt kuitenkaan katsomaan vaimoaan suoraan silmiin ja vakuutteluista huolimatta Nannalle jäi pelko, etteivät asiat olleet kunnossa.
Nanna tiesi, että Burton oli elänyt onnellisen lapsuuden suurperheessä, ja halusi siksi varmasti myös itse ympärilleen oman lapsilauman. Tilanne oli Nannan kannalta vaikea.



Burtonista tuntui kauhealta huomata, että Nannalla oli noin tarkka vainu. Nanna tunsi hänet paremmin
kuin hän luulikaan. - Nyt tiedän millaista on olla kahden naisen loukussa, hän ajatteli. Toisaalta
tuntui pahalta Nannan puolesta, mutta nyt oli myöhäistä katua. Hän oli tavannut Amandan ja ihastunut
eikä sitä voinut muuksi muuttaa. Ei Burton voisi Nannaa ja Nadiaa kuitenkaan jättää, sehän oli selvää.
Toisaalta hän ei halunnut jättää myöskkään Amandaa, koska toivoi salaa sisimmässään tulevansa isäksi.
Oikeasti. Omaan lapseen pitäisi jokaisella similläkin olla oikeus, tuumi Burton muistamamatta, ettei
Nanna ollut itse valinnut lapsettomuuttaan.



Eräänä päivänä, kun Burton oli taas poissa omilla teillään, Nanna huomasi jalkakäytävällä kävelevän naisen horjahtavan pahaenteisesti ja pitelevän päätään ikään kuin olisi pyörtymäisillään. Hän juoksi naisen luokse auttaakseen tätä.



Silloin Nanna huomasi, että se olikin se etsintäkuulutettu Tohtori Kaalinpää. Nanna nosti kädet ylös ja
alkoi anella armoa: - Olet kuuluisa rikollinen, säästä henkeni. Ei sinulle ole mitään hyötyä tappaa
minua! Nanna sopersi.
Tohtori Kaalinpäätä oikein nauratti ja hän sai +500 pistettä, koska oli onnistunut pelottelemaan
viatonta simiä.
Nanna unohti kysyä, miten se tohtorin pyörrytys niin nopeasti parani, taisikin olla vain teeskentelyä.



Tohtori Kaalinpää kielsi kertakaikkiaan olevansa mikään rikollinen. - Oli tapahtunut jonkinlainen
sekaannus vain, hän selitti painokkaasti. Kaikki kyllä selviää aikanaan. Minua ei ymmärretä, koska olen
nerokas tiedenainen ja niin paljon omaa aikaani edellä.
Nanna ei pitänyt tohtorin kerskumisesta lainkaan. Silti hän heti höristi korviaan, kun kuuli uudesta
lapsettomuushoidosta, jota tohtori oli varta vasten tullut hänelle tarjoamaan.
- Tulisit laboratoriooni, Nanna, tohtori Kaalinpää suostutteli. Tiedän miten kipeästi kaipaat omaa lasta
ja kehittämäni ainutlaatuinen menetelmä voi auttaa sinua tulemaan raskaaksi. Hoito on täysin kivuton ja
kertakäynti riittää. Aikaa on kuitenkin vähän, sillä joudun sulkemaan laboratorioni vielä tänään.
Nanna oli epätoivoissaan valmis tarttumaan jokaiseen oljenkorteenkin saadakseen lapsen. Kunpa vain ei
olisi jo liian myöhäistä, hän ajatteli.



Tohtori Kaalinpää onnistui houkuttelemaan Nannan salaiseen laboratorioonsa ja esitteli nyt laitteitaan.
- Olen itse kehittänyt tämän menetelmän ja siinä käytettävän geenimanipuloidun höpsilaattorimaatin.
Nanna oli aivan ihmeissään. Hän ei ymmärtänyt tohtorin selostuksesta puoliakaan.



Nannaa alkoi epäilyttää, mutta Tohtori Kaalinpää oli hyvin vakuuttava ja kävi varmoin ottein käsiksi
laitteisiin. - Katso, hän huudahti Nannalle, tässä ruudulla näet kehittämäni uuden molekyylin. Se saa pian
patentin kymmenessä maassa! Tämän avulla tulen auttamaan tuhansia ja taas tuhansia kaltaisiasi naisia,
jotka kärsivät lapsettomuuden takia. Voit luottaa minuun, Nanna, sillä tiedän mistä puhun. Tohtori
Kaalinpää aivan kiihtyi ja hänen äänensä alkoi käydä yhä kimeämmäksi.



Nannasta Tohtorin puhe tuli koko ajan nopeammaksi ja vaikeaselkoisemmaksi. Aivan kuin tohtori olisi humaltunut innosta päästessään selostamaan työtään. - Täällä inkubaattorissa minulla on yksi annos geeliä valmiina, Tohtori Kaalinpää jatkoi ja kohottaen lasikantta hän otti varovasti esille pienen vihreän pullon.
Nannaa kylmäsi, mutta tohtori oli saanut hänestä henkisen yliotteen ja hän tiesi tekevänsä kaiken juuri niin
kuin tämä pyytäisi. Tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa omaan lapseen. Ei ollut enää mitään menetettävää.



- Käy tähän makuulle, Nanna, ole hyvä. Tämä hoito on helppo antaa, sillä geeli vain hierotaan ihoon, josta siihen sekoitettu vaikuttava aine imeytyy kehoon.

Nanna oli hämmentynyt ja iloissaan kuulemastaan (hän oli pelännyt pistosta) ja asettui hoitopöydälle. Tohtori Kaalinpää laittoi kertakäyttöhanskat käteensä, avasi pullon ja hieroi tökötin Nannan selkään rauhallisin ottein ja hyräillen samalla jotakin monotonista mantraa. Hyräily vain jatkui ja jatkui ja tohtorin ääni oli aivan hypnoottinen.

Nanna joutuikin huomaamattaan hypnoosin valtaan. Tohtori jatkoi hieromista ja mantran hyräilyä, kunnes oli varma, että Nanna oli täysin hänen hallittavissaan. - Tuo Maisa tänne tähän taloon, hän toisteli sitten
useaan kertaan Nannan korvaan ja antoi tarkat ohjeet, jotka Nanna toisti mekaanisesti.
- Kun heräät, sinulla on vain hyvä olla etkä muista tästä pikku keskustelusta mitään. Toimit juuri kuten
sanoin ja sinusta tuntuu ihanalta saada esitellä Maisalle tätä taloa. Haluat vain tuoda Maisan tänne.



Sitten Tohtori Kaalinpää herätti Nannan ja sanoi - Vaikutus kestää seuraavat 24 tuntia. Voi tuntua hiukan pistelyä, koska aine on niin tehokasta. Sinun täytyy siis vuorokauden kuluessa houkutella miehesi yrittämään vauvaa kanssasi. Tulos on taattu, Tohtori Kaalinpää selvitti. He hyvästelivät.

Nanna tunsi olonsa mainioksi ja kiirehti kotiin. Hänellähän oli tehtävä suoritettavana. Itse asiassa hänellä oli kaksi tehtävää, mutta koska se toinen oli hypnoosissa iskostettu hänen alitajuntaansa, hän ei tietoisesti muistanut sitä lainkaan.



Burton oli tullut kotiin sillä aikaa, kun Nanna oli ollut poissa. Aluksi Burton hiukan vältteli Nannaa (ihmekös tuo, kun oli juuri tullut Amandan luota). Lopulta Nannan kuitenkin onnistui kaapata Burton ja saada homma käyntiin.



Nanna toivoi, että nyt vihdoin alkaisi tulla niitä toivottuja ja kauan kaivattuja aamupahoinvointeja ja sen sellaisia vauvauutisia.

Ihmettelenpä vain, oliko Tohtori Kaalinpään ihmegeeli vain tavallista hierontavoidetta, vai oikeasti
tehoavaa lääkettä. Miten Nanna saa Maisan houkutelluksi minnekään?




Maisa oli entistä huonommissa väleissä Konstaapeli Jonnan kanssa. - Jos kerran olen avaintodistaja, niin
olisit voinut järjestää minulle jotain suojelua sentään, hän ryöpytti Jonnaa. Ellen olisi käyttänyt
haarniskaa, olisin nyt entinen todistaja. Ja sitä paitsi, ketä vastaan minä edes todistaisin, kun ei
poliisi ole saanut ketään kiinni? Arrghhh!
Jonna ei oikein osannut ottaa kritiikkiä vastaan, vaikka se sinänsä olikin ihan asiallista.
- Enhän voinut tietää sen hullun Kaalinpään olevan vielä Elboniassa, Jonna puolustautui. enkä sitä
paitsi tiennyt hänen olevan oikeasti noin taitava, että pystyi jäljittämään sinut von Schlottersteinien
taloon. Onhan sinulla siellä monta vampyyriä suojanasi!



En minä joka paikkaan voi ehtiä, tuumi Jonna seistessään Elbonian poliisiaseman tyhjän sellin ovella.
Voi kunpa hän nyt saisi vähän puhtia.




von Schlottersteinien talon pihalla patsasteli yksinäinen haarniskahahmo. Maisa käytti tässä talossa vampyyreiden takia aina pimeän tullen haarniskaa, vaikka töissä ja vapaa-ajalla päivisin tietysti tavallisia vaatteita. Hän oli aivan varma, että Tohtori Kaalinpää yrittäisi uudelleen ja piti vahtia puutarhassa. Hän halusi olla valppaana torjumaan kaikki mahdolliset iskut.



Parasta harjoitella kirveenheittoa, Maisa tuumi. Kaiken varalta.



Sisällä talossa Pappa Dracula oli äreänä Vladille: - Piläsit melkein minyn tärskyt sen ihänän däämin
känssä. Mitä sinä sen kimppyyn hyökkäsit, senkin hylly? Ölin kytsynyt vierään ja sinä hölmöläinen isket
hänet känveesiin, senkin tömppeli. Önneksi hän päihitti sinyt, siitäs säit ja ihän ömää syytäsi. Siinäpä
sinylle öivällinen äitipyöli myyten, hih-hih-hii. Menehän nyt pöis siitä kääpiltä, minyn täytyy
pykeytyä.
Vlad oli hyvin nolona ja hyvin hiljaa, mitä ei tapahdu kovin usein. Vain vaivoin hän sai puristetuksi
suustaan pienen anteeksipyynnön.



Pappa Draculan mielestä oli harmillista, että Maisa käytti jatkuvasti haarniskaa. Se vaikeutti puremista
niin vietävästi eikä Pappa ollut päässyt puraisemaan Maisaa, vaikka mieli olisi tehnytkin. Nyt Pappa joutui sitten tyytymään tällaisiin liharuokiin - hyh. Kyllä raavas vampyyri tarvitsee tuoretta lämmintä verta pärjätäkseen. Täällä hän ei voisi enää muutenkaan kovin pitkään asua, koska talo oli liian ahdas hänen makuunsa. Mieli teki sitä paitsi jo takaisin kotiin Transsilvaniaan. Hän oli tehnyt päätöksen pyytää Neelaa lähtemään mukaansa.





Neela odotti treffejä Papan kanssa yhtä innokkaasti kuin joulua. Hän ei malttanut odottaa enää
hetkeäkään. Tätä hän ei olisi itsekään itsestään uskonut, mutta se oli Neela, joka nyt soitti Papalle ja pyysi saada tulla käymään. Pappa ilahtui kovasti.



Papan vampyyrinhampaat olivat oivalliset: niillä Pappa pystyi järsimään Neelan paksua suomuista käärmeennahkaa jopa hihan läpi niin, että Neelalta meni jalat alta ja nautinnon väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, aaahh!
Outo pariskunta, mutta pääasia, että sopivat toisilleen ja olivat onnellisia yhdessä.



- Nämä olivat super ihanat treffit, huokasi Neela, kiitos Pappa. Olet ihana.
- Minyllä olisi sinylle pieni ehdötys, kyltäseni, kuiskutti Pappa Neelan korvaan.
Voimme vain arvailla, miten hän asiansa ilmaisi. Kenties hän sanoi, että talo ilman emäntää on kuin
lehdetön puu tai piha ilman sadettajaa tai jotain sellaista.
- Sinyn ei tärvitse västätä nyt heti. Mietihän äsiää räyhässä ja söitä minylle, mikä on päätöksesi.



Papan ilmeestä voi päätellä, minkä vastauksen Neela antoi.



Kun Tohtori Kaalinpää seuraavan kerran käveli Elbonian katuja postinkantajana, hänellä ei enää ollutkaan yhtä hyvä onni matkassa. Hänet tunnistettiin!

 

Mitähän asialle voisi tehdä? Oli tullut aika muokata naamavärkki uuteen uskoon.



Näpyti näpyti. - Uudet kasvonpiirteet koneeseen ja pian voinkin sanoa hyvästit Tohtori Kaalinpäälle
sellaisena kuin hänet on etsintäkuulutettu, tuumasi Tohtori Kaalinpää.



Kas noin. Tohtori Kaalinpää oli tyytyväinen, mutta uusi look vaati tietysti vielä uuden meikin.



Peilin edessä laitettiin uusi kampaus ja uusi meikki. Myös silmälasit sopi nyt ottaa käyttöön.



Tohtorilla oli kaapissaan monet eri nimille kirjoitetut henkilöllisyyspaperit valmiiksi, mutta vain yksi
kunnollinen vaateparsi. Nyt oli siis lähdettävä reippaasti ostoksille. Samalla voisi hiukan testata
uutta ulkonäköä. Tunnetaankohan hänet kuitenkin?


Saavuttuaan Elbonian H&M:lle Tohtori Kaalinpää katseli ympärilleen.
- Kauhea mikä hyypiö, en tykkää yhtään.
Taustalla Hilda Moneypenny jäi katsomaan pitkään, mutta ei tuntenut. Hilda näytti ihan mallinukelta.



Tohtori Kaalinpää säteili kassalla tyytyväisyyttä saadessaan asioida rauhassa, sillä kukaan ei nyt voinut tunnistaa häntä muuta kuin vasta sormenjäljistä tai DNA:sta. Hän voisi jatkaa salaisia puuhiaan kenenkään häiritsemättä.



Entä mitä tapahtui sille toiselle etsintäkuulutetulle, Linda Meripurolle? Joudumme palaamaan ajassa
hiukan takaisin päin päivään, jolloin Maisa löydettiin (osa 21). Tässä Meripurojen talo
iltavalaistuksessa.


Lindan suunnitelmat olivat menossa pahasti myttyyn ja hän tiesi, että nyt oli oikea aika poistua
paikkakunnalta. Suru painoi hänen mieltään raskaana: hän ei ottaisi lapsia mukaan. Millahan olikin jo
aikuinen ja Nuno oli juuri tullut teini-ikään. Heidän elämänsä olivat täällä Elboniassa.
 


Lindan entinen poikaystävä Takeo Nakamura oli saanut Lindalta kutsun tulla käymään. Takeo muisteli
Lindaa lämpimästi. Heillä oli ollut lyhyt, mutta kiihkeä suhde joskus aikoja sitten, eikä Takeo ollut löytänyt ketään aivan yhtä ihanaa naista myöhemmin. Minkähän vuoksi Linda nyt näin yllättäen halusi tavata? Takeo elätteli mielessään toiveita suhteen lämpenemisestä uudelleen.



Linda: Minulla on teille tärkeää asiaa, pojat. Nuno, tässä on isäsi Takeo Nakamura. Takeo, anteeksi että
en ole kertonut aiemmin, että sinulla on poika. Sain itsekin varmuuden asiasta vasta jokin aika sitten.
- Ai kato faija moi. Okei, mulla on siis sukujuuret kaukana maailmalla, sanoi Nuno.
Takeo oli aivan ällikällä lyöty Lindan yllättävästä ilmoituksesta. Hän ei olisi ikimaailmassa osannut
arvata mitään tällaista eikä pystynyt järkytykseltään sanomaan ensi alkuun yhtään mitään.



- Aikamoisen pommin äitisi pudotti, puuskahti Takeo viimein. Hän olisi halunnut kuulla asiasta ensin
kahden kesken Lindalta. Nyt hän joutui heti vastatusten vieraan teinipojan kanssa, joka kuuleman mukaan olikin hänen oma poikansa.
Sen sijaan Nunon ajatuksissa pyöri jatkuvasti naapurin Kerttu, joka oli hänen
kanssaan samalla luokalla koulussa. Muusta Nuno ei paljon piitannut. Isän yllättävä tapaaminen oli
hänellekin silti vaikea asia.



- No olipa hämmentävä perheenlisäys ja ihan ilman ennakkovaroitusta sitten latasit täysilaidallisen, Takeo moitiskeli. Miksi juuri nyt? hän tiedusteli sitten. Mielestäni tämän olisi voinut hoitaa paljon tahdikkaamminkin ja ajan kanssa.
- Olen pahoillani, todella pahoillani, Takeo, vastasi Linda. Olen lähdössä pois ja halusin kertoa tämän
asian, ettei se jää painamaan mieltä. Tässä on nyt hiukan kiire sillä olen jo pakannut laukun.
- Mihinkäs sinulla nyt sellainen hoppu on, Takeo oli hiukan pettynyt, mutta Lindalla ei ollut aikaa (eikä halua) selittää tarkemmin. Kertoi vain aikovansa kiertää vähän maailmaa.



Sen jälkeen kun Takeo oli lähtenyt, Linda nähtiin pihalla vielä pitkään. Hän kaivoi kuoppaa. Mitä etsit,
Linda?



Aamu alkoi jo valjeta ja aina vain Linda kaivoi. Kädet olivat jo aivan rakoilla, mutta sinnikkäästi hän
jaksoi heiluttaa lapiota. Hän oli löytänyt jo monta kiveä ja luuta, mutta aika kauan kesti ennen kuin
löytyi vihdoin se aarrearkku, jonka hän oli päättänyt ottaa mukaansa.



Sitten hän hyppäsi enempiä aikailematta pihassa odottavaan kattoikkunalla varustettuun vanhaan Lada Nivaan, jonka hän oli varta vasten hankkinut pakoautoksi, koska heidän tavallinen autonsa herättäisi liikaa huomiota. Laukku oli painava, koska siellä oli niin paljon kultaa. Milla tuli vilkuttamaan perään: - Noh, onnea matkaan nyt sitten!



Jostain syystä Leeni Kitulias tuli käymään, mikä oli ihan hyvä asia, sillä kuten tiedetään, servot
tekevat taloustyöt myös kyläillessään ja tässä huushollissa oli todella likaiset suihkut. Nuno kiitteli
Leeniä vuoteensa sijaamisesta. Samalla hän selitti, että hänen äitinsä oli nyt vapaa kuin taivaan lintu.



Parin päivän sisällä kaikki oli lehdestä luettavissa. Takeo ymmärsi, mistä oli kyse. Hän ihaili ja
rakasti Lindaa suuresti ja halusi tarjota tälle turvapaikan. Hän suojelisi Lindaa ja pitäisi hyvää huolta.



Vapaa kuin taivaan lintu toden totta, mutta ei kuitenkaan yksin. Takeo oli päättänyt lähteä Lindan mukaan. Voi kuinka liikuttavaa.



Maanpakolaiset päättivät mennä kihloihin. Heillä olisi ainakin toisensa.



Matkantekoon oli varattu asiallinen menopeli: oma helikopteri.



Sisältä helikopteri oli yllättävänkin tilava ja penkkejä oli riittävästi. Muita matkustajia ei
tietenkään ollut.



Siksi olikin hiukan outoa että he päättivät istua sylikkäin, mutta mikäpäs siinä, jos se tuntui heistä
mukavalta.



Sitten lähdettin matkaan kohti tuntematonta määränpäätä.





-----

Kommentit mieluummin vieraskirjaan, kiitos. Se on tuossa sivupalkissa.