Tarina palaa tauon jälkeen uusin ilmein ja jatkuu suunnilleen siitä, mihin se tauolle lähdettäessä jäi. Elbonian asukkaat toivottavat kaikki lukijat tervetulleeksi seuraamaan omaa hulvatonta elämäänsä.
Petra HowMany ei ollut uskoa korviaan. - Minäkö Idolssin voittajasuosikki? Et kai sinä, Usko, nyt vaan huijaa minua?
- Luota minuun, Petra. Kyllä minä managerinasi teen kaikkeni, jotta voittaisit. Joku sen kisan kuitenkin voittaa, mikset siis sinä. Petra-kultaseni, sinulle aukeaa tie tähtiin, vastasi Usko vakuuttavimmalla äänellään ja lisäsi, etteivät he voisi nyt näyttäytyä yhdessä, koska se herättäisi turhaa kohua. Eihän Idolssin tuomari voi olla läheinen kilpailijan kanssa. Sitä paitsi, Usko oli onnellisesti naimisissa.
Petra kertoi tohkeissaan äidilleen Kertulle olevansa jo melkein Idolssin voittaja. - Ihanaa, Petra kulta, ihanaa! sanoi Kerttu ja oli ihan täpinöissään sillä hänkin uskoi tyttärensä voittoon. - Miten olisi pieni muodonmuutos vielä ennen seuraavaa karsintaa, ehdotti äiti.
- Joo, haluaisin hiustenpidennyksen, innostui Petra ja toivoi, että äiti tarjoutuu myös maksamaan, kun kerran oli ottanut asian puheeksi.
Sitten seurasi pieni juoruilutuokio, jossa Petra arvioi muiden kilpailijoiden taitoja eli siis haukkui kanssakilpailijansa perinpohjin. Niin sitä pitää. Petra olisi halunnut sanoa pari valittua sanaa myös äitinsä karmeasta vaatetuksesta, mutta ei nyt kehdannut siinä pelossa, että jäisi ne hiustenpidennykset saamatta.
Kun koitti Idolssin semifinaali-ilta, nähtiin Usko Kallosen neuvottelevan Idolssin erään toisen tuomarin kanssa. Puheenaiheena näytti olevan kolmas tuomari. Taustalla Petra keskittyi suoritukseensa itsevarmana ja ylpeänä uusista pitkistä hiuksistaan.
- Sehän meni ihan hyvin! Et unohtanut sanoja tällä kertaa, huudahti Petran velipoika, Niko, kun Petra oli hoitanut osuutensa ja siirtynyt kulisseihin. Myös Lasse-serkku oli tullut kannustamaan Petraa. Lasse oli salaa hiukan ihastunut Petraan ja nytkin näytti syövän tätä silmillään. Ihmekös tuo, sillä Petrahan oli romantiikkasiminä useimpien mielestä vastustamaton.
Sitten Petra sai kuulla olevansa kolmen parhaan joukossa ja pääsevänsä Idolssin finaaliin.
- Nyt se on tapahtumassa, Niko, hän riemuitsi. - Tajuatko, maailma on avoinna edessäni ja kaikki on mahdollista!
Niko nyökytteli päätään ja oli onnellinen sisarensa puolesta. Edes jonkun unelmat olivat toteutumassa.
Usko tuli jälleen Petran opiskelijaboksiin neuvottelemaan jatkosta. Jostain syystä neuvotteluja käytiin vaakatasossa.
- Tunnen olevani jo voittaja, vaikkei tämän kisan ykkössija nyt osuisikaan kohdalle.
- Kyllä sinä voitat, vakuutteli Usko jälleen ikään kuin hän olisi tiennyt jotain. Iltapäivälehdet povaavat sinulle äänivyöryä. Saat levytyssopimuksen ilman muuta joka tapauksessa.
Petra sai kaiken muun tohinan keskellä myös opintonsa päätökseen. Ehkä paperit tulivat rimaa hipoen, mutta siitä viis. Ei sitä kukaan enää myöhemmin kyselisi. Mitäpä hyötyä esiintyvälle taiteilijalle olisi Villapalleron tutkintotodistuksesta?
Petra alkoi jo tottua esiintymiseen valonheittimien paahteeseessa. Hän tunsi löytäneensä oman alansa viihdyttäjänä ja oli onnellinen päästessään lavalle. Hän oli kokenut kilpailun aikana monia epätoivon hetkiä. Hän oli laihduttanut itseään rankalla dieetillä ja harjoitellut hullun lailla. Nyt kaikki tuo oli takana ja ankara työ alkoi kantaa hedelmää: hän oli laulukilpailun finaalissa. Ennakkosuosikkina!
- Jos ei tällä esityksellä heltiä ykkössija, niin ei sitten millään, ajatteli Petra itsevarmana ja nosti etusormen pystyyn merkiksi, että hän oli numero yksi.
- Tämän tyylin pitäisi vedota tv-katsojiin, mutta, jos ja kun voitan, muutan tyylini heti täysin. Oikeastaan olisi parempi tulla kakkoseksi, niin ei levy-yhtiö pääsisi niin määräilemään kaikesta, hän tuumi mielessään, kun laulut oli laulettu ja odoteltiin äänestystuloksia.
Petra halusi laulukilpailun jälkeen tuoda esiin todellisen minänsä: rajun rokkimimmin. Siispä taas muodonmuutokseen.
- Senkin tohelo, tämä on kyllä viimenen kerta, kun käytän sinun palveluitasi, Petra huusi epäonniselle kosmetologille.
Tämä irvisteli surkeana ja pyyteli tuhannesti anteeksi, koska oli pilannut Petran kasvojen ihon vääränlaisella kuorintavoiteella. Petran silmät punoittivat ja olivat aivan turvota umpeen allergisen reaktion takia.
Petra vuokrasi asunnon eräästä Elbonian keskustan hyvämaineisesta vuokrataloyhtiöstä. Naapurit olivat kaikki vähän vanhempaa väkeä, mutta ei se häntä haitannut.
Taloyhtiön nimi oli Murina-asunnot, mutta sekään ei tuntunut pahalta Petrasta. - Kaikki on ok, kunhan täällä mun kämpässäni eivät murise muut kuin minä, hän naurahti itsekseen.
Kaikki tulivat tervehtimään ja onnittelemaan Idols-kisan tuoretta voittajaa. He utelivat ensilevyn ilmestymisestä ja halusivat nimmareita. Kaikki tämä hiveli Petran itsetuntoa ja hän alkoi entistä varmemmin uskoa omiin kykyihinsä. Olikohan hänestä kehkeytymässä diiva?
Samaan aikaan toisaalla:
Meri-Elbonian hienostokaupunginosassa oli yön aikana satanut yllättäen lunta ja asukkaat heräilivät aamulla maan ollessa ohuen valkoisen hunnun peitossa.
Lumi suli heti, kun aurinko alkoi lämmittää. Tässä talossa asui eräs nuori mies, joka oli lapsena kokenut kovia omituisen tiedenaisen, tohtori Kaalinpään, vankina.
Aleksi oli nyt teini-ikäinen ja kävi Meri-Elbonian lukiota. Hän menestyi koulussa normaalisti, eikä kukaan siellä tiennyt hänen aikaisemmista vaiheistaan. Hän itse halusi olla mahdollisimman tavallinen ja unohtaa kaikki ikävät muistot.
Unohtaminen ei kuitenkaan aina ole niin helppoa. Juuri kun sitä luulee päässeensä eroon vanhoista asioista, ne saattavat ryömiä esiin hiljaa hiipimällä kuin peikot pimeästä kellarista. Tai ne saattavat ryöpsähtää rytinällä päälle lupaa kysymättä ja hukuttaa alleen hyökyaallon lailla. Silloin tällöin Aleksin uniin palasivat lapsuuden kauhut: kylmässä kellarissa värjötteleminen, tohtori valkoisessa takissaan hullun kiilto silmissä, ainainen turvattomuuden tunne.
Aleksi oli mammonatavoitteinen ja kiinnostunut etenkin viihteestä ja kulttuurista, mutta ei ollenkaan ruuasta, vaikka hänen pääharrastuksensa oli ruuanlaitto. Outoa. Hän vietti paljon aikaa chatissä ja etsi mieleistään seuraa. Siellä hän tutustuikin mukavaan tyttöön. Kävi ilmi, että he olivat jopa tunteneet toisensa joskus alakoulussa, mutta eivät olleet nähneet pitkään aikaan. Tytön nimi oli Reetta Gabbel.
Aleksi ei halunnut muistella menneitä puhelimessa edes Reetan mieliksi. Sen sijaan hän pyysi Reettaa käymään. Aleksin riemuksi tämä lupasikin tulla pikimmiten.
Voih, Aleksi taisi juuri menettää sydämensä. Reetasta oli kasvanut oikea kaunotar. Miten ihmeessä Slarkin ja Nuutin kaltaisten karjujen tytär voi olla näin viehättävä, en kyllä ymmärrä.
Reetta ei juuri nyt kaivannut elämäänsä romantiikkaa ja torjui päättäväisesti Aleksi-paran sinänsä ihan viattomat lähestymisyritykset. Olisikohan syynä se, että Reetalla oli kotona ilmassa liikaa testosteronia ja vahvaa jalkahikeä.
Reetta paljasti vihdoin tulleensa oikeastaan sen vuoksi, että hän olisi aikoinaan kovasti halunnut selvittää tohtori Kaalinpään kadonneen päiväkirjan arvoitusta. Hän toivoi Aleksin suhtautuvan nyt myönteisemmin ja ryhtyvän hänen kanssaan salapoliisityöhön.
- No tulihan se sieltä, ajatteli Aleksi ja hänen naamansa venähti, koska toinen ei ollut oikeasti lainkaan hänestä itsestään kiinnostunut. Pitihän se arvata, hän tuumi apeana, mutta päätti olla näyttämättä pettymystään mitenkään Reetalle.
Reetta ihastui Aleksin täplikkääseen Minttu-kissaan ja halaili sitä hellästi.
- Kuuntele, Aleksi, sehän kehrää! Mikä tämän nimi on? Onko se tyttö vai poika? Voi kuinka suloinen mm-mmm.
Aleksi katseli tyynesti vieressä ja ajatteli, että hyvä että edes kissastani tykkäät, vaikket minusta. Ehkäpä tykkäät vielä joskus minustakin ja paijaat minua...
Aleksi sulki silmänsä ja uneksi pitelevänsä Reettaa sylissään ja laittoi jo suunsakin suppuun suukkoa varten...
Sitten hän havahtui siihen, että Reetan piti lähteä. Ei suukkoa oikeasti - ei vielä tänään.
Kun Reetta oli mennyt, Aleksi halaili hänkin Minttua ja kuiskaili sille salaisen toiveensa: hän tekisi mitä vain, jotta saisi Reetan omakseen. Vaikka ryhtyisi salapoliisityöhön, jos vain sillä keinoin saa pidettyä yhteyttä tuohon unelmien tyttöön.
Seuraavaksi palaamme yliopiston kampukselle opiskelijoiden yhteiskämpille vielä hetkiseksi.
Ville oli päättänyt jättää opinnot kesken ja kaikkien lehtoreiden suostutteluista huolimatta piti päänsä. Hänellä oli syynsä, joita hän ei aikonut paljastaa kenellekään.
- No jos muutat mielesi ja haluat suorittaa loppututkinnon myöhemmin, niin osasuorituksesi ovat voimassa vielä viisi vuotta. Tervetuloa takaisin, olen varma, että tulet järkiisi ja palaat vielä, sanoi Lehtori Harmaapää ja kätteli Villeä hyvästiksi.
Lehtori oli niin kuivakas persoona, että Villellä alkoi ihan suuta kuivaa ja hän otti limuautomaatista energiajuoman.
- Tämä on viimeinen limu näillä kulmilla, tuumi Ville haikeana. Hän oli käynyt leikkauttamassa tukkansa lyhyeksi ja mietti mahtaisiko kukaan huomata mitään.
Villen tietämättä häntä tarkkailtiin ikkunan läpi. Eräs sinnikäs ihailija hiippaili talon seinustalla ja tiiraili sisään. Naikkonen oli kuullut Villen olevan lähdössä ja halusi kiihkeästi saada selville, minne tämä oikein oli menossa. Hänellä oli vielä suunnitelmia Villen varalle.
Ville oli juuri varaamassa yhdensuuntaista lentoa itselleen, kun Janita osui paikalle. - Voi ei, olet leikkauttanut tukkasi! Ja olet näköjään pakannut laukkusi. Se on siis totta. Olet todellakin lähdössä. Mihin sinä nyt oikein menet? kysyi Janita.
- Menen aluksi isäni luokse. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan, vastasi Ville ja jätti tahallaan mainitsematta kaupungin nimen. Oli parempi vain lähteä jälkiä jättämättä.
Villen isä, Henrik Uusimies oli tienannut omaisuutensa pornokauppiaana. Hän vietti varakkaana miehenä eläkepäiviään tässä valkoisessa talossa. Hänen kanssaan samassa taloudessa asui myös robotti Armando, joka oli ammatiltaan rakennusmestari.
Henrik oli kovin yllättynyt ja ilahtunut poikansa vierailusta. He halasivat pitkään.
- Mikäs sinut tänne lennätti, kummasteli Henrik Villelle ja toivoi mielessään kaiken olevan hyvin.
- Kauhea nälkä. Onko sulla mitään ruokaa? kysyi Ville, joka ei uskaltanut kertoa isälleen opintojen keskeyttämisestä. Ehtisihän sen sanoa sitten myöhemminkin.
Ville ajatteli isänsä olevan ikäisekseen virkeä ja hyvässä kunnossa.
- Minun on saatava hänet suostuteltua rahoittamaan hankkeeni. Aion perustaa kahvilan, mutta eihän minulla itselläni ole riittävästi alkupääomaa. Siihen tarvitaan raha-avustusta isäpapalta. Ville ei tiennyt, miten paljon omaisuutta hänen isänsä oli elinaikanaan kaikkiaan kerännyt, mutta pieni raha-avustus varmaan liikenisi...
Ville puhui suunnitelmistaan kuin Ruuneperi ja sai isänsä innostumaan kahvilahankkeesta.
- Olen ostamassa tyhjää tonttia keskeiseltä paikalta kaupungin sydämestä, Ville selitti. Siellä on jo yksi rakennus valmiina ja parkkipaikka. Sijainti on erittäin hyvä kahvilaa ajatellen, sillä vieressä on kaupungin puisto. Jostain syystä tontti on ollut pitkään käyttämättä, mutta nyt se on laitettu myyntiin. Tarvitsen rahaa sen hankkimiseen ja pyytäisin sinulta lainaa, isä. Olen nyt vähän persaukinen kaveri, mutta kahvila alkaa pian tuottaa ja voin sitten maksaa lainan takaisin.
Muutamaa päivää myöhemmin Ville oli lähdössä rahojen kanssa tonttiostoksille ja isä tuli vilkuttamaan hyvästiksi.
En tiennytkään, että talossa oli myös vaaleanpunainen kani. Se ei vilkuttanut, mokoma.
Puiston laidalla oli tosiaan aidattu tontti, jossa könötti yksi pienehkö rakennus ja pieni parkkipaikkakin näytti olevan. Tontin ympärillä kohosi synkeänä korkeita kerrostaloja.
- Tämä sen täytyy olla, ajatteli Ville, joka oli kiirehtinyt tekemään kaupat ennen kuin oli edes nähnyt tonttia. Sinänsä kiinteistökaupassa sijainti ratkaisee, mutta kieltämättä rakennuksen heikko kunto oli pienoinen pettymys.
Paikalle osui sattumoisin myös Petra HowMany, joka epäili Villen menettäneen järkensä.
- Tuoko räjähtäneen näköinen tönö on nyt sinun uusi työpaikkasi? hän ihmetteli. Joudut rakentamaan kaiken alusta lähtien uusiksi.
Ville olisi kaivannut kannustusta eikä moitteita. Hän totesi kuivakkaasti, että hänen isänsä robotti oli pätevä rakennusmestari ja omisti oman rakennusliikkeen. Häneltä saisi varmasti apua ja asiantuntevia neuvoja.
- Voi Ville, Ville! Nuo vanhat autonakut ovat kyllä ongelmajätettä. Mitähän noissa laatikoissa oikein on? Ja katso, tuolla juoksee rotta! Petra huudahti kauhistuneena. Siivottavaa näytti riittävän.
- En uskalla nyt lähteä täältä, koska pelkään, että täällä käy varkaita, valitteli Ville.
- Eihän täällä ole edes mitään varastettavaa, paitsi ne ongelmajätteet, vastasi Petra napakasti takaisin.
- Alan pian palkata henkilökuntaa ja haluaisin palkata sinun Saimi-tätisi töihin. Luuletko, että hän olisi kiinnostunut? tiedusteli Ville.
- Älä nyt ole naurettava, Ville. Saimihan on Elbonian lyseon rehtori nykyään. Miksi sinä hänet palkkaisit? Ja tekemään mitä? Petra purskahti nauruun, sillä ajatus oli hänestä niin mieletön.
- Perustatko siis ravintolan? Millaista ruokaa ajattelit tarjota? Toivottavasti rasvassa paistettuja herkkuja! Sinun pitää palkata joku gourmet kokki, ehdotti Petra.
- Ei ei, en pidä paistetuista ruuista sanoi Ville, siitä tulee sitä paitsi kahvila eikä mikään ravintola. Lan-kahvila nimeltä Crazy Mouse Café. Nopea verkko nääs niin on kiva pelata. Siitä tulee tosi suosittu pelaajien kokoontumispaikka.
Vielä samana iltana eräs ruskea robotti ajeli määrätietoisena pitkin kaupungin katuja. Kukapa se siinä on Volvon ratissa, ellei vanha tuttavamme HK-47.
HK-47 saapui Villen tontille ja huomasi myytävänä-kyltin, jota Ville ei ollut vielä poistanut.
- Voi ei, tämäpä ylläripylläri! Nyt tämä tontti siis myydään, hän ajatteli ja sadatteli karkeasti. Minun pitää käydä tyhjentämässä kamani pois tuolta rakennuksesta, ennen kuin uusi omistaja saapuu. Minneköhän minä ne nyt sijoittaisin? Voihan ruostunut rautaromu!!!
HK-47 oli sentään siitä tyytyväinen, että oli huomannut myyntikyltin ajoissa. Autiotalo oli ollut pitkään passeli tukikohta hänen hämäräpuuhilleen, mutta nyt oli sitten tullut aika vaihtaa majaa.
HK-47 ei malttanut olla räyhäämättä Villelle saatuaan tietää, että tämä oli uusi omistaja.
- Tähän ei kyllä rakenneta mitään, hän uhosi. Tonttihan on rakennuskiellossa! On ollut jo pitkään. Siksi se ei ole mennyt kaupaksi.
Ville oli aivan ällikällä lyöty. Ohhoh, tätä hän ei olisi osannut ottaa huomioon.
*********
Jatkoa tulee joskus, en tiedä vielä milloin.
