Hei ja tervetuloa seuraamaan TS2-tarinaani Elbonian naapurustosta. Tässä osassa palaamme Rockradioon, jonka studiossa toimittaja-Jussi ja tuottaja-Usko punovat juoniaan.



Jussin show on juuri päättynyt ja se meni ihan mukavasti. - Heh, minä tässä haluaisin vain pitää pienen tuotantopalaverin, mutta taas sille soitti joku nainen, valittaa Usko.
- Shhht!, suhahtaa Jussi hampaidensa välistä Uskolle.  - En mä nyt ehdi mitään palaveria pitämään. On tässä vähän muuta menoa.
- Toisilla sitä käy näköjään koko ajan flaksi, tuumaa Usko. Mistähän minulle löytyisi daami? Me luurangot ei olla ihan niitä kaikkein halutuimpia deittejä. Jostain syystä tytöt pelkäävät luurankoja.




Tässä yhtenä iltana olin viettämässä iltaa eräässä paikallisessa kuppilassa ja tapasin siellä mukavan vaaleatukkaisen tytön. Hänen nimensä oli Maisa ja pyysin hänet tanssimaan. Meikä yritti parhaansa ja luulen, että hän piti tanssistani.



Hän oli oikein suloinen ja olisin mielelläni tutustunut häneen paremmin, mutta hän joutui yllättäen lähtemään ennen kuin kerkisin edes kysyä hänen puhelinnumeroaan. Nyt harmittaa, kun en tiedä, miten saisin häneen yhteyden.



Olen jo ihan epätoivoinen. Ja kun minä olen todella epätoivoinen, niin isken aina sormet kalloni läpi.



Sitten Slark tuli käymään ja pelasimme muutaman rundin pokeria. Myös Slarkin mielestä Maisa on kiva tyttö, mutta hänkään ei tiennyt sukunimeä eikä puhelinnumeroa. Hän tiesi kuitenkin Maisan asuvan tässä naapurustossa.



Sillä välin Jussilla oli hellä hetki Linda Merivaaran kanssa. Lindan kaksi tytärtä, Milla ja Nanna, ovat yliopistossa ja hän tunsi itsensä hiukan yksinäiseksi. Jussi on siitä niin mukava, että haluaa aina lohdutella yksinäisiä naisparkoja.



Eipä aikaakaan kun Jussi oli taas palannut takaisin studiolle:  - Hei Jussi, senkin laiskamato, taasko sitä haaveillaan siinä? Nousepas nyt ylös kuomaseni, kehotti Usko, meillä on tuotantopalaveri pitämättä.



- Minua huolestuttaa Rockradion mainostulojen saanti. Kasvu on lähes pysähtynyt, kuten tästä ajatuskuplani kaaviokuvasta näkyy, totesi Usko. Nyt meidän olisi löydettävä joku mielenkiintoinen henkilö tänne haastateltavaksi ja äkkiä. Onko ideoita?
- Muistelen kuulleeni huhun, että Elboniaan on äskettäin muuttanut upea vampyyrikaunotar. Voin yrittää selvittää asiaa, jos se on sinusta hyvä ajatus.
- Joo, selvitä vaan, mutta meidän täytyy nyt saada tänne joku tunnettu henkilö, jolla on hyvä supliikki ja joka kiinnostaa kuulijoita.



Jussi mietti hetken ja sanoi sitten: - Sain ajatuksen. Miten olisi selvänäkijä? Tiedän yhden, joka voisi suostua haastatteluun.
- Vai selvänäkijä, onkos hän sitten muka tunnettu? Täytyy harkita vielä, tuumi Usko. Onko muita ideoita? Annapas minulle kuitenkin sen selvänäkijän yhteystiedot, niin käyn tapaamassa häntä.




Usko oli saanut päähänsä kysyä Maisan puhelinnumeroa selvänäkijältä, mutta tämä vain puisteli päätään närkästyneenä: - En minä ole mikään numerotiedustelu. Voin kuitenkin katsoa kristallipallostani, missä päin maailmaa Maisan voi nähdä, jos haluaisit tavata hänet. Paljonko olisit valmis maksamaan sellaisesta tiedosta?
- Maksan mielelläni vaikka mansikoita, vastasi Usko ja kaivoi lompakon esiin.



Selvänäkijä kiillotti ja kiillotti kristallipalloaan, joka oli aluksi ihan savun täyttämä. Sitten savu alkoi hiukan hälventyä ja nainen lausahti: - Kohtalo on suopealla tuulella ja sallii minun nähdä, että Maisalla on tapana käydä ostoksillä Elbonian keskustan muotiliikkeissä. Sieltä voit hänet löytää liikkeiden aukioloaikoina.
- No höh, harmitteli Usko. Kai minä nyt olisin tuon verran osannut itsekin arvata.
Jospa hän tuleekin tänne puistoon, Usko ajatteli ja päätti jäädä vielä vähäksi aikaa odottelemaan.




Mutta Maisa ei tullut. Ilta meni kuitenkin ihan kevyesti jalat ilmassa Noora Kituliaan ja Hercule Poirotin kanssa. Silloin Uskolle tuli loistava ajatus: hän kysyi Poirottia haastateltavaksi Rockradioon. - Mikäpäs siinä, voin minä tullakin, vastasi Hercule Poirot. - No, tällä puheella, vahvisti Usko.



Seuraavana päivänä Slark oli taas pelaamassa ja Usko ajatteli korottaa pelipanoksia.




Usko kertoi pitäneensä eilen illalla hauskaa Hercule Poirotin kanssa puistossa. Slark on oikea pokerinaama: hänen ilmeensäkään ei värähtänyt, vaikka Uskon sanojen täytyi tuntua hänestä pahalta. Ei hän ollut päässyt yli onnettomasta rakkaudestaan. Hänellähän oli Herculeen antama sormus vielä sormessaan!



Jussi ei tiennyt välirikosta ja kysyi muina miehinä, mitä Herculeelle kuuluu. Slark vaikeni kuin ei olisi kuullut koko kysymystä. Onneksi Jussi ymmärsi olla kyselemättä enempää, sillä hän huomasi Slarkin ilmeestä tämän olevan itkun partaalla. Mutta Usko sen sijaan oli tyytyväinen, kun muiden huomio herpaantui pelistä. Taas hän voitti koko potin. Slark keksi äkkiä jonkin tekosyyn poistua paikalta ja pyyhkäisi salaa kyyneleen silmänurkastaan. Jussi hävisi loputkin rahansa Uskolle.



Kun tuli radiohaastattelun aika, Hercule Poirot jännitti suoraa lähetystä niin, että oli aivan kipsissä. Jussi rauhoitteli häntä ja sanoi: - Kyllä se hyvin menee. Vastaat vain kysymyksiin.
Samalla Jussi panee vaivihkaa merkille, ettei Hercule pidä enää sormusta.



Jussilla oli mennä hermot lähetyksen aikana, kun Hercule ei - salassapitovelvollisuuteensa vedoten - suostunut kertomaan mitään yksityiskohtia ratkaisemistaan tapauksista. Sen sijaan tämä alkoi hermostuneena kertoa kokemuksistaan Elbonian yössä. - Voi ei, ajatteli Jussi, mitähän tästäkin tulee...



- Istuin kaikessa rauhassa baaritiskillä, kun eräs vanhemmanpuoleinen nainen alkoi luoda merkitseviä silmäyksiä ja heittää ihan levotonta läppää. Olin jo hätää kärsimässä, mutta onneksi baarimikko tuntui tajuavan tukalan tilanteeni ja kiinnitti rouvan huomion muualle, niin että pääsin livahtamaan tieheni.



- Se oli vaarallinen ja pelottava kokemus, mutta selvisin siitä.



Jussin mielestä haastattelu ei sujunut ihan niin kuin hän oli suunnitellut. Ohjelman jälkeen Hercule jäi vielä hetkeksi istumaan ja juttelemaan, mutta Jussi oli ärtynyt eikä jaksanut enää olla kovin ystävällinen. Niinpä hän hyvästeli vieraansa melko lyhytsanaisesti.



Seuraavana päivänä Jussi huomaa, että rahat on loppu. Kääk! Olen pelannut kaikki rahani, mikäs nyt neuvoksi? Pitää löytää joku hölmöläinen lypsylehmäksi tänne pelaamaan...



- Hei Jonna, sinäpä olet säteilevän näköinen tänään, sanoo Jussi hunajaisella äänellä. Sattuipa mukavasti, että tulit käymään, meillä on pelipöytä tuolla yläkerrassa, mutta puuttuu yksi pelaaja. Kiinnostaisiko sinua pelata erä pokeria?



Jonna: -Taidatte kiertää lakia. Tämähän on laiton pelikasino! Minun pitäisi tehdä tästä ilmoitus.



Usko: - Joopa joo, eihän tässä oikeasti rahasta pelata. Pelimerkkejä nämä vain ovat. Sitä paitsi, jos aikoisit pidättää meidät, olisit laittanut meidät rautoihin jo aikoja sitten. Pelataanpas nyt ja jätetään tuollaiset turhat löpinät.



Taktisena vetona Usko antaa Jonnan voittaa. Jonna kahmii pelimerkit pöydästä.
Jussi: - Ei ollut taaskaan minun päiväni! Pahuksen pahus...



Voitettuaan Jonna nousee pöydästä ja tekee lähtöä.
 - Ketäs nyt pyydetään pelaamaan? pohtii Jussi. Ymmärrän, että Jonnan piti saada voittaa, koska häntä ei kannata suututtaa. Mutta joku pitäis silti löytää, jonka kanssa voi pelata oikeasti rahasta.  Nyt tarvitsen jonkun tasapainottamaan mun kassavirtaani.
- Ssshhht! hyssyttelee Usko. Puhutaan siitä myöhemmin, kunhan Jonna on lähtenyt.



Usko vietti yönsä sohvalla ja näki unta Jonnasta, joka on kyllä ihan viehättävä nainen. Mutta sisimmässään Usko toivoo kuitenkin edelleen löytävänsä salaperäisen Maisan.



Sitten Usko rohkeni vihdoin lähteä Elbonian ostarille norkoilemaan ja odottelemaan Maisan ilmaantumista. Kristallipallo oli oikeassa: eipä tarvinnut Uskon kauaa odotella, kun Maisa jo astuikin ovesta.
Aika yllättävä veto Maisalta oli tehdä aloite ja käydä heti flirttailemaan Uskon kanssa. Suudelmia kättä pitkin aivan spontaanisti. Kukapa voisi vastustaa moista? Usko on pelkkää hyytelöä Maisan käsittelyssä.



Vaaleanpunaisia sydämiä ilmassa ja molemmilla samanaikaisesti. Siitä se alkaa.



Ihanaa! Usko riemuitsee. Nyt löytyi tyttö, joka ei pelkää luurankoja.