Mitäh? No älä mua ainakaan kato, ei se mun syytäni ole!
.....................................................................................................................................................





Millan mielessä kävi siskonsa Nannan häät useasti ja hän mietti, miten pitkään vielä saisi odotella omiaan.  Mige ei enää ottanut yhteyttä päivittäin niin kuin ennen, eikä Milla uskaltanut myöskään itse soitella, ettei olisi koko ajan ollut tyrkyllä. Sen sijaan hän päättikin soittaa Nannalle. Tuore aviopari oli juuri muuttanut pieneen taloon toiselle puolelle kaupunkia.



- Kuule Nanna, voisinko tulla käymään siellä teillä? Ajattelin tarjoutua auttamaan muuttolaatikoitten purkamisessa. Sitä paitsi tarvitsisin vähän piristystä.
- Juu, tule vain. Oikein kivaa, nähdään kohta! vastasi Nanna.



Burton ja Nanna suunnittelivat oman talon rakentamista. Tässä Burton etsii lehdestä tontti-ilmoituksia ja juttelee isänsä Villen kanssa taloprojektista. Talopiirustukset oli jo katsottu valmiiksi ja rakennusurakoitsijakin oli valittu (siis minä tietysti, heh). Ville lupasi auttaa kaikin tavoin, myös taloudellisesti. Burtonillahan ei ollut samanlaisia tuloja kuin veljellään Migellä, joka oli opiskeluaikana ryhtynyt kirjoittamaan ja oli nyt jo varsin tunnettu kirjailija.



Sitten Burton sanoi kuulleensa juttuja isästään, että tämä oli käynyt konstaapeli Jonnan luona tonttuvarkaissa. Nanna ei ollut uskoa korviaan: - Kuinka sinä nyt sellaista menit tekemään? hän ihmetteli.
 Burtonin ja Nannan uteliaisuus oli Villestä aika kiusallista, mutta sitten hän päätti kertoa totuuden.



Ville oli ollut juuri aikeissa ryövätä piruuttaan puutarhatontun Jonnan pihasta, kun tämä olikin rynnännyt paikalle alusvaatteisillaan ja alkanut nauraa hänen touhuilleen.



Sitten Jonna alkoi torua niin pontevasti ja pomppi tasajalkaa ison masunsa kanssa, että Ville pelästyi ja pudotti tontun maahan. Se oli aika hassua ja me molemmat nauroimme makeasti tilanteelle. Niin joo, Jonna siis odotti lasta ja pelkäsin synnytyksen käynnistyvän moisesta pomppimisesta.



Ei siitä tapauksesta jäänyt mitään kaunaa meidän välille. Mutta vähältä piti etten joutunut kätilöksi ja auttamaan synnytyksessä, totesi Ville. Lapsi nimittäin syntyi vielä samana iltana.



Se oli tyttö ja sai nimekseen Jenna.



Nanna puolestaan oli ollut Jennan ensimmäisillä synttäreillä. Mitähän siinä nyt niin kauheaa oli, että Nannan noin piti irvistellä?



Jonnan Jennasta tuli tämän näköinen taapero. Kovasti on isänsä näköä tuossa nenän seutuvilla ja vaaleat hiukset, hmmm.. simien genetiikka on kyllä aika mielenkiintoista. Nanna sanoi ihmettelevänsä, miten Jennalla voi olla vaalea tukka, kun vanhemmat ovat mustahiuksisia, mutta Jenna tuleekin isoisäänsä.



Kun Milla vihdoin saapui Nannan ja Burtonin taloon, hän sai huomata, että myös Ville oli siellä ja Babettekin oli tullut paikalle. Millasta oli oikein mukavaa jutella Villen kanssa. Ville pitää paljon Millasta ja hänestä on sääli, ettei Mige enää ollut kiinnostunut. Millasta tulisi meille mukava miniä, tuumaa Ville. Sitten hän sai ajatuksen, että ehkä Milla kaipaisi lohdutusta ja mikäs sen mukavampaa, kuin lohdutella noin nättiä punapäätä, hmmm...
Voi ei, Ville, ei kai sentään?! Sitäpaitsi, sinähän olet tietotavoitteinen etkä mikään romantiikkasimi.



Sitten Ville murjaisi jonkun vitsin Burtonille ja he nauroivat Millan selän takana. Mistähän mahtoi olla kyse?
- Mikäs nyt niin naurattaa? kysyi Milla viattomasti.



Burtonia nolotti ja hän muutti puheenaihetta alkaen nopeasti kertoa käynnistään naapuritalossa. Siellä asui eräs nainen pienen poikansa kanssa. Pojan nimi oli Rüdiger ja hän oli oikein kohtelias ja hyvin kasvatettu nuorimies.



Se talo on aivan Hercule Poirotin talon naapurina syrjäisellä kadulla, mutta se on niin puiden katveessa, ettei juurikaan näy kadulle. Perheen nimi on von Schlotterstein. Olimme siellä yhdessä Migen kanssa, Burton sanoi, mutta ei maininnut, että Mige oli erttäin kiinnostunut talon rouvasta.



Burton kertoi heidän keskustelleen Elboniaan muuttaneista ulkoavaruuden miehistä, jotka olivat tiettävästi tulleet tänne joltain kaukaiselta planeetalta kai Babylon 5:n kautta.
Hän ei kuitenkaan viitsinyt mainita, missä tämä keskustelu tarkalleen ottaen käytiin, ettei Millalle tai Nannalle tulisi turhaan paha mieli. Niin ikään Burton jätti kertomatta muutaman muun tärkeän yksityiskohdan tuosta kyseisestä illasta.



Kuten sen, että Mige meni altaaseen ilman rihman kiertämää, eikä talon rouva ollut siitä moksiskaan. Ihaili vain hyviä näkymiä hymyssä suin. Taisi sanoa nam-nam, tai jotain...



Sitäkään Burton ei kertonut, että hypätessään altaaseen hän epähuomiossa potkaisi talon rouvaa kasvoihin oikein kunnolla. Pientä ärtymystä vain oli havaittavissa rouvan ilmeessä, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Oli muuten sen verran nolo juttu, että eihän tästä tarvitse kenenkään muun tietää, Burton ajatteli.

Mutta joku muu tietää kuitenkin, sillä heitä vakoiltiin salaa!




Hercule Poirot (senkin vanha tirkistelijä!) oli kyttäillyt naapuritaloa koko päivän nähdäkseen vilauksen naapurin uusista asukkaista ja nyt hän oli saanut nähdä enemmän kuin tarpeeksi. Hän oli näkemästään aivan pois tolaltaan.
- Tätä se mun uneni tiesi, hän huudahti.
Mikä nyt noin sai Herculeen järkyttymään?



Hercule oli kaukoputkellaan nähnyt, miten Mige ja naapurin nainen juttelivat puutarhassa. Heillä näytti olevan oikein mukavaa yhdessä. Sitten Hercule näki Migen poistuvan tontlta.



Hercule piti huolestuttavana rouvan kummallista ilmeilyä ja teräviä kulmahampaita, mutta se mikä hänet todella pelästytti oli tämä näky:



Rouva muutti itsensä lepakoksi ja lennähti siivet läpsyen ja pienet jalat peräpäässä viipottaen talonsa takapihalla olevaan mausoleumiin. Hercule sai epäilyksilleen näin varmuuden: naapurissa asui vampyyri. Hercule mietti, pitäisikö hänen varoittaa Migeä, vai antaisiko toisten vain huolehtia itse omista asioistaan. Siinäpä pulma, jota Hercule jäi miettimään.




Takaisin Burtonin ja Nannan luona: vaikka Burton ei kertonut mitään yksityiskohtia, niin eihän Milla tyhmä ollut. Hän tajusi heti, mistä oli kysymys. Olihan hän jo kuullut huhuja  kauniista  kreivitär von Schlottersteinista, jonka he olivat itse asiassa Migen kanssa nähneetkin kerran yliopiston aikana diskossa. Nyt se lehmä oli siis muuttanut kaupunkiin. Siinä täytyi olla syy, miksi Mige oli muuttunut niin etäiseksi. He olivat yhdessä, Mige ja se... se...tyhjäpäinen miestennielijä! Arrgghh! Sietämätöntä! Millan verenpaine kohosi huippuunsa.



Mustasukkaisen raivon vallassa Milla hyppäsi autoonsa ja lähti ajamaan. Hän vain ajoi ja ajoi kaasu pohjassa ilman päämäärää pitkin Elbonian katuja ristiin rastiin. Sydän hakkasi, veri kohisi suonissa ja sekavat ajatukset vilisivät päässä. Ensin hän ajatteli mennä sanomaan suorat sanat Migelle. Revin sen p--kapään kappaleiksi, sitten hän päätti ei, menenkin sinne sen ---tanan ämmän luokse ja tapan sen... Sitten hän päätti ei, nyt on parasta pitää pää kylmänä ja harkita asioita. Kylmä harkinta ei vain oikein onnistunut, kun tuska raastoi sydäntä.
- Mitä mä voin tehdä, hän ajatteli epätoivoisena, en mitään. Mä olen vain se entinen Migelle! Ja pahinta on, että kaikki muut on sen tienneet, itse tajusin vasta viimeisenä. En jaksa tätä enää, menen vain kotiin ja tapan itseni...--kele! Syöksyn lehmäkasvin kitaan! (No ei nyt sentään liioitella)



Milla oli murheen murtama käydessään yksin nukkumaan. Ristiriitaiset ajatukset kalvoivat hänen mieltään. Hän päätti ottaa Migen tiukkaan puhutteluun ja haukkua tämän lyttyyn. Ja sitten taas toisaalta ei, ei niin kannata tehdä. Mutta mutta... täytyihän Migen ymmärtää, että aito rakkaus on harvinainen lahja, jota pitää vaalia. Heitä odottaisi ihana yhteinen tulevaisuus ja elämällä olisi heille paljon tarjottavaa. Varmasti tuo toinen nainen olisi vain ohimenevä ihastus, Milla yritti vakuutella itselleen, mutta yöstä tuli uneton ja hänen tyynynsä kastui kyynelistä. Aamun valjetessa hän oli tehnyt päätöksensä: menen tapaamaan Migeä. Kävi miten kävi.



Migen talo (vasemmalla) oli aivan suoraan vastapäätä hänen vanhaa kotitaloaan. Hänestä oli mukava asua tutuissa maisemissa lähellä äiti Tiinaa ja isä Villeä.



Milla olisi halunnut selvittää asiat Migen kanssa ja kertoa, miten paljon hän tätä rakasti, mutta Mige vain naureskeli hiukan ylimielisesti. Millan kurkkua kuristi, kun hän tajusi olleensa vain ajanvietettä toiselle.

- Olet ihana nainen, Milla ja ansaitset itsellesi jonkun paljon paremman miehen. Ei sille mitään voi, ei tunteitaan voi pakottaa, sanoi Mige. Koita ymmärtää, ei se ole kenenkään vika. Kyllähän meillä oli hyvin mukavia hetkiä yhdessä, mutta liian tiivis parisuhde ahdistaa minua. Eihän me oltu mistään sen kummemmin sovittu, vai?  Ehkä on parempi, ettei nähdä toisiamme vähään aikaan, Mige totesi kuivasti.
- No, onnea vaan valitsemmallesi tielle, mutisi Milla pää painuksissa ja päätti poistua paikalta nopeasti ennen kuin Mige huomaisi väkisin esiin pyrkivät kuumat kyyneleet.

Voi Milla parkaa, kuka häntä nyt lohduttaisi?



Kenties eräs toinen yhtä yksinäinen?


Ei, ei ikinä Slark! Huh-huh....mitä sinä siinä oikein olet taas tekemässä Slark, käsi sepaluksessa?? Aiotko pissiä  naapurin piha-altaaseen?! Senkin hullu. Kyllä nyt Marten ja Darius Kosh saavat hyvän kuvan elbonialaisista.



Tässä nyt siis olivat ne paljon puhutut ulkoavaruuden miehet: Marten (vasemmalla) ja Darius Kosh juuri Elboniaan muuttaneina uuden kotinsa edustalla. Heitä tultiin tietysti heti tervehtimään niin kuin tapana on ja toivottamaan tervetulleeksi naapurustoon.



Kaikki ei vain sujunut niin hyvin kuin normaalisti, sillä tervehtijöiden keskinäinen eripura purkautui äkisti tappeluna. Kristian voitti Slarkin. Rosanna Lepolahti ja Darius ihmettelivät, mistä mahtoi olla kyse. Sitähän eivät enää muista nämä riitapukarit itsekään, mutta joka kerta kun nähdään, pitää hiukan mitellä voimia.
- Onko täällä aina tällaista? kysyi Darius. Halusimme Martenin kanssa tulla juuri nimenomaan rauhalliselle planeetalle, koska olimme saaneet kärsiä sodista aivan tarpeeksi. Me luulimme, että täällä olisi mukava asua. Nyt en oikein tiedä...




Marten Kosh käväisi heti tuoreeltaan tutustumassa viereisellä tontilla, jossa sattumoisin oli radioasema. Hän tapasi tuottaja Usko Kallosen, joka keksi pyytää Martenia haastateltavaksi Jussi HowManyn ohjelmaan (siihen tarvittiin koko ajan uusia mielenkiintoisia henkilöitä). Martenia koko ajatus nauratti. Hän kertoi olevansa melko hiljainen, mutta että Darius veljeksistä puheliaampana varmaan mielellään tulisi. Mielessään Marten ajatteli, tekevänsä näin kivan jäynän veljelleen.




Kun haastattelun aika sitten koitti, Darius olikin ihan innoissaan asiasta. Hän puhuisi mielellään radiossa, koska kaupunkilaisilla oli varmaan paljon uskomuksia ja harhaluuloja. Näin hän pystyisi kertomaan heidän olevan ihan tavallisia rauhaarakastavia alieneita ja siten ihmisten turhat pelot hälvenisivät. Jussi huomasi heti pitävänsä Dariuksesta ja pyysi tätä olemaan luontevasti vain ihan oma itsensä, niin haastattelu varmasti onnistuisi.



Darius kertoi aluksi murheellisen tarinan kotiplaneettansa Gaurilonin tuhoutumisesta galaktien välisessä sodassa ja kuinka he Martenin kanssa olivat silloin vielä pieniä pikkupoikia. Heidät evakuoitiin onnistuneesti Babylon 5:lle. Kun tulimme aikuisiksi, lähdimme sieltä pienellä avaruusaluksellamme kohti tuntematonta, sillä emme viihtyneet B5:n juonittelevassa ilmapiirissä. Halusimme löytää asumiskelpoisen planeetan, kuten Telluksen ja niinhän me sitten vihdoin ja viimein monen kommelluksen jälkeen löysimmekin tänne.



- Nyt olemme niin onnellisia, on mahtavaa olla täällä, hehkutti Darius. Olemme kumpikin löytäneet rakkaan ja aiomme perustaa perheen sekä jäädä pysyvästi tänne Elboniaan.
Jussi pitää pokeria ainakin toistaiseksi. Samalla hän kuitenkin mietti kuuntelijalukujen taatusti nousevan tämän ohjelman ansiosta.



Asun kihlattuni Babeten kanssa hänen sukutalossaan yhdessä hänen vanhempiensa Fenrir ja Lola Fellenbaumin kanssa. Minulla ei ole ollut oikeaa perhettä, mutta nyt olen saanut sellaisen, jossa myös esi-isien haamut käyvät kummittelemassa, Darius kertoo innosta puhkuen.



Oli elämäni onnellisin hetki, kun Babette kertoi odottavansa esikoistamme. Olin haljeta ylpeydestä! Minusta tulisi isä. Minusta, joka itse olin orpo ja joutunut kasvamaan outojen olioiden parissa. En voi sanoin kuvata sitä tunnetta, joka minut valtasi.



Odotin lapsen syntymää hartaasti ja juttelin vauvalle jo ennen syntymääkin. Fenrir ja Lola pelasivat muuten tosi innokkaasti tietokonepelejä. Sellaiseen en ollut aiemmin törmännytkään, että ikäihmiset ovat noin pelihimon riivaamia.



Mutta osoittautui, että Fenrir ja Lola olivat loistavia isovanhempia. He auttoivat todella paljon lapsenhoidossa, vaikka käyvätkin vielä töissä kumpikin. Lapsi on perinyt minun silmäni, myhäili Darius tyytyväisenä. Se oli tyttö ja annoimme nimeksi Ninni.



Nautin itsekin todella paljon lapsenhoidosta. Sellainen oli minulle entuudestaan ihan tuntematonta. Lapset olivat ennen minusta vain outoja pieniä ihmisiä.



Kun tuli Ninnin syntymäpäivä, huomasin harmikseni, että hänestä tulikin vaaleatukkainen. Olin ensin hiukan näreissäni, mutta sitten Lola kertoi Fenririn isän olleen vaalea, joten minun on nyt vain opeteltava pitämään vaaleista hiuksista. Pikku prinsessani on kyllä niin täydellinen, että hän on kietonut minut täysin pikkusormensa ympärille.



Marten jäi asumaan tähän hankkimaamme kartanoon. Se on kyllä vieläkin puoleksi kalustamatta, koska se on niin iso.



Marten ja Odette rakastuivat ja menivät naimisiin. Häät pidettiin vain perhepiirissä kotikartanossa.



Heille syntyi poika, joka sai nimekseen Bobbo. Myös Bobbolla oli tuo tyypillinen Koshien silmänympäryskuvio, totesi Darius ylpeänä.



Luulenpa, sanoi Darius radiohaastattelussaan, että Marten nauttii isyydestään aivan yhtä paljon kuin minäkin. Me molemmat olemme jääneet niin paljosta paitsi lapsena, kun menetimme perheemme niin nuorina. Tässä meillä on nyt tilaisuus korvata se. Meille on myös sen vuoksi tärkeää saada lapsia, koska olemme viimeiset gaurilonilaiset.



Martenin poika Bobbo on perinyt kaikki Koshien tyypilliset gaurilonilaiset sukupiirteet. Voi vietävä, että on nätti mukula! Söpömpää taaperoa saa hakea.



Kun haastattelu oli ohi, Jussi oli aivan liikuttunut ja hän halasi Dariusta ystävällisesti.
- Kiitos tästä haastattelusta, Jussi sanoi. Se oli paras, mitä ohjelmani koko historian aikana on ollut.
- Kiitos, että sain tulla, vastasi Darius. Tämä merkitsi minulle ja veljelleni sekä myös perheillemme hyvin paljon. Uskon, että tästä oli apua ja saamme nyt helpommin ystäviä tässä naapurustossa.
- Toivotaan niin, vastasi Jussi.



Usko kuunteli lähetystä ruokapöytänsä ääressä. Darius puhui niin kauniisti perheen merkityksestä. Väkisinkin Usko ajatteli Maisaa. Nyt minullakin on mahdollisuus perheonneen. Kohta minun ei enää tarvitse syödä aamupalaani yksin, hän tuumi.



Usko onnitteli Odettea perheenlisäyksen johdosta ja kysyi, mitä tämä ajatteli Dariuksen eilisestä radiohaastattelusta.
- Voi, se oli niin ihana. Nämä miehet ovat vilpittömästi rauhaarakastavia ja olen tosi tyytyväinen, että Darius puhui niin hyvin. Kuulin muuten, että olette Maisa Bäckmanin kanssa rakastuneet. Onnittelut teille myös!
- Kiitosta vain, voi olla että me muutamme pian yhteen, kertoi Usko.



Niinhän siinä sitten kävikin, että Maisa muutti taloon. Usko oli onnessaan ja nipisti Maisaa pepusta.
- Autsh, sinulla on hirveän terävät kynnet Usko, kivahti Maisa tuskissaan.



Noh, asiat menivät siis tähän malliin, terävät kynnet tai ei, homma on hoidettava...



Kun Maisan vatsa vihdoin pompsahti siihen malliin, että jälkikasvua olisi tulossa, Uskoa jännitti kovasti, että minkä näköinen vauva sieltä masusta aikanaan putkahtaisi (niin muuten minuakin).

p.s. Kiitokset korvaavista äitiysmekoista MTS/Hysterical Paroxysm.



Pian syntyi valkoinen vauva, jota tulivat ihmettelemään kaikki paikalla olleet. Muut ajattelevat vauvaa, vain Maisa ihmettelee, että mitä ihmettä Linde von Himpula täällä tekee.
Sen sijaan Jussilla oli nähtävästi menossa joku suhde taas ja juoksivat sitten kesken petipuuhien alusvaatteisillaan paikalle synnytystä seuraamaan. Tuo taitaa olla Maaret Töllönen tällä kertaa.



Uusi tulokas sai nimekseen Rebekka ja myös hänellä on kaikkien suureksi hämmästykseksi kauniita silmänympäryskuvioita. (Niistä kiitokset Enaylalle: hänen tekemänsä vaalea Pixie-iho tässä on). Silmät ovat Maisan ja hiukset varmaan myös, sitten kun niitä tulee.



Ylpeä isä peittelee pikku prinsessan kehtoon. Varo nyt niitä teräviä kynsiäsi, Usko! Vauvan vatsa on kohta verinaarmuilla.




Sitten aivan äkkiarvaamatta myös Linda Meripuro huomasi pikkuisen pompsahduksen vatsanseudussaan. Ohhoh! Äitiysmekkokin ilmestyi päälle.



Ei voi olla totta, huudahti Linda. Näistä merkeistä ei voi erehtyä. Olen raskaana, mutta voi kauheaa, en tiedä kuka on isä! Sehän saattaa olla Jussi tai sitten Takeo Nakamura, tai hetkinen, kenenkäs muun kanssa olen vielä ollut?

No nyt vain odottelemme ja katsomme, kenen näköinen tästä penskasta tulee. Tämän olisi kyllä parasta olla poika. Tyttöjä on syntynyt jo niin monta.

Eiköhän tässä ollut nyt vauvaboomia kerrakseen.




Vain yksi ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa...
Niin, kumpaakohan Milla tässä mahtaa tehdä, itkeä vai nauraa? Oletko kenties tulossa hulluksi Milla?